Ruuhkamaksuista huolimatta Tukholma yhä Pohjoismaiden ruuhkaisin

  • TomTomin ruuhkaraportti kertoo Turun ja Helsingin ruuhkien pahentuneen viime vuonna 
  • Helsinki oli Pohjoismaiden kolmanneksi ruuhkaisin kaupunki, Turku sijalla kuusi 
  • Autoliiton mukaan vaihtoehtoisen reitin valinta vaatii luotettavaa ja reaaliaikaista ruuhkatietoa.

Tiedotusvälineille 22.3.2016

TomTom on julkaissut uuden, entistä laajemman TomTom Traffic Index 2016 -ruuhkaraportin. Viidettä kertaa julkaistava raportti kattaa 295 kaupunkia 38 maasta ja kertoo, että kansainvälinen ruuhkatilanne on pahentunut.

Tukholma on yhä, ruuhkamaksuista huolimatta, Pohjoismaiden selvästi ruuhkaisin kaupunki. Siellä ruuhkat pidentävät automatkoja keskimäärin 29 prosenttia*. Toisella sijalla on niin ikään ruuhkamaksuja käyttävä Oslo.

Helsingissä ruuhka-ajat pitenivät prosentilla ja kaupunki nousi Pohjoismaiden kolmanneksi ruuhkaisimmaksi. Samoin Turussa ruuhkatilanne heikkeni prosentilla. Tampere oli jälleen vertailukaupungeista Pohjoismaiden ruuhkattomin.

Pohjoismaiden ruuhkaisimmat kaupungit vuonna 2015 (suluissa sijoitus v. 2014):

1. Tukholma 29 % (1.)
2. Oslo 25 % (3.)
3. Helsinki 23 % (4.)
4. Stavanger 23 % (2.)
5. Uppsala 23 % (9.)
6. Turku 23 % (5.)
7. Kööpenhamina 21% (7.)
8. Aarhus 21 % (6.)
9. Bergen 20 % (8.)
10. Göteborg 20 % (10.)
14. Tampere 13 % (14.)

Maailman pahimmat ruuhkat löytyvät Mexico Citystä, Bangkokista ja Istanbulista. Näissä kaikissa ruuhkat pidentävät ajoaikoja jopa yli 50 prosenttia.

Maailman ruuhkaisimmat suurkaupungit vuonna 2015 (yli 800 000 asukasta):

1. Mexico City 59 %
2. Bangkok 57 %
3. Istanbul 50 %
4. Rio de Janeiro 47 %
5. Moskova 44 %
6. Bukarest 43 %
7. Salvador 43 %
8. Recife 43 %
9. Chengdu 41 %
10. Los Angeles 41 %

Viime vuonna Mexico Cityssä ajaminen ruuhka-aikana pidensi päivittäistä matka-aikaa** 57 minuuttia verrattuna ruuhkattomaan aikaan. Helsingissä ruuhkien vaikutus oli 24 minuuttia, ja Tampereella vain puolet tästä eli 12 minuuttia.

Maailmanlaajuisesti liikenne on kahdeksan vuoden aikana ruuhkautunut 13 prosenttia. Kaupunkien ja maanosien välillä on kuitenkin suuria eroja. Pohjois-Amerikassa liikenne on 17 prosenttia tukkoisempaa, kun taas Euroopassa ruuhkat ovat pahentuneet vain kaksi prosenttia ajanjakson aikana.

TomTomin liikennetiedot auttavat kaupunkien viranhaltijoita ja liikennealan sidosryhmiä hallitsemaan ruuhkaliikennettä. Yritykset ja yksityishenkilöt voivat liikennetiedon avulla suunnitella työ- ja matka-aikansa sekä reittinsä paremmin.

"Liikenteen sujuvoittaminen vaatii meidän kaikkien yhteispeliä. Jos vain viisi prosenttia autoilijoista muuttaisi liikkumistottumuksiaan, se lyhentäisi matka-aikoja isoilla teillä peräti 30 prosenttia", sanoo TomTomin liikenneyksiköstä vastaava johtaja Ralf-Peter Schaefer.

Autoliitto katsoo, että tulevaisuudessa kuljettajat voivat suunnitella aikataulujaan paremmin.

"Kasvavilla kaupunkialueilla väestö ja liikenne lisääntyvät ja siksi on normaalia, että työmatkaliikenne ruuhkautuu aamulla ja iltapäivällä. Kaikki autoilijat eivät voi vaikuttaa matkustusajankohtaan, mutta jotkut voivat. Haasteena on ollut myös riittävän luotettavan reaaliaikaisen ruuhkatiedon saatavuus. Tilanne on tänä päivänä onneksi parempi, mikä mahdollistaa vaihtoehtoisen reitin valinnan", sanoo Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

TomTom Traffic Index on vuosittainen ruuhkaraportti, joka paljastaa maailman kaupunkien ruuhkatilanteen kehityksen. Laskelmat perustuvat TomTomin navigaatiolaitteista ja -sovelluksista kerättyyn informaatioon, jota on kahdeksassa vuodessa kertynyt 14 biljoonaa sijaintitietoa.

Koko ruuhkaraportti, TomTomin neuvot ruuhkien välttämiseen sekä liikenneasiantuntijoiden analyysit löytyvät osoitteesta www.tomtom.com/trafficindex.

Lisäksi raportista selviää, mitkä olivat kaupunkien ruuhkaisimmat päivät vuonna 2015 (Helsinki 12.1, Turku ja Tampere 13.1.).

* Prosenttiluku ilmaisee keskimääräiseen matkaan käytetyn ajan pitenemistä verrattuna tilanteeseen, jossa ruuhkia ei ole.
** Päivittäistä matka-ajan lisäystä laskettaessa oletuksena on tunnin edestakainen matka-aika.

Yhteystiedot:

Ari Nisumäki, TomTom Suomi
040 708 6029
ari.nisumaki@tomtom.com

Antti Möller, viestintätoimisto Netprofile
044 545 5698
antti@netprofile.fi

TomTom
TomTom jalostaa teknologiaa helppokäyttöisiksi ja kaikkia hyödyttäviksi tuotteiksi. Yritys tuli tunnetuksi navigaattoreista, joiden avulla miljoonat ihmiset liikkuvat paikasta toiseen. Nyt TomTom tarjoaa myös GPS-urheilukelloja ja actionkameroita sekä ratkaisuja yritysten kalustonhallintaan. TomTomin reaaliaikainen karttapalvelu mahdollistaa paikkatietoon perustuvien palveluiden kehittämisen ja auttaa tekemään robottiautoista todellisuutta. TomTomin neljä liiketoimintayksikköä ovat kuluttajat, telematiikka, ajoneuvot ja lisensointi. Vuonna 1991 perustetun yrityksen pääkonttori on Amsterdamissa, sillä on yli 4 600 työntekijää ja sen tuotteita myydään maailmanlaajuisesti. Lisätietoa: http://www.tomtom.com/

Avainsanat: