Tokmanni avaa myymälän uudistettuna Raahessa

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     21.2.2018 klo 11.10

Kauppaketju Tokmanni avaa myymälän uudistettuna Raahessa torstaina 22.2.2018 klo 8.00. Avajaisviikon torstaista sunnuntaihin osoitteessa Rakentajankatu 6 palveleva myymälä on täynnä avajaistarjouksia. Avajaisaamun 500 ensimmäiselle asiakkaalle jaetaan myös tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä. 

Asiakkaille Raahen Tokmannin uudistukset näyttäytyvät ennen kaikkea tuotevalikoiman kasvuna ja asiointikokemuksen parantumisena. Myymälän valikoimiin on lisätty muun muassa sisustustekstiilejä, pukeutumisen tuotteita, autotarvikkeita sekä lemmikkien ruokia ja tarvikkeita. Jo ennestään Raahen Tokmannin on tarjonnut monipuolisen valikoiman vaatteita ja asusteita, kuivia elintarvikkeita sekä kodin käyttötavaroita, kuten taloustavaroita, kodintekstiilejä sekä vapaa-ajan, teknokemian ja kodintekniikan ja viihteen tuotteita. Ostamisen helpottamiseksi ja tuotevalikoiman esittelemisen parantamiseksi myymälän osastoilla on lisäksi uudistettu muun muassa hyllyjärjestystä.

Uutuuksia ovat myös asiakkaiden käyttöön tarkoitettu sähköelektroniikkaromun kierrätyspiste ja Postin Smartpost-pakettiautomaatti. Myymälässä on jatkossakin esimerkiksi taxfree-palvelut sekä Tokmannin verkkokaupan nouto- ja Veikkauksen pelipiste. Sesonkeina myymälän yhteydessä palvelee lisäksi erillinen puutarhamyymälä.

Raahen Tokmanni palvelee asiakkaitaan maanantaista lauantaihin klo 8–21 ja sunnuntaisin klo 10–18.


TOKMANNI

Tokmanni on käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt vähittäiskauppaketju. Noin 3 200 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 170:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2017 Tokmannin liikevaihto oli 796 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle. 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia