Tokmanni avaa myymälänsä kattavasti uudistettuna Haminassa – Myymälässä on aiempaa mukavampaa tehdä halpoja ostoksia

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     27.10.2020 klo 16.05

Maamme suurin halpakauppaketju Tokmanni avaa myymälänsä kattavasti uudistettuna Haminassa torstaina 29.10.2020 klo 8.00. Modernin ja aiempaa viihtyisämmän Haminan Tokmannin avajaisissa on runsaasti tarjouksia ja suosittuja yllätysämpäreitä tuotelahjoineen. Tokmanni huolehtii turvallisesta asiointikokemuksesta luonnollisesti myös myymäläavajaisissaan.

Haminan Tokmannin asiakaskokemusta on kohennettu ketjun uusimman myymäläkonseptin mukaisesti esimerkiksi uusimalla myymäläopasteita ja -kalusteita. Ostamisen helpottamiseksi myös Tokmannin monipuolista tuotetarjontaa ja hyllyjä on sijoitettu uudelleen entistä selkeämpiin kokonaisuuksiin. Samalla myymälän jo entuudestaan monipuolista tuotevalikoimia on kasvatettu tuomalla myyntiin aiempaa enemmän sisustustuotteita.

Myymälän uudistamisessa on kiinnitetty huomiota myös energiatehokkuuteen, sillä esimerkiksi myymälän perinteinen valaistus on korvattu energiaa säästävällä led-tekniikalla. Lisäksi myymälään on lisätty asiakkaiden käyttöön tarkoitettu pienelektroniikkaromun kierrätyspiste.

Myyntipinta-alaa Haminan Tokmannilla on yhtä paljon kuin aiemmin, noin 3 800 neliömetriä. Myymälästä löytyy jatkossakin esimerkiksi Tokmannin verkkokaupan noutopiste ja Postin pakettiautomaattiLisäksi myymälän yhteydessä palvelee tuttuun tapaan monipuolinen puutarhamyymälä.

– Olemme uudistaneet Haminan Tokmanni-myymäläämme asiakkaidemme ja henkilökuntamme tarpeita ja toiveita huomioiden. Myymälän yleisilmeen huomattavan kohentumisen lisäksi olemme erityisen ilahtuneita siitä, että asiakkaamme löytävät sekä etsimänsä että esimerkiksi ajankohtaiset sesonkituotteemme entistä helpommin, Tokmannin myynti- ja markkinointijohtaja Mathias Kivikoski kertoo.

Haminan Tokmanni työllistää noin 25 kaupan alan ammattilaista. Asiakkaita myymälässä palvellaan myymäläpäällikkö Mikko Horton johdolla arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 8–19 sekä sunnuntaisin klo 10–18. Myymälän osoite on Rautatienkatu 14, 49400 Hamina.

Haminan Tokmanni on palvellut asiakkaitaan normaalisti syksyllä tehtyjen uudistustöiden aikana.

Turvallisuudesta huolehditaan myös avajaisissa

Tokmanni kiinnittää erityistä huomiota turvalliseen asiointikokemukseen myös myymäläavajaisissaan. Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuudesta huolehditaan Tokmannilla esimerkiksi kassoille asennetuilla pisarasuojilla, tarjoamalla käsidesiä myymälävierailun ajaksi sekä muistuttamalla turvaväleistä julistein ja kuulutuksin. Lisäksi henkilökuntaa on ohjeistettu käyttämään suojamaskeja. Avajaisruuhkien välttämiseksi asiakkaiden määrää Haminan Tokmannilla rajoitetaan tarvittaessa.

Myymälän avajaistarjoukset ovat voimassa neljä päivää, torstaista sunnuntaihin 29.10.–1.11.2020. Jonoja välttääkseen Tokmanni jakaa maankuuluihin yllätysämpäreihinsä oikeuttavia ämpärilipukkeita Haminan Tokmannin 500 ensimmäiselle maksavalle asiakkaalle. Lipukkeita vastaan asiakkaat voivat noutaa tuotelahjoja sisältävät yllätysämpärinsä myymälän pihalta avajaispäivänä turvallisesti ilman jonoja. Tuotelahjojen lisäksi kahteen ämpäriin on piilotettu 50 euron lahjakortti Tokmannille.

 

TOKMANNI


Lisätietoja:


Mathias Kivikoski
myynti- ja markkinointijohtaja


puh. 020 728 6045
mathias.kivikoski(at)tokmanni.fi



Harri Koponen
kauppapaikka- ja konseptijohtaja


puh. 020 728 6030
harri.koponen(at)tokmanni.fi



Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö


puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi



Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 3 700 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2019 Tokmannin liikevaihto oli 944,3 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.