Tokmannin liikevaihto kasvoi 3 % ja ylsi uuteen ennätystasoon 734 miljoona euroa vuonna 2014

Report this content

Vuosi oli erittäin haastava koko kaupan alalle Suomessa. Tästä huolimatta Tokmanni-konsernin liikevaihto nousi edellisvuodesta ja saavutti taas uuden ennätystason. Myös Tokmannin asiakasmäärät jatkoivat kasvuaan vuoden 2014 aikana. Myymälöissä asioi 42,3 miljoonaa ostavaa asiakasta, mikä on 3,2 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden aikana konserni jatkoi myymäläverkostonsa systemaattista laajentamista ja panostusta liiketoiminnan kehittämiseen.

Tokmanni-konsernin vuoden 2014 IFRS-mukainen liikevaihto kasvoi 3,0 % ja oli 734,3 miljoonaa euroa (2013: 712,8 miljoonaa euroa). Liikevaihdon kasvu saavutettiin lähinnä laajentamalla liiketoimintaa uusilla myymälöillä. Myös konsernin verkkokauppa jatkoi tilikauden aikana vahvaa kasvuaan sekä asiakasmäärien että liikevaihdon osalta.

Kaupan alalla vuonna 2013 alkanut heikkenevä markkinatilanne jatkui vuonna 2014. Vähittäiskaupan myynti Suomessa pysyi lähes edellisvuoden tasolla. Tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto laski PTY:n tilastojen (www.pty.fi) mukaan 2,9 %, yleisen heikon taloudellisen tilanteen ja kuluttajien heikentyneen ostovoiman johdosta. Etenkin Tokmannin vertailukelpoisin markkinasegmentti, käyttötavarakauppa, koki liikevaihdon historiallisen jyrkän laskun, -6,3 %.

– Tokmannin liikevaihto kasvoi ja konserni pärjäsi markkinoita selvästi paremmin. Markkinatilanteesta huolimatta konsernin kilpailukyky pysyi hyvänä. Teemme aktiivista työtä ja toimenpiteitä parantaaksemme asiointikokemusta myymälöissämme. Tavoitteemme on, että asiakas kokee meillä tehtyjen ostosten olevan hinta-laatusuhteeltaan parhaita, sanoo toimitusjohtaja Heikki Väänänen.

Määrätietoisten kehitystoimien ansiosta konserni on vuoden aikana nostanut markkinaosuuttaan ja sen kannattavuus on säilynyt hyvällä tasolla. Konsernin vuoden 2014 IFRS-mukainen liikevoitto (EBIT) oli 43,1 miljoonaa euroa (2013: 43,1 miljoonaa euroa). Liikevoiton pysymiseen samalla tasolla vaikutti lähinnä liiketoiminnan kehittämiseen ja myymäläverkoston laajentamiseen liittyvien kustannusten kasvu. Liiketoiminnan kassavirta oli vahva tilikauden aikana ja konsernin kassavarat tilikauden lopussa olivat 52,4 miljoonaa euroa (31.12.2013: 46,7 miljoonaa euroa). Tämä mahdollistaa konsernin liiketoiminnan kasvun ja laajentumisen. Vuonna 2014 konserni lisäsi investointejaan merkittävästi edellisvuodesta. Yhteensä Tokmanni investoi liiketoiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen 13,3 miljoonaa euroa (2013: 8,2 miljoonaa euroa).

– Olemme systemaattisesti ja määrätietoisesti laajentaneet myymäläverkostoamme Suomessa, sillä uskomme vahvasti asiakkaiden arvostavan järkevää ostamista. Tämä maailmanlaajuinen ”Smart Shopping” -trendi, jossa asiakkaat ovat yhä hintatietoisempia, voimistuu myös meillä Suomessa. Kuluttajat haluavat jatkossakin ostaa laadukkaita tuotteita, mutta kiinnittävät yhä enemmän huomiota hintaan. Tätä me Tokmannilla haluamme tarjota asiakkaillemme, Väänänen jatkaa.

Vuoden 2012 aikana konsernissa käynnistettiin laajamittainen strateginen kehitystyö. Uuden strategian seurauksena käynnissä on useita hankkeita, lähinnä liittyen myymäläverkoston ja hankinnan kehittämiseen. Oman tuonnin ja kaupan omien tuotemerkkien (Private Label) lisääminen on olennainen osa konsernin strategiaa. Toimenpidehankkeiden toteuttaminen ja jalkautus alkoi vuonna 2013 ja jatkui aktiivisena vuoden 2014 aikana. Toimenpiteitä jatketaan myös vuonna 2015. Tällä työllä varmistetaan konsernin kasvu- ja kannattavuustavoitteiden saavuttaminen.

Yksi yhtenäinen Tokmanni -strategian mukainen hanke, jossa konserni yhdistää kaikki seitsemän myymäläketjuaan Tokmanni-liikemerkin alle, eteni hyvin vuoden 2014 aikana. Tilikauden lopussa konsernin 149 myymälästä 119 oli Tokmanneja. Tavoite on, että kaikki konsernin Tarjoustalo-, Robinhood- ja Maxi-Kodintukku-myymälät ovat Tokmanni-liikemerkin alla vuoden 2015 loppuun mennessä. Vuoden 2014 aikana konsernin myymäläketjuista poistuivat Tokmanneiksi muuttuneet Vapaa Valinta-, Säästöpörssi- ja Maxi-Makasiini-liikemerkit.

Strategiansa mukaisesti konsernin tavoitteena on laajentaa myymäläverkostoaan yli 10 000 neliömetrillä vuodessa. Laajentuminen sisältää sekä myymälöitä uusille markkina-alueille että tarvittaessa nykyisille myymälöille uusia, liikenneyhteyksiltään parempia sekä valikoimiltaan suurempia ja sitä kautta paikkakuntien asukkaita aiempaa monipuolisemmin palvelevia liiketiloja. Vuoden 2014 aikana avattiin yhdeksän uutta myymälää, joista viisi konsernille kokonaan uusille markkina-alueille: Saarijärvelle, Rovaniemelle, Oulun Ideaparkiin, Siilinjärvelle ja Vaasaan. Neljällä paikkakunnalla, Ikaalisissa, Pirkkalassa, Hyvinkäällä ja Harjavallassa, muutettiin uusiin ja suurempiin liiketiloihin. Tampereen Tullintorin myymälä suljettiin. Yhteensä konserni lisäsi myyntineliöitään vuoden 2014 aikana noin 17 000 m2.

Tilikauden aikana konserni päätti viiden uuden myymälän avaamisesta vuonna 2015. Myymälät avataan keväällä Loviisaan ja Orivedelle sekä syksyllä Kemiin, Jämsään ja Nivalaan. Uusilla myymäläavauksilla Tokmanni-konserni vahvistaa asemaansa edelleen Suomen halpakaupan ylivoimaisena markkinajohtajana.

Tokmannin vuoden 2014 neljännen vuosineljänneksen myynti kehittyi vaatimattomasti, mutta selvästi markkinoita paremmin

Tokmannin neljännen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 0,8 % verrattuna vuoden takaiseen ja oli 217,5 miljoonaa euroa (IV/2013: 215,7 miljoonaa euroa). Etenkin Tokmannin päivittäistavaroiden myynti kasvoi edellisvuodesta. Samaan aikaan tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto Suomessa laski 4,2 % edellisvuodesta. Tavaratalo- ja hypermarketketjujen käyttötavarakaupan liikevaihto laski 7,4 % verrattuna viime vuoteen (PTY-tilasto). Neljännen vuosineljänneksen aikana Tokmannilla asioi 11,6 miljoonaa asiakasta, mikä on 0,5 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Myös Tokmannin verkkokaupan asiakasmäärät ja myynti jatkoivat kasvuaan.

– Tokmannin joulumyynti kasvoi hieman edellisestä vuodesta heikoista markkinoista huolimatta. Huomasimme asiakkaiden ostavan entistä enemmän tarjoustuotteita. Tähän luonnollisesti vaikutti muun muassa se, että moni käyttötavaraketju teki rajua tarjousmainontaa ja merkittävä määrä alan myymälöitä lopetettiin. Tämän seurauksena asiakkaiden euromääräiset kokonaisostokset laskivat vuoden takaisesta, sanoo Heikki Väänänen.

Vuoden viimeisen neljänneksen aikana Tokmannin kannattavuus säilyi viimevuotisella tasolla. Konsernin kassavirta oli perinteisesti joulusesongista johtuen erittäin vahva vuoden viimeisellä neljänneksellä.

TOKMANNI OY

Lisätietoja:

Heikki Väänänen
Toimitusjohtaja
puh. 020 728 6044
etunimi.sukunimi(at)tokmanni.fi

Ingela Ulfves
Konserniviestintä
Puh. 020 728 6535
etunimi.sukunimi(at)tokmanni.fi

LIITE: Talousluvut 2014 (IFRS)


Avainsanat: