Tokmanni Group Oyj peruuttaa vuoden 2020 ohjeistuksensa

Report this content

Tokmanni Group Oyj        Pörssitiedote        26.3.2020 klo 12.40

Koronaviruksen aiheuttaman epävarmuuden vuoksi talouden ja toimialan näkymät ovat muuttuneet nopeasti. Koska poikkeuksellisen tilanteen taloudellisia vaikutuksia on vielä vaikea arvioida, Tokmanni Group Oyj peruu 7.2.2020 antamansa tulosohjeistuksen vuodelle 2020.

 

Tokmannin kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen liiketoiminta on tähän asti edennyt aiemmin annetun ohjeistuksen mukaisessa tahdissa, mutta poikkeussääntöjen tultua voimaan maaliskuussa on Tokmanneissa ollut havaittavissa selkeää asiakasvirtojen pienentymistä. Nykytilanteessa on ilmeistä, että Tokmannin myynti tulee ainakin toisella vuosineljänneksellä kärsimään liikkumisrajoituksista johtuen, mutta vuoden jälkipuoliskon kehityksen ennakointi tällä hetkellä on erittäin haastavaa. Kun näkyvyys paranee ja merkittävä epävarmuus hälvenee, Tokmanni päivittää näkymiään ja antaa uuden ohjeistuksen.

 

Aiempi tulosohjeistus tilikaudelle 2020 (julkaistu 7.2.2020 tilinpäätöstiedotteessa)

 

Tokmanni ennustaa hyvää liikevaihdon kasvua vuodelle 2020 perustuen 2019 hankittujen ja avattujen uusien myymälöiden sekä vuonna 2020 avattavien myymälöiden tuomaan liikevaihtoon sekä vertailukelpoiseen liikevaihdon lievään kasvuun. Konsernin kannattavuuden (vertailukelpoinen liikevoittomarginaali) odotetaan paranevan viime vuodesta.

 

”Elämme tällä hetkellä erittäin epätavallisessa tilanteessa. Koronaviruksen leviämiseen varautuminen näkyy laajalti yhteiskunnassa, myös kuluttajakäyttäytymisessä. Teemme tiivistä yhteistyötä tavarantoimittajien ja logistiikan kanssa varmistaaksemme, että tavara kulkee myymälöihin ja asiakkaillamme riittää ostettavaa. Erityisen tärkeää on, että henkilöstömme pysyy terveenä ja työkykyisenä, ja että asiakkaidemme on turvallista asioida kaupoissamme epidemiankin aikana. Olen luottavainen, että yhdessä selviämme tästä poikkeuksellisesta tilanteesta”, sanoo Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen.

 

Lisätietoja

Mika Rautiainen, toimitusjohtaja

puh. 020 728 6061, mika.rautiainen(at)tokmanni.fi

 

Markku Pirskanen, talousjohtaja

puh. 020 728 7390, markku.pirskanen(a)tokmanni.fi

 

Tokmanni lyhyesti

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppa myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna. Vuonna 2019 Tokmannin liikevaihto oli 944,3 miljoonaa euroa ja sillä oli noin 3 700 työntekijää. Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppa, ja sillä on eri puolilla Suomea 190 myymälää.

 

Jakelu

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

 

Tilaa