Uusi Tokmanni Kemiin

Report this content

Pohjoismaiden suurin käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt halpakauppakonserni Tokmanni avaa uuden myymälän Kemissä torstaina 24.9.2015 klo 9.00. Avajaistilaisuudessa Tokmannia edustavat toimitusjohtaja Heikki Väänänen ja myyntijohtaja Panu Porkka. Avajaispuheet tilaisuudessa pitävät Väänänen ja Kemin kaupunginjohtajaTero Nissinen.

Kemin keskustassa osoitteessa Asemakatu 4 94100 Kemi sijaitseva Tokmanni tarjoaa runsaan valikoiman kuivaelintarvikkeita, vaatteita ja asusteita sekä kodin käyttötavaroita, kuten taloustavaroita, kodintekstiilejä, työkaluja sekä vapaa-ajan, teknokemian ja kodintekniikan ja viihteen tuotteita. Lisäksi myymälän yhteydessä palvelee erillinen puutarhamyymälä. Kokonaispinta-alaltaan noin 3 500 neliömetrin ja myyntipinta-alaltaan noin 2 900 neliömetrin kokoisessa myymälässä on myös taxfree-palvelut ja Tokmannin verkkokaupan noutopiste.

Uudessa Tokmannissa on panostettu asiakasviihtyisyyteen muun muassa sijoittelemalla tuoteryhmiä teemoittain niin, että ne muodostavat selkeitä kokonaisuuksia ja helpottavat siten asiakkaita löytämään paitsi etsimänsä tuotteet myös ajankohtaiset sesonki- ja tarjoustuotteet.

– Kuluttajat kiinnittävät erittäin paljon huomiota tuotteiden hintatasoon. Tokmanni on tunnettu halvoista hinnoistaan ja laajoista valikoimistaan, joten uskomme myymälämme menestyvän erinomaisesti myös Kemissä. Myymälämme on yleisilmeeltään moderni ja suunniteltu siten, että asiakas saa helposti hyvän käsityksen tuotevalikoimastamme ja esimerkiksi ajankohtaisista tarjouksistamme, Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen kertoo. 

Tokmanni palvelee Kemissä arkisin klo 9–20, lauantaisin klo 9–18 ja sunnuntaisin klo 12–18. Myymälä työllistää 15 henkilöä. Myymäläpäällikkönä toimii Mikko Sorsa.

Avajaistorstaista sunnuntaihin uusi Tokmanni on täynnä avajaistarjouksia. Tokmannin myymäläavajaisista tuttuun tapaan nopeimmille asiakkaille jaetaan tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä ilmaiseksi. Kemissä yllätysämpäreitä jaetaan 1 000 kappaletta, joista kahdessa on 100 euron lahjakortti Tokmanniin.

Tokmanni on kehittänyt myymäläverkostoaan aktiivisesti viime vuosina. Konserni pyrkii laajentamaan myymäläverkostoaan yli 10 000 neliömetrillä vuodessa avaamalla vuosittain useita uusia myymälöitä eri puolille Suomea ja tarvittaessa etsimällä nykyisille myymälöilleen uusia, liikenneyhteyksiltään parempia sekä valikoimiltaan suurempia ja sitä kautta paikkakuntien asukkaita aiempaa monipuolisemmin palvelevia liiketiloja. Viimeisin uusi Tokmanni avattiin kauppakeskus Kolmisoppiin Kuopioon elokuussa. Kemin lisäksi uuden Tokmannin avajaisia vietetään kuluvana vuonna Espoossa, Jämsässä, Juvalla, Laitilassa, Lappeenrannassa, Loimaalla, Nivalassa, Turussa ja Vantaalla.1)

Uusien myymälöiden avausten lisäksi Tokmanni on yhdistänyt Yksi yhtenäinen Tokmanni -strategiansa mukaisesti ketjumyymälöitään Tokmanni-myymäläketjuun vuoden 2013 syksystä alkaen. Muutostyö on loppusuoralla, ja Tokmanni-ketjumyymälöitä on jo yli 140 kaikista konsernin 151 myymälästä.

1) www.tokmanni.fi/uudetmyymalat

TOKMANNI OY

Lisätietoja:

Heikki Väänänen
Toimitusjohtaja

Puh. 020 728 6044
heikki.vaananen(at)tokmanni.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit