Tokmannilaiset ovat Suomen kärkitasoa tutkintojen opiskelumäärissä

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     4.6.2021 klo 9.15

Lähes 200 tokmannilaista opiskeli viime vuonna oppisopimuksella näyttötutkinnon. Koulutus on hyvä ponnahduslauta uralla eteenpäin ja se sitouttaa henkilöstöä myös yritykseen. Vuosittain monet tokmannilaiset siirtyvät sisäisesti uusien haasteiden pariin.

Tokmannilaiset suorittivat vuonna 2020 lähes 200 näyttötutkintoa korona-ajasta huolimatta. Henkilöstön osaamisen kehittäminen onkin yksi Tokmannin strategian kulmakivi. Kouluttautuminen tuo intoa ja motivaatiota työntekijälle, ja poikii menestystä myös yritykselle.

Tokmannin tavoitteena on olla kaupan alan paras työpaikka. Tähän tavoitteeseen päästään toimimalla yhdessä laadittujen arvojen mukaisesti sekä noudattamalla Tokmannin johtamisen periaatteita ja työyhteisötaitoja.

– Hyvässä työpaikassa henkilöstöllä tulee olla myös mahdollisuus kehittyä ja kasvaa työssään. Siksi Tokmannilla henkilöstölle tarjotaan strategiamme mukaisesti monipuoliset koulutusmahdollisuudet, joiden avulla omaa osaamistaan voi kehittää, kertoo Tokmannin henkilöstöjohtaja Sirpa Huuskonen.

Viime vuonna koulutuksiin osallistui 3 200 tokmannilaista suorittaen vähintäänkin yhden verkkokurssin, kuten compliance-koulutuksen. Oppisopimuksella näyttötutkintoja opiskeli lähes 200 henkilöä, joka on ennätyssuuri määrä opiskelijoita.

– Tokmannilla ollaan Suomen kärkitasoa tutkintojen opiskelumäärissä. Henkilöstöllämme on vahva halu kehittyä.

Huuskosen mukaan osaamisen kehittämisellä on tärkeä kytkös myös työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen.

– Kun työntekijä hallitsee työnsä ja oppii uusia asioita, hän on motivoinut ja kokee pärjäävänsä. Se puolestaan kannustaa ideoimaan uutta ja kehittämään työtapoja, mikä poikii menestystä koko yritykselle.

Koulutus sitouttaa henkilöstöä myös yritykseen. Vuosittain monet tokmannilaiset siirtyvät sisäisesti uusien haasteiden pariin.

– Tokmannilla avoimet työpaikat ovat haettavissa aina myös sisäisesti, ja periaatteena on, että kaikki sisäiset hakijat myös haastatellaan avoinna olevaan tehtävään, Huuskonen kertoo.
 

Hyvässä työpaikassa henkilöstöllä tulee olla mahdollisuus kehittyä ja kasvaa työssään. Siksi Tokmannilla henkilöstölle tarjotaan strategiamme mukaisesti monipuoliset koulutusmahdollisuudet, joiden avulla omaa osaamistaan voi kehittää, kertoo henkilöstöjohtaja Sirpa Huuskonen.

Koulutus on hyvä ponnahduslauta uralla eteenpäin

Tokmanni Akatemian kautta koko henkilöstöllä on työroolista riippumatta mahdollisuus osallistua erilaisiin koulutuksiin ja työkiertoon.

Myymälähenkilöstölle tarjolla on muun muassa mahdollisuus opiskella oppisopimuskoulutuksena liiketoiminnanammattitutkinto, lähiesimiestyön ammattitutkinto tai liiketoiminnan erikoisammattitutkinto. Suosittu koulutus on ollut myös puutarhaosastojen myyjille suunnattu puutarhamyyjäkoulutus, jossa opiskellaan osia viheralan koulutuksesta myymälätyöhön sovellettuna.

– Yhteistyössä Tokmannin ostotiimin kanssa myyjille on tehty lyhyempiä tuotekoulutuksia, joiden avulla myyjät voivat lisätä osaamistaan eri tuoteryhmien tuotteista. Tämä on Tokmannilla uusi aluevaltaus, Huuskonen kertoo.

Myymälähenkilökunta suorittaa työn ohessa runsaasti myös muita lyhyitä koulutuksia, kuten ensiapukoulutuksia ja alkusammutuskoulutuksia. Näihin koulutuksiin osallistuvat myös osa-aikaisessa työsuhteessa olevat henkilöt. Myymäläpäälliköt saavat lisäksi valmennusta esimerkiksi työkyvyn johtamiseen, rekrytointiin ja työsuhteeseen liittyvissä asioissa.

– Koulutusten kautta myymälähenkilöstöllä on hyvät valmiudet ottaa urallaan askel eteenpäin. Myyjä siirtyy yleensä ensin osastovastaavaksi, ja siitä seuraava askel on apulaismyymäläpäällikön tai myymäläpäällikön tehtävät. Myymäläpäälliköt puolestaan voivat edetä urallaan esimerkiksi aluepäällikön tehtäviin.

Tokmannilla koulutuspolkuja tarjotaan aktiivisesti myös varastontyöntekijöille. Viime vuonna logistiikan perustutkinnon suoritti oppisopimuskoulutuksena 15 varastotyöntekijää. Myös lyhyitä koulutuksia, kuten trukkikorttikoulutuksia, työturvallisuus- ja ensiapukoulutuksia, on varastolla tarjolla runsaasti.

– Myös varastolla koulutus on hyvä ponnahduslauta eteenpäin työuralla esimerkiksi tiiminvetäjän tehtäviin, Huuskonen kertoo.

Johtajuustaitoja ja kielitaidon treenausta

Tokmannin työyhteisötaidoissa määritellään, että jokaisella tokmannilaisella on oikeus hyvään johtamiseen. Siksi esihenkilöiden johtamisosaamiseen kiinnitetään paljon huomiota.

– Tokmannin laajennetun johdon koulutusohjelmassa keskijohto ja esimiehet suorittavat kuluvana vuonna 360-valmennuksen, jossa kehitetään yksilön omia johtamisvalmennuksia. Koulutuksessa käydään läpi muun muassa muutoksen, digitaalisuuden ja työkyvyn johtamista. Yhteistyökumppanin kanssa toteutettavaan koulutukseen osallistuu parhaillaan noin 60 tokmannilaista, Huuskonen kertoo.

Asiantuntijatehtävissä työskentelevät voivat opiskella työn ohessa esimerkiksi kielikoulutuksessa tai treenata excel-taitojaan taloushallinnon vetämillä koulutuspäivillä. Myös erilaisiin omaan työhön liittyviin pidempiin koulutuksiin, kuten ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tai johtamisen erikoisammattitutkinnon suorittamiseen, kannustetaan aktiivisesti.

Kaikilla tokmannilaisilla on mahdollisuus opiskella myös Eduhousen verkkokoulutusten kautta asioita, joissa toivoo saavansa lisää valmennusta. Suosittuja koulutuksia ovat muun muassa erilaiset sovellusten käyttöön liittyvät koulutukset.

– Kun oppiminen ja osaamisen kehittäminen tehdään helpoksi, se lisää henkilöstön motivaatiota ja intoa uudistaa omaa työtään. Samalla tuetaan liiketoiminnan kehittymistä ja toimitaan strategian mukaisesti. Hienointa on kuitenkin nähdä, miten tokmannilaiset kasvavat koulutuksen ja työtehtäviensä mukana, Huuskonen miettii.


TOKMANNI


Lisätietoja:


Sirpa Huuskonen
henkilöstöjohtaja

puh. 020 728 6520
sirpa.huuskonen(at)tokmanni.fi


Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi


Puhelun hinta 020 7 -alkuiseen yritysnumeroon kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta soitettaessa on 0,0835 €/min + 0,1669 €/min (sis. alv. 24 %). Ulkomailta soitettaessa veloitetaan ulkomaanpuhelumaksu.


Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 4 000 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2020 Tokmannin liikevaihto oli 1 073,2 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.