Tokmanni jatkoi kotimaisen mielenterveystyön ja kriisiauttamisen tukemista – Lahjoitti 12 000 euroa lisää rahaa MIELI Suomen Mielenterveys ry:n hyväksi
Tokmanni Lehdistötiedote 20.12.2024 klo 12.50
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n yritysvarainhankinnan asiantuntija Minna Kattelus (vasemmalla) vastaanotti 12 000 euron arvoista lahjoitusta symboloivan plakaatin Tokmannin henkilöstöstä ja vastuullisuudesta vastaavalta johtajalta Sirpa Huuskoselta Helsingissä aiemmin joulukuussa. Kuva: Viivi Virtanen
Mielenterveys on arjen voimavara, terveyttä ja toimintakykyä sekä kykyä kohdata elämän yllätyksiä. Suomalainen halpakauppaketju Tokmanni on jo vuodesta 2018 tukenut MIELI Suomen Mielenterveys ry:n mielenterveystyötä. Joulukuussa Tokmanni lahjoitti järjestön kautta 12 000 euroa lisää rahaa Arki 360° -tuotteidensa myynnistä kotimaiseen mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen. Aiemmin tänä vuonna Tokmanni myi järjestön Mielinauhoja hieman yli 40 000 euron arvosta ja lahjoitti mielen hyvinvoinnin tueksi 10 000 euroa.
Pitkäaikaisen yhteistyönsä avulla Tokmanni ja MIELI Suomen Mielenterveys ry pyrkivät kannustamaan ihmisiä puhumaan avoimesti mielenterveydestä ja mielen ongelmista, vähentämään mielen ongelmiin liittyvää leimautumista sekä keräämään rahaa mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen Suomessa.
– Mielenterveyteen liittyvät aiheet koskettavat varmasti jokaista meistä paitsi yksilötasolla myös yhteiskunnallisesti. On ensiarvoisen tärkeää, että mielenterveydestä puhutaan, mielen hyvinvointiin panostetaan ja apua tarvitsevat pääsevät mielenterveyspalveluiden piiriin, henkilöstöstä ja vastuullisuudesta Tokmannilla vastaava johtaja Sirpa Huuskonen kertoo.
MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee aidosti vaikuttavaa työtä mielenterveyden edistämiseksi Suomessa, Huuskonen painottaa.
– Matalan kynnyksen tuen tarjoamiseen tarvitaan konkreettisia resursseja, ei korulauseita. Onkin ollut merkityksellistä huomata, että sekä henkilökuntamme että asiakkaamme arvostavat mielenterveysaiheiden esilletuomista ja lahjoituksiin tähdänneisiin hyväntekeväisyyskampanjoihimme osallistumista. Me Tokmannilla haluamme jatkossakin olla mukana pitämässä ääntä mielen hyvinvoinnin puolesta, hän kertoo.
– Joka toinen suomalainen kokee elämänsä aikana jonkinlaisia mielenterveyden häiriöitä. Asia koskettaa myös suurta joukkoa läheisiä. Kyseessä on siis yhteinen asia, johon tarvitaan laajaa yhteisvastuuta. Onkin ollut ilo huomata, miten moni taho on halunnut olla mukana vahvistamassa esimerkiksi MIELI ry:n kriisiapua. Sille on ollut kasvava tarve ja se on myös tehokasta. Yksikin puhelu tai vastaanottokäynti, jossa tulee aidosti kuulluksi, voi auttaa jaksamaan ja löytämään helpotusta vaikean tilanteen käsittelyyn, MIELI Suomen Mielenterveys ry:n viestintäjohtaja Liisa Partio kertoo.
– Lämmin kiitos Tokmannille ja kaikille asiakkaille, jotka ovat olleet mukana tukemassa työtämme, hän lisää.
Rahalahjoituksia mielen hyvinvoinnin edistämiseen Suomessa
Tokmannin myymien Mielinauhojen myynti on tuottanut vuodesta 2018 lähtien lähes 240 000 euroa kotimaiseen mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen. Lisäksi Tokmanni on lahjoittanut hyväntekeväisyyskampanjoidensa myyntituottoja kotimaiseen mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen yhteensä 32 000 euroa vuosina 2023–2024.
Esimerkiksi Tokmannin kuluvan vuoden joulukuussa luovuttama 12 000 euron suuruinen rahalahjoitus perustui kampanjaan, jossa halpakauppaketju lupasi lahjoittaa MIELI Suomen Mielenterveys ry:lle viisi senttiä jokaisesta kuluvan vuoden syys-marraskuussa myymästään Arki 360° -ravintolisätuotteesta. Lahjoituksesta kertova symbolinen lahjoitusplakaatti luovutettiin järjestölle joulukuun alkupuolella.
Tokmanni on tukenut yhteistyökumppaninsa MIELI Suomen Mielenterveys ry:n toimintaa jo vuodesta 2018 lähtien. Tänä vuonna Tokmanni lahjoitti järjestölle esimerkiksi viisi senttiä jokaisesta kuluvan vuoden syys-marraskuussa myymästään Arki 360° -ravintolisätuotteesta. Kuva: Tokmanni
Lue lisää mielenterveystyöstä MIELI Suomen Mielenterveys ry:n verkkosivuilta mieli.fi ja Tokmanni-konsernin vastuullisuustyöstä yhtiön verkkosivuilta ir.tokmanni.fi/vastuullisuus.
TOKMANNI JA MIELI SUOMEN MIELENTERVEYS RY
Lisätietoja:
Sirpa Huuskonen
johtaja, henkilöstö ja vastuullisuus
Tokmanni
puh. 020 728 6520
sirpa.huuskonen(at)tokmanni.fi
Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö
Tokmanni
puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi
Jutta Kajander
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n markkinointiviestintä
puh. 040 8014429
jutta.kajander(at)mieli.fi
020 7 -alkuiseen numeroon soittaessa puhelun hinta on operaattorin liittymäsopimuksen mukainen pvm/mpm (paikallisverkkomaksu tai matkapuhelinmaksu). Ulkomailta soitettu puhelu maksaa normaalin ulkomaanpuhelun hinnan liittymäsopimuksen mukaisesti.
MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI ry tarjoaa matalan kynnyksen tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa puhelimessa, kasvokkain ja verkossa. Kriisipuhelin päivystää suomenkielisellä linjalla 24 tuntia vuoden jokaisena päivänä. MIELI ry tekee myös edistävää mielenterveystyötä, jotta yhä useampi osaisi vahvistaa omaa ja läheisten mielenterveyttä. Vahva mielenterveys suojaa vaikeassa elämäntilanteessa ja helpottaa kriisistä selviytymistä. Mielinauha on MIELI ry:n kampanja, jolla kerätään varoja mielenterveyden edistämiseen ja kriisityöhön Suomessa.
Tokmanni-konserni
Tokmanni Group Oyj on yksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppakonserneista. Yli 6 000 kaupan alan ammattilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman pohjoismaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yli 370:n Tokmanni-, Dollarstore-, Big Dollar-, Miny-, Click Shoes- ja Shoe House -myymälänsä sekä verkkokauppojensa ansiosta Tokmanni-konserni on aina lähellä palvelemassa asiakkaitaan. Vuonna 2023 Tokmanni-konsernin liikevaihto oli 1 393 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 99 miljoonaa euroa. Tokmanni Group Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.