Tokmanni tarjoaa tänäkin kesänä paljon kesätyö- ja kesäharjoittelupaikkoja ympäri Suomea

Report this content

Nuorten mielenkiinto Tokmanni-konsernin kesätyötä ja -harjoittelua kohtaan jatkui viimevuotiseen tapaan erittäin suurena. Tokmanni-konserni työllistää tänä kesänä yhteensä noin tuhat kesätyöntekijää tai Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijaa ympäri Suomea. Suurin osa kesätyöpaikoista sijoittuu myymälöihin, mutta tarjolla on mielenkiintoisia tehtäviä myös Mäntsälän keskusvarastolla.

Tuhannet vastaanotetut työhakemukset osoittavat, että Tokmanni-konserni on erittäin suosittu kesätyöpaikka tänäkin vuonna.

– On mukava huomata, että Tokmanni kiinnostaa kesätyönhakijoita. Kesätyöntekijät pitävät meistä, sillä monet heistä ovat työskennelleet meillä aiemmin esimerkiksi koulun työssäoppimisjaksolla, peruskoulun työelämään tutustumisjaksolla tai osa-aikaisena opintojen ohessa. Osa heistä palaa meille myös seuraavina kesinä. Joukkoomme mahtuu kuitenkin myös uusia kasvoja, Tokmanni-konsernin henkilöstöjohtaja Saara Korpelaineniloitsee.

Tyypillisimmillään kesätyö kestää kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Viimevuotiseen tapaan kesätyön rinnalla järjestetään myös Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelu, joka tarjoaa 14–17-vuotiaille nuorille erinomaisen keinon hankkia koulutus- ja uravalintojen kannalta tärkeitä tietoja, taitoja ja kokemuksia työelämästä. Kesäharjoittelun pituus on kaksi viikkoa, josta Tokmanni-konserni ja muut Kaupan liiton jäsenyritykset maksavat nuorelle 325 euron korvauksen.

– Olemme ylpeitä voidessamme tarjota työtä tänäkin vuonna myös alle 18-vuotiaille nuorille. Kesäharjoittelun avulla he pääsevät tutustumaan käytännön myymälätyöhön, kuten tuotteiden hyllytykseen ja asiakaspalveluun. Samalla he saavat myös tuntumaa työelämän pelisääntöihin sekä tietysti käyttörahaa. Osalle kesäharjoittelijoista
Tokmanni-konsernista tulee koulun päätyttyä ensimmäinen vakituinen työpaikka, Korpelainen sanoo.

Lisätietoja:
Saara Korpelainen
henkilöstöjohtaja
Tokmanni-konserni
020 728 6520, etunimi.sukunimi@tokmanni.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia