Tokmanni Group Oyj:n kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Report this content

Tokmanni Group Oyj        Pörssitiedote        22.2.2021 klo 9.00

Tokmanni Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 23.3.2021 alkaen klo 10.00 Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskuksessa osoitteessa Isolammintie 1, 04600 Mäntsälä. Kokoukseen ei voi osallistua kokouspaikalla, vaan osallistuminen tapahtuu ennakkoon tässä kutsussa esitetyn mukaisesti.

Tokmanni Group Oyj:n hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi annetun väliaikaisen lain (677/2020) nojalla. Hallitus on päättänyt ryhtyä kyseisen lain mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, Tokmannin henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus.

Yhtiön osakkeenomistajat ja heidän asiamiehensä voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksia vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon tämän kokouskutsun mukaisesti.

Kokoukseen ei voi osallistua henkilökohtaisesti kokouspaikalla. Osakkeenomistajat, jotka ovat ilmoittautuneet yhtiökokoukseen, voivat seurata kokousta verkossa reaaliaikaisen videolähetyksen kautta. Ohjeet videolähetyksen seuraamiseksi ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://ir.tokmanni.fi/fi/yhtiokokous2021. Osakkeenomistajia pyydetään kuitenkin huomioimaan, että kokouksen seuraaminen videoyhteydellä ei tarkoita virallista osallistumista yhtiökokoukseen eikä mahdollista osakkeenomistajan osakeyhtiölain mukaista puhe- ja äänioikeuden käyttämistä yhtiökokouksessa. Kokoukseen osallistuminen ja osakkeenomistajan oikeuksien käyttäminen tapahtuu tässä kutsussa esitetyllä tavalla ennakkoon. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun kohdasta C. Ohjeita kokoukseen osallistuville.

A. YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

Puheenjohtajana toimii asianajaja Juha Väyrynen. Mikäli Juha Väyrysellä ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valitseminen

Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii Tokmannin talousjohtaja Markku Pirskanen. Mikäli Markku Pirskasella ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjantarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n ja Innovatics Oy:n toimittamien tietojen perusteella.

6. Vuoden 2020 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön 26.2.2021 julkistama yhtiön tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus, jotka ovat julkistamisesta alkaen saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://ir.tokmanni.fi/fi/sijoittajat, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa 31.12.2020 päättyneeltä tilikaudelta osinkoa 0,85 euroa/osake. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 25.3.2021 ja ehdotettu osingon maksupäivä 9.4.2021.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10. Toimielinten palkitsemisraportin käsittely

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön toimielinten palkitsemisraportti, joka julkistetaan 26.2.2021 ja joka on julkistamisesta alkaen saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa http://ir.tokmanni.fi/yhtiokokous2021, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

11. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten palkkioina maksetaan seuraavaa:

  • Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 84 000 euroa.
  • Hallituksen jäsenelle maksetaan vuosipalkkiona 30 000 euroa.

Lisäksi ehdotetaan, että hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kokouspalkkio kutakin hallituksen kokousta kohden seuraavasti:

  • 1 000 euroa niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Suomessa,
  • 2 000 euroa niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on muualla Euroopassa ja
  • 3 000 euroa niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Euroopan ulkopuolella.

Lisäksi talous- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kuukausipalkkiona 1 000 euroa kuukaudelta.

Hallituksen jäsenten vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että noin 40 %:lla vuosipalkkion määrästä hankitaan hallituksen jäsenille yhtiön osakkeita ja loput maksetaan rahana. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kuluista ja varainsiirtoverosta. Hallituksen jäsenelle hankittuja osakkeita ei voi luovuttaa ennen kuin ostopäivästä on kulunut 3 vuotta tai ennen kuin hallituksen jäsenen jäsenyys hallituksessa on päättynyt, riippuen siitä kumpi ajankohdista on aikaisempi.

Hallitusten jäsenten kokouspalkkio ja talous- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan palkkio maksetaan rahana.

12. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään 3 ja enintään 8 varsinaista jäsentä.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumäärä pysyy ennallaan ja olisi 6.

13. Hallituksen jäsenten valitseminen

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että yhtiön hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Seppo Saastamoinen, Harri Sivula, Thérèse Cedercreutz, Juha Blomster, Erkki Järvinen ja Ulla Lettijeff. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy heidän valintaansa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin. Ehdokkaiden hallitustyöskentelyn kannalta olennaiset tiedot ovat Tokmanni Group Oyj:n internetsivulla osoitteessa https://ir.tokmanni.fi/fi/yhtiokokous2021.

Kaikki ehdokkaat ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista lukuun ottamatta Seppo Saastamoista, joka on riippuvainen yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen puheenjohtajaksi valitaan uudelleen Seppo Saastamoinen.

14. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa, että valittavalle tilintarkastajalle maksetaan palkkio kohtuullisen laskun mukaan.

15. Tilintarkastajan valitseminen

Talous- ja tarkastusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan uudelleen tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että yhtiön tilintarkastuksesta päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Maria Grönroos. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 2 943 000 oman osakkeen hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla, mikä vastaa noin 5 % yhtiön kaikista osakkeista varsinaisen yhtiökokouksen kutsuhetkellä. Hankkiminen voi tapahtua yhdessä tai useammassa erässä.

Omia osakkeita voidaan ottaa pantiksi muutenkin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu pantiksi ottaminen). Osakkeet hankitaan muuten kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan (suunnattu hankkiminen). Osakkeet hankitaan ja maksetaan Nasdaq Helsinki Oy:n sääntöjen mukaisesti.

Osakkeet voidaan hankkia yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi, käytettäväksi yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen tai investointien toteuttamiseksi, yhtiön rahoitusrakenteen parantamiseksi tai muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi.

Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakkeiden hankkimiseen ja/tai pantiksi ottamiseen liittyvistä seikoista. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa vuonna 2022 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 saakka.

Valtuutusta koskeva päätös on tehtävä määräenemmistöpäätöksellä, jota on kannattanut vähintään 2/3 annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista.

17. Kokouksen päättäminen

B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT

Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Tokmanni Group Oyj:n internetsivuilla osoitteessa https://ir.tokmanni.fi/fi/yhtiokokous2021. Tokmanni Group Oyj:n tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus, selvitys yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportti ovat saatavilla mainituilla internetsivuilla viimeistään 26.2.2021. Päätösehdotuksista, muista edellä mainituista asiakirjoista ja tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internetsivuilla viimeistään 6.4.2021.

C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE

COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi varsinainen yhtiökokous järjestetään siten, että osakkeenomistajat tai näiden asiamiehet eivät voi saapua kokouspaikalle. Yhtiön osakkeenomistajat ja näiden asiamiehet voivat osallistua kokoukseen ja käyttää oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä väliaikaisen lain rajoitukset huomioon ottaen vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon.

Osakkeenomistaja tai asiamies ei voi osallistua kokoukseen myöskään reaaliaikaisen tietoteknisen yhteyden välityksellä, mutta osakkeenomistajien on mahdollista seurata yhtiökokousta yhtiön internetsivuilta ja tämän kutsun alusta löytyvän linkin kautta. Kokousta näin seuraavien osakkeenomistajien ei katsota osallistuvan yhtiökokoukseen.

1. Osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan osallistumisoikeus

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 11.3.2021 merkittynä osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle arvo-osuustililleen Euroclear Finland Oy:n arvo-osuusjärjestelmässä, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

2. Osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon

Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 2.3.2021 klo 10.00, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt ja kun yhtiö on julkaissut mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 16.3.2021 klo 10.00, mihin mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.

Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 2.3.2021 klo 10.00 ja 16.3.2021 klo 10.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:

a) Yhtiön internetsivujen kautta osoitteessa https://ir.tokmanni.fi/fi/yhtiokokous2021

Sähköisessä ilmoittautumisessa ja ennakkoäänestämisessä vaaditaan osakkeenomistajan tai hänen lakimääräisen edustajansa tai asiamiehensä vahva tunnistautuminen suomalaisilla tai ruotsalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

b) Postitse tai sähköpostitse alla tarkemmin kuvatulla tavalla

Postitse tai sähköpostitse ennakkoon äänestävän osakkeenomistajan tai asiamiehen tulee toimittaa yhtiön internetsivuilta https://ir.tokmanni.fi/fi/yhtiokokous2021 saatavilla oleva ennakkoäänestyslomake tai vastaavat tiedot osoitteeseen Tokmanni Group Oyj, Marjut Aaltonen, Isolammintie 1, 04600 Mäntsälä tai sähköpostitse osoitteeseen ir@tokmanni.fi.

Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet postitse tai sähköpostitse Tokmanni Group Oyj:lle, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen määräajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että osakkeenomistajan viesti sisältää ennakkoäänestyslomakkeella mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot kuten osakkeenomistajan nimi, henkilö-/y-tunnus, osoite, puhelinnumero tai sähköpostiosoite sekä mahdollisen asiamiehen nimi ja henkilötunnus. Osakkeenomistajien yhtiölle tai Innovatics Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen, sen seuraamiseksi verkossa järjestettävän reaaliaikaisen videolähetyksen ja niihin liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Äänestyksen ohjeet kaikille osakkeenomistajille ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://ir.tokmanni.fi/fi/yhtiokokous2021. Lisätietoja on saatavissa myös puhelimitse numerosta 040 198 4396 arkisin klo 9.00–16.00.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää kokouksessa oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Myös osakkeenomistajan asiamiehen on äänestettävä ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.

Asiamiehen on tunnistauduttava sähköiseen ilmoittautumispalveluun ja ennakkoäänestykseen henkilökohtaisesti vahvalla tunnistautumisella, jonka jälkeen hän pääsee tekemään ilmoittautumisen ja äänestämään ennakkoon edustamansa osakkeenomistajan puolesta. Asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Lakimääräisen edustamisoikeuden voi osoittaa hyödyntämällä sähköisessä ilmoittautumispalvelussa käytettävissä olevaa Suomi.fi-valtuudet -palvelua. Mikäli osakkeenomistaja

osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri

arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden

perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Valtakirjat voi toimittaa myös postitse osoitteeseen Tokmanni Group Oyj, Marjut Aaltonen, Isolammintie 1, 04600 Mäntsälä tai sähköpostitse osoitteeseen ir@tokmanni.fi ennen ilmoittautumisajan ja äänestysajan päättymistä, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä. Valtakirjan toimittaminen Tokmanni Group Oyj:lle ennen ilmoittautumisajan päättymistä 16.3.2021 klo 10.00 katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Malli valtakirjaksi ja äänestysohjeiksi on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://ir.tokmanni.fi/fi/yhtiokokous2021 viimeistään 2.3.2021, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt ja kun yhtiö on julkaissut mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla.

4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 11.3.2021. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 18.3.2021 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajan tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä ja huolehtia ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta.

5. Varsinaisen yhtiökokouksen seuraaminen videoyhteyden välityksellä

Yhtiökokoukseen ilmoittautuneet osakkeenomistajat voivat seurata yhtiökokousta verkossa videolähetyksen kautta. Linkki videolähetykseen sekä yksityiskohtaiset ohjeet videolähetyksen seuraamiseksi toimitetaan kokoukseen ilmoittautuneille osakkeenomistajille sähköpostitse tai tekstiviestillä.

Osakkeenomistajia pyydetään huomioimaan, että kokouksen seuraaminen videoyhteydellä ei tarkoita virallista osallistumista yhtiökokoukseen, eikä mahdollista osakkeenomistajan puhe- ja äänioikeuden käyttämistä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen ääniluettelo ja äänestysten tulokset määräytyvät yksinomaan ennakkoäänestyksen perusteella.

Osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitetut kysymykset tulee tehdä ennakkoon jäljempänä kuvattavan mukaisesti.

6. Vastaehdotusten tekeminen päätösehdotuksiin sekä kysymysten lähettäminen ennakkoon

Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettavia vastaehdotuksia yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen ir@tokmanni.fi viimeistään 1.3.2021 klo 10.00, mihin mennessä vastaehdotusten on oltava perillä. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://ir.tokmanni.fi/fi/yhtiokokous2021 viimeistään 2.3.2021 klo 10.00.

Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 9.3.2021 klo 10.00 asti sähköisessä ilmoittautumispalvelussa tai sähköpostitse osoitteeseen ir@tokmanni.fi tai postitse osoitteeseen Tokmanni Group Oyj, Marjut Aaltonen, Isolammintie 1, 04600 Mäntsälä. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön internetsivuilla https://ir.tokmanni.fi/fi/yhtiokokous2021 viimeistään 12.3.2021. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.

7. Muut ohjeet/tiedot

Tokmanni Group Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 22.2.2021 yhteensä 58 868 752 osaketta ja ääntä.

Helsingissä 22.2.2021

Tokmanni Group Oyj

Hallitus

Lisätietoja

Maarit Mikkonen, sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö, puh. 040 562 2282
Marjut Aaltonen, johdon assistentti, puh. 0400 836 413

Tokmanni lyhyesti

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppa myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna. Vuonna 2020 Tokmannin liikevaihto oli 1 073,2 miljoonaa euroa ja sillä oli keskimäärin noin 3 873 työntekijää. Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppa, ja sillä oli eri puolilla Suomea lähes 200 myymälää.

Jakelu

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Tilaa