Tokmanni Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Report this content

Tokmanni Group Oyj        Pörssitiedote        7.5.2020 klo 14.00

Tokmanni Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina 7.5.2020. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 2019, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden.

Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiö jakaa 31.12.2019 päättyneeltä tilikaudelta osinkoa 0,25 euroa/osake. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 11.5.2020 ja osingon maksupäivä 12.6.2020. Muu osa voitonjakokelpoisista varoista jätetään omaan pääomaan. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään myöhemmin harkintansa mukaan enintään 0,37 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta yhdessä erässä. Valtuutus on voimassa 31.12.2020 asti.

Hallituksen palkkiot ja kokoonpano

Yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 84 000 euroa ja hallituksen jäsenelle maksetaan vuosipalkkiona 30 000 euroa.

Hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kokouspalkkio kutakin hallituksen kokousta kohden seuraavasti:

  • 1 000 euroa niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Suomessa,
  • 2 000 euroa niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on muualla Euroopassa ja
  • 3 000 euroa niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Euroopan ulkopuolella.

Lisäksi talous- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 1 000 euroa kuukaudelta.

Hallituksen jäsenten vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että noin 40 %:lla vuosipalkkion määrästä hankitaan hallituksen jäsenille yhtiön osakkeita ja loput maksetaan rahana. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kuluista ja varainsiirtoverosta. Hallituksen jäsenelle hankittuja osakkeita ei voi luovuttaa ennen kuin ostopäivästä on kulunut 3 vuotta tai ennen kuin hallituksen jäsenen jäsenyys hallituksessa on päättynyt, riippuen siitä kumpi ajankohdista on aikaisempi.

Hallitusten jäsenten kokouspalkkio ja talous- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan palkkio maksetaan rahana.

Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi kuusi. Hallituksen jäseniksi valittiin Juha Blomster, Thérèse Cedercreutz, Erkki Järvinen, Ulla Lettijeff, Seppo Saastamoinen ja Harri Sivula. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Seppo Saastamoinen.

Tilintarkastajan palkkio ja valitseminen

Tilintarkastajan palkkio päätettiin maksaa kohtuullisen laskun mukaan. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että yhtiön tilintarkastuksesta päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Maria Grönroos. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 2 943 000 oman osakkeen hankkimisesta tai pantiksi ottamisesta yhtiön voitonjakokelpoisilla varoilla, mikä vastaa noin 5 % yhtiön kaikista osakkeista varsinaisen yhtiökokouksen kutsuhetkellä. Hankkiminen voi tapahtua yhdessä tai useammassa erässä.

Osakkeet hankitaan muuten kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Osakkeet hankitaan ja maksetaan Nasdaq Helsinki Oy:n sääntöjen mukaisesti.

Osakkeet voidaan hankkia yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi, käytettäväksi yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen tai investointien toteuttamiseksi, yhtiön rahoitusrakenteen parantamiseksi tai muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa vuonna 2021 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2021 saakka.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Tokmannin internetsivuilla viimeistään 22.5.2020.

Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Hallitus päätti yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa valita hallituksen talous- ja tarkastusvaliokuntaan seuraavat jäsenet: Juha Blomster, Erkki Järvinen ja Harri Sivula. Erkki Järvinen valittiin talous- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi.

Mäntsälässä 7.5.2020

Tokmanni Group Oyj

Hallitus

Lisätietoja

Maarit Mikkonen, sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö, puh. 040 562 2282

Tokmanni lyhyesti

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppa myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna. Vuonna 2019 Tokmannin liikevaihto oli 944,3 miljoonaa euroa ja sillä oli keskimäärin noin 3 700 työntekijää. Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppa, ja sillä oli eri puolilla Suomea lähes 200 myymälää.

Jakelu

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet