Tokmannin synttäreiden palkintoautot saivat onnelliset omistajat

Report this content

Liperiläinen Erkki Keränen, vantaalainen Tanja Tuomi, jaalalainen Pertti Raasu ja pyhäsalmelainen Esa Kumpulainen iloitsivat vastaanottaessaan Tokmannin synttäreiden arvonnan palkintonsa, upouuden Renault Clio 1,2 16V Life -henkilöauton, Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskuksessa Mäntsälässä tiistaina 27. kesäkuuta 2017.

Synttärijuhlissaan Tokmanni on jo usean vuoden ajan arponut autoja ja muita menopelejä asiakkaidensa kesken. Tällä kertaa asiakkaat saivat osallistua neljän 14 990 euron arvoisen Renaultin arvontaan Tokmannin synttäriviikolla 22.–28. toukokuuta 2017 joko ostoskuiteillaan tai verkkokaupan tilausnumeroillaan.

Tänä vuonna voittajat saivat tiedon voitostaan puhelimitse arvonnan suorittamisen jälkeen. Iloinen uutinen arpaonnen suosimisesta tuli kaikille voittajille täytenä yllätyksenä, onnittelusoittajana toiminut Timo Koskelin Tokmannin markkinoinnista kertoi palkintojen luovutuspäivänä.

– Vähän aikaa kesti ennen kuin tajusin voittaneeni, vaikka tiesin toki osallistuneeni arvontaan. Ajattelin, että enhän minä voi voittaa. Vaikka luin arvonnasta muun muassa Facebookista, mietin silti, voiko tämä olla totta, auton voittanut Pertti Raasu kertoi kakkukahveilla palkintojen luovutuksen yhteydessä.

Tokmannin synttäriarvonta oli jälleen erittäin suosittu, sillä asiakkaat osallistuivat esimerkiksi ilmastoinnilla ja vakionopeudensäätimellä varustettujen Renaultien arvontaan viikon aikana yhteensä peräti yli 70 000 kertaa.

– Uskomaton tilanne. Oli hyvä tuuri, vain yhdellä osallistumiskerralla auton voittanut Erkki Keränen totesi tyytyväisenä.

Kukaan onnettaren suosikeista ei ollut aiemmin voittanut mitään näin suurta palkintoa.

– Ei ole tullut isoa voittoa, vain muutamia kymppejä lotosta, Esa Kumpulainen kertoi.

Läheistensä kanssa voittoautoa noutamaan tullut Tanja Tuomi ja muut voittajat kertoivat samaa.

– Osallistuin arvontaan vain yhden kerran. En vieläkään muista, missä olin kun täytin arvontalomakkeen, sillä olin silloin kiertämässä Suomea asuntoautolla. Voitosta kuullessani olin kotonani, Raasu kertoi.

Klassikkokysymykseen siitä, miltä palkinnon voittaminen, löytyi Keräseltä napakka vastaus.

– Ainahan se voitto hyvältä maistuu, hän iloitsi.

– Auto on kiva, näppärä ja oikein sopivan kokoinen. Ja uusi on aina uusi, Kumpulainen lisäsi tyytyväisenä.

Voittajat pääsivät uusien voittoautojensa rattiin heti, kun voittokahvit oli juotu, avaimet luovutettu ja autoon tutustuttu Renaultin maahantuontia edustavan Riitta Leskisen johdolla.

– Huomenna talliin mennessäni voin katsoa, onko se auto vielä siellä. Vasta sitten voitto kolahtaa todella, Raasu vitsaili hetkeä ennen kotimatkaansa upouuden auton ratissa.

Oheisessa valokuvassa ovat Renaultin maahantuontia edustavan Nordic Automotive Services Oy:n tiedotus- ja markkinointipäällikkö Riitta Leskinen (1. vasemmalta), Erkki Keränen, Esa Kumpulainen, Pertti Raasu, Tanja Tuomi ja Tokmannin ilmoittelupäällikkö Timo Koskelin.

TOKMANNI

Lisätietoa:

Timo Koskelin
ilmoittelupäällikkö

puh. 020 728 6046

timo.koskelin(at)tokmanni.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit