Tokmanni vahvistaa jälleen pukeutumisen tuoteryhmäänsä − Ostaa ulkoiluvaatteistaan tutun kotimaisen Catmandoo-brändin

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     28.4.2023 klo 7.50

Suomalaisten suosikkivaatettajien kärkijoukkoon* lukeutuva Tokmanni on sopinut ostavansa ulkoiluvaatteisiin keskittyneen kotimaisen Catmandoo-brändin ja sen tuotteet muotiyritys Nanso Groupilta. Catmandoon omistus siirtyy Tokmannille toukokuun loppuun mennessä.

Vuonna 1974 perustettu suomalainen Catmandoo-brändi on tullut tunnetuksi etenkin takeistaan, housuistaan, paidoistaan, alus- ja väliasuistaan, jalkineistaan sekä asusteistaan.

Catmandoo on totuttu yhdistämään ulkoiluun ja muuhun aktiiviseen liikkumiseen. Brändi on toiminut Suomen olympiajoukkueen virallisena vaatettajana ja Suomen freestylemaajoukkueen yhteistyökumppanina 2010-luvulla. Tällä hetkellä Catmandoo tekee yhteistyötä Suomen Golfliiton kanssa.

− On hienoa päästä viemään kotimaisen Catmandoon tarinaa eteenpäin Tokmannin voimin. Catmandoo auttaa täydentämään jo ennestään monipuolista tuotetarjontaamme pukeutumisen tuoteryhmässä ja vahvistamaan asemaamme yhtenä suosituimmista vaatettajista Suomessa, pukeutumisen ostoryhmäpäällikkö Timo Karanko Tokmannilta kertoo.

Tulossa uusia tuotteita

Catmandoo-brändi täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Silloin tullaan näkemään uusia, Tokmannilla omistuksessa suunniteltuja ja valmistettuja tuotteita, Karanko kertoo.

 − Tavoitteemme on aloittaa Catmandoo-valikoiman suunnittelu pian, ja ensimmäiset Tokmannilla suunnitellut Catmandoo-tuotteet nähtäneen kaupoissa ensi keväänä. Jo lähiviikkoina tuomme myyntiin Suomessa suunniteltuja, Catmandoon hankintaan sisältyviä tuotteita.

Valtaosa Tokmannin omien tuotemerkkien pukeutumisen tuotteista on jo pitkään suunniteltu ja mitoitettu Suomessa. Mallistojamme luodessamme pyrimme erityisesti siihen, että pukeutumisen tuotteemme palvelisivat mahdollisimman montaa erilaista vartalotyyppiä, olisivat mukavia käyttää ja sopisivat kotimaisiin sääolosuhteisiin, hän lisää.

Catmandoon tekstiileillä on ollut Design from Finland -merkin käyttöoikeus marraskuusta 2019 lähtien. Samainen merkki näkyy nykyisin myös monien Tokmannin pukeutumisen tuotemerkkien, kuten Polan, sisä- ja ulkopukeutumisen tuotteissa. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Design from Finland -merkki kertoo, että tuote tai palvelu on muotoiltu Suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti.

Vastuullisuustyö yhdistää

Catmandoo ja Tokmanni ovat jo entuudestaan tehneet hyvin samanlaisia asioita vastuullisuustyössään. Catmandoo on Tokmannin tavoin sitoutunut esimerkiksi amfori BSCI:n eettisiin periaatteisiin. Yhteistyön tavoitteena on varmistaa, että tuotteet valmistetaan sosiaalisesti ja eettisesti hyväksyttävissä tuotanto-olosuhteissa.

Tokmannin omien merkkien riskimaissa valmistettavat tuotteet valmistetaan amfori BSCI-auditoiduilla eli kolmannen osapuolen tarkastamilla tehtailla. Teemme myös omia tehdastarkastuksia, joissa tarkastamme työolosuhteiden ohella tuotteiden laatua ja tehtaiden laadunvarmistusprosesseja, Karanko kertoo.

* Kurjenoja Jaana (2021): Muotikauppa koronan jälkeen, poimintoja tuloksista osa I ja II, 12.10.2021. Kaupan liitto.

kauppa.fi/uutishuone/2021/10/12/muotikauppa-koronan-jalkeen-miten-ala-toipuu-koronan-iskusta
kauppa.fi/lataa/26232


Lue lisää Tokmannin vastuullisuustyöstä osoitteesta ir.tokmanni.fi/vastuullisuus sekä omista tuotemerkeistä ja suorasta tuonnista osoitteesta ir.tokmanni.fi/fi/sijoittajat/tokmanni-sijoituskohteena/omattuotemerkit.


TOKMANNI


Lisätietoja:


Timo Karanko
ostoryhmäpäällikkö, pukeutuminen

puh. 020 728 6519
timo.karanko(at)tokmanni.fi 


Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi


Puhelun hinta 020 7 -alkuiseen yritysnumeroon kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta soitettaessa on 0,0835 €/min + 0,1669 €/min (sis. alv. 24 %). Ulkomailta soitettaessa veloitetaan ulkomaanpuhelumaksu.



Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 4 300 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 200:n Tokmanni-, Miny-, Click Shoes- ja Shoe House -myymälänsä sekä verkkokauppojensa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa asiakkaitaan. Vuonna 2022 Tokmannin liikevaihto oli 1 168 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 86 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.