Tokmanni tarjoaa työkokeilupaikan viidelle kaupan alan töistä kiinnostuneelle 18–29-vuotiaalle helsinkiläiselle

Tokmanni     Lehdistötiedote     29.1.2019 klo 12.20

Tokmannin myymlkuva

Stadin ammatti- ja aikuisopisto ja Ohjaamo Helsinki järjestävät yhdessä Kaupan liiton kanssa perehdytyskoulutuksen, jossa tarjotaan työkokeilupaikka noin 15–20 heikossa työmarkkina-asemassa olevalle 18–29-vuotiaalle helsinkiläiselle. Tokmanni osallistuu koulutukseen työnantajakumppanina tarjoamalla työkokeilupaikan viidelle nuorelle.

Perehdytyskoulutukseen valitaan nuoria helsinkiläisiä, jotka haluavat saada lisää tietoa ja valmiuksia työelämän perusasioista ja vahvistaa omaa osaamistaan työmarkkinoilla.

– Me Tokmannilla haluamme olla mukana auttamassa nuoria alkuun työurallaan. Perehdytyskoulutus tarjoaa osallistujille hyvän keinon kerryttää itseluottamustaan ja elämänhallintataitojaan sekä tutustua kaupan alaan. Koulutuksen avulla saamme itsekin käytännön tukea nuoren opastamiseen ja perehdyttämiseen, Tokmannin henkilöstöjohtaja Sirpa Huuskonen kertoo.

Työkokeilu suoritetaan yhdessä kaupassa ja kestää kolme kuukautta, helmikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin. Koulutukseen kuuluu kahdeksan lähipäivää Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Perehdytyskoulutukseen osallistuvat voivat suorittaa esimerkiksi hygieniaosaamistodistuksen, ikärajapassin ja yhden tutkinnon osan liiketalouden perustutkinnosta. Työkokeilun jälkeen osallistujilla voi olla mahdollisuus työllistyä työkokeilupaikkaansa.

Perehdytyskoulutukseen hakijaksi ilmoittaudutaan sähköpostitse (johanna.trast(at)hel.fi) keskiviikkoon 6.2.2019 mennessä. Lisäksi hakijoiden tulee osallistua Työpolku kaupan alalle -rekrytointitapahtumaan Helsingin keskustakirjasto Oodissa torstaina 7.2.2019 klo 10 alkaen. Tapahtumassa nuoret voivat tavata Tokmannin ja muiden koulutuksen työnantajakumppaneiden rekrytoijia, kertoa omasta kiinnostuksestaan sekä osallistua pikahaastatteluihin.

Lisätietoa perehdytyskoulutuksesta löytyy muun muassa osoitteesta http://ohjaamo.hel.fi/tyopolku-kaupan-alalle-rekrytointitapahtuma/.


TOKMANNI


Lisätietoja:

Sirpa Huuskonen
henkilöstöjohtaja

puh. 040 504 5223
sirpa.huuskonen(at)tokmanni.fi


Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Yli 3 400 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2017 Tokmannin liikevaihto oli 797 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Avainsanat:

Yrityksestä

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 3 600 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2018 Tokmannin liikevaihto oli 870,4 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Yhteyshenkilöt