Tokmanni keskittää logistiikkatoimintonsa Mäntsälään

Report this content

Tokmanni Group Oyj        Pörssitiedote        27.12.2021 klo 12.00

Tokmannin 12.2.2021 kertoma hanke nykyisen logistiikkakeskuksen laajentamisesta etenee. Tokmanni on sopinut maa-alueen vuokraamisesta Mäntsälän kunnan kanssa. Vuokrattava maa-alue sijaitsee Mäntsälässä Kapulin yritysalueella Tokmannin nykyisen hallinto- ja logistiikkakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Vuokrattavalle maa-alueelle suunnitellaan uutta nykyistä logistiikkakeskusta tukevaa ja täydentävää varastorakennusta. Uuden varastorakennuksen valmistumisen jälkeen Tokmanni jatkaa myös edelleen täysimääräisesti nykyisen Mäntsälässä sijaitsevan logistiikkakeskuksen käyttämistä.

Suunnitteilla oleva, suuruusluokaltaan noin 50 000 neliömetrin kokoinen, varastorakennus korvaa tällä hetkellä nykyisen logistiikkakeskuksen ulkopuolelta vuokratut varastot. Investoinnin arvioidaan olevan kokonaisuudessaan noin 60 milj. euroa. Uuden varaston käyttöönotto tulee parantamaan Tokmannin toimitusketjun kustannustehokkuutta merkittävästi.

Uuden varastorakennuksen rakentamisen suunnitelmia viimeistellään ja hankkeeseen liittyvistä sopimuksista vielä neuvotellaan. Sopimusneuvottelut pyritään saamaan päätökseen alkuvuoden aikana, jonka jälkeen asiasta tiedotetaan enemmän.

Lisätietoja

Mika Rautiainen, toimitusjohtaja, puh. 020 728 6061, mika.rautiainen(at)tokmanni.fi
Markku Pirskanen, talousjohtaja, puh. 020 728 7390, markku.pirskanen(at)tokmanni.fi

 

Tokmanni lyhyesti

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppa myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna. Vuonna 2020 Tokmannin liikevaihto oli 1 073,2 miljoonaa euroa ja sillä on noin 4 000 työntekijää. Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppa, ja sillä oli eri puolilla Suomea lähes 200 myymälää.

Jakelu

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Tilaa