Tokmanni palkkaa jälleen runsaasti kesätyöntekijöitä – Haku kesätöihin on käynnissä 15.1.–17.2.2020

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     15.1.2020 klo 8.45

Satoja nuoria saa jälleen tänä vuonna mahdollisuuden tutustua Tokmannin monipuolisiin työtehtäviin kesätöissä eri puolilla Suomea. Haku täysi-ikäisille suunnattuun kesätyöhön on käynnissä osoitteessa www.tokmanni.fi/kesatyo 17. helmikuuta 2020 saakka. Lisäksi keväällä tavoitteena on avata haku alaikäisille tarkoitettuun Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluun.

Tokmannin myymälöissä työskentelevien työnkuvaan kuuluu esimerkiksi tuotteiden hyllyttämistä ja asiakaspalvelua. Hallinto- ja logistiikkakeskuksessa Mäntsälässä avoimia kesätyöpaikkoja on tarjolla erityisesti varastolla, jossa työskennellään etenkin tuotteiden vastaanottamisessa, purkamisessa, keräämisessä sekä lähettämisessä eteenpäin myymälöihin ja suoraan asiakkaille. Saman rakennuksen toimiston puolella työskennellään esimerkiksi asiakaspalvelun, tavaravirranhallinnan, huolinnan sekä yritysmyynnin monipuolisissa tehtävissä.

– On erittäin hienoa, että voimme tänäkin vuonna tarjota mielekkäitä ja monipuolisia työtehtäviä niin hallinto- ja logistiikkakeskuksessamme Mäntsälässä kuin pienillä, isoilla ja kaikkea siltä väliltä olevilla paikkakunnilla ympäri Suomea, Tokmannin henkilöstöjohtaja Sirpa Huuskonen kertoo.

Kaupan ala on suomalaisen elinkeinoelämän suurin työllistäjä, ja ala työllistää myös nuoria eniten. Huuskonen iloitsee, että Tokmanni on yhtenä alan suurimmista toimijoista Suomessa mukana kantamassa vastuuta nuorten työllistämisestä ja työelämän pelisääntöihin opastamisessa.

– Emme edellytä kesätyöntekijöiltämme vankkaa työkokemusta, vaan tärkeintä on, että heillä on aitoa halua uuden oppimiseen. Toimeliaat, hyväntuuliset ja ihmisten kanssa hyvin juttuun tulevat kesätyöntekijät pärjäävätkin meillä usein todella hienosti, Huuskonen kertoo.

– Työelämään vasta tutustuvien nuorten lisäksi on tärkeää tarjota mielekästä työtä myös kokeneemmille kesätyöntekijöille. Heille voimme tarjota esimerkiksi haastavampia ja opintoja vastaavia työtehtäviä. Tokmanni on erinomainen kesätyöpaikka esimerkiksi liiketaloutta opiskeleville, hän täydentää.
 


Tokmanni on tuttuun tapaan mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa ja sitoutunut kampanjan hyvän kesätyön periaatteisiin, jotka auttavat tekemään kesätyökokemuksesta hyvän sekä kesätyöntekijälle että työnantajalle. Työpaikoilla uskotaan hyvään perehdytykseen ja ohjaukseen sekä reiluun kohteluun. Kesätyöntekijöiden palkkauksessa noudatetaan kaupan alan työehtosopimusta, ja esimerkiksi työsuhteen kestosta sovitaan tapauskohtaisesti.

– Haluamme kertoa ja näyttää nuorille, miten työelämässä, kaupan alalla ja Tokmannilla toimitaan. Korostamme esimerkiksi oma-aloitteisuuden, toimivien käytäntöjen sekä ihmisten huomioimisen merkitystä työyhteisössä ja asiakaspalvelutyössä, Huuskonen kertoo.

Huuskosen vinkki kaikille kesätyöntekijöille on, että kun tekee työnsä niin hyvin kuin osaa, antaa itsestään myönteisen kuvan ja jää helposti työnantajan mieleen pitkään kesätyöpestin jälkeenkin.

– Olemalla aktiivinen ja halukas oppimaan uutta voi saada uusia työmahdollisuuksia. Meillä on monia esimerkkejä nuorista, jotka ovat aloittaneet kesätöissä tai työharjoittelussa ja saaneet myöhemmin vastuullisempia työtehtäviä, töitä opintojensa oheen tai vakituisen työpaikan, Huuskonen kertoo.

 

Tokmannin verkkosivuilla on juttuja, joissa muutama nuori kertoo omin sanoin kokemuksistaan kesätyössä tai -harjoittelussa. Tokmannilla työskentelyyn voi tutustua myös verkkosivuilla www.tokmanni.fi/kesatyo olevien videoiden avulla.
 

 

Vastuullisen kesätyön periaatteet 

1. Hyvä hakijakokemus 
Nuorelle kesätyön hankkiminen on yksi vuoden jännittävimmistä asioista. Vastuullinen kesätyönantaja pitää hakijan ajan tasalla siitä, miten rekrytointiprosessi etenee. Myös hakijoille, joita ei valita tehtävään, ilmoitetaan asiasta asianmukaisesti.

2. Mielekäs työ
Kesätyön kautta nuori luo ensimmäiset konkreettiset käsityksensä työelämästä, eri aloista ja ammateista. Mielekäs kesätyö vastaa nuoren taitoja ja on sopivan haasteellista. Työtehtävät, vastuut, valtuudet ja odotukset on määritelty selvästi. Vastuullinen kesätyönantaja jättää nuorelle positiivisen kuvan työelämästä, mikä kannustaa opiskelemaan ja valmistumaan nopeammin työelämään. 

3. Perehdytys ja ohjaaminen
Perehdyttämiseen ja ohjaamiseen nimetään vastuuhenkilö. Kesätyöläiselle kerrotaan aluksi työpaikan pelisäännöt ja käytöstavat. Hyvin suunnitellulla ja toteutetulla perehdyttämisellä nuori pääsee nopeasti kiinni työtehtäviin, oppii ja kehittyy. Palautteen antaminen on tärkeä osa ohjausta. 

4. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus
Nuorta kohdellaan tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. Hänet otetaan työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi heti alusta alkaen. Nuoren tukeminen on koko työpaikan asia. Kesätyöntekijälle tarjotaan mahdollisuuksien mukaan samanlainen työympäristö ja työvälineet kuin muillekin työntekijöille. 

5. Kohtuullinen palkka
Kesätyöntekijälle maksetaan työn vaatimusten ja nuoren kokemuksen mukaisesti kohtuullista palkkaa.

6. Kirjallinen työsopimus ja todistus 
Vastuullinen kesätyönantaja tekee nuoren kanssa aina kirjallisen työsopimuksen. Työsuhteen päättyessä annetaan asianmukainen työtodistus, vaikka nuori ei itse sitä muistaisi pyytää. Työnantaja käy nuoren kanssa palautekeskustelun ja rohkaisee häntä kertomaan mielipiteitään.

 

TOKMANNI

 

Lisätietoja:


Sirpa Huuskonen
henkilöstöjohtaja

puh. 020 728 6520
sirpa.huuskonen(at)tokmanni.fi


Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi

 

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 3 600 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2018 Tokmannin liikevaihto oli 870,4 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.