Käytetty tavara kelpaa joululahjaksi

Report this content

- "Kunhan nyt ei alusvaatteita kuitenkaan"

Jouluna ystävien ja läheisten muistamisen ja tuhlaavaisen kulutusjuhlan välinen ristiriita on vaikea palapeli ratkaistavaksi. Itselleen käyttöesineitä ostaessaan monet ovat jo huomanneet, että käytettynä löytää aivan yhtä hyvää ja usein parempaan hintaan.

Lahjaa antaessa tilanne on arempi. Vaikka annettu tavara olisi muovikelmua vaille täysin uutta vastaava, voi antajaa jännittää lahjan saajan reaktio. Voiko joululahja olla käytetty?

Kyllä voi, vastasi lähes 1500 Tori.fin käyttäjää Torin Facebook-kyselyssä. Keskustelussa käyttäjät nostivat esiin käytetyt kirjat, pelit, lelut, posliiniastiat ja antiikin esimerkeiksi asioista, joita tuskin ketään haittaa saada käytettynä lahjaksi.

Monia hienouksia, kuten keräilykelpoisia design-klassikoita tai antiikkihuonekaluja, ei uutena edes saa. Ne voivat olla juuri siksi erityisen mieluisia, sillä niiden löytämiseen nähty vaiva nostaa lahjan tunnearvoa saajan silmissä.

Eniten mielipiteitä jakoi käytettyjen vaatteiden antaminen lahjana. Pehmeiden pakettien klassikoita pitkiä kalsareita tai villasukkia tuskin kukaan käytettynä edes kuvittelisi antavansa, mutta verkon kauppapaikat ovat pullollaan pari kertaa pidettyjä, käytännössä uuden veroisia vaatteita. Osa ei edes näitä haluaisi saada lahjaksi, mutta toisaalta moni ei nähnyt siinä mitään ongelmaa, kunhan toki vaate on siisti ja ehjä.

Torin Facebook-sivun polveilevassa keskustelussa moni käyttäjä painotti joululahjalle tärkeää tunnearvoa, jota nimenomaan käytetystä tavarasta löytyy usein enemmän. Persoonallisuudessaan vintage-löydöt rinnastettiin käsitöihin ja itse tehtyihin lahjoihin. Parhaimmassa tapauksessa nämä kaksi yhdistyvät, kun muistorikas vanha esine tuunataan muodikkaaksi tai lahjan saajalle sopivaksi. Eräskin keskustelija kertoi ystäviensä ilahtuneen lahjaksi saamistaan kekseliäästi ehostetuista ulkotakista ja huonekalusta.

Lisätietoa:

Jussi Lystimäki, toimitusjohtaja, puh. 040 549 3218, jussi@tori.fi

Linkki Facebook-keskusteluun: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=604702536234163&set=a.346146702089749.76595.176807429023678&type=1&theater

Tori.fi on vuonna 2009 toimintansa aloittanut kauppapaikka, jossa suomalaiset voivat ostaa, myydä ja antaa verkossa tavaraa. Torin kautta toiselle tarpeeton muuttuu jollekin toiselle tarpeelliseksi, kun ihmisten ja perheiden elämäntilanteet ja -vaiheet vaihtuvat. Tori.fi-palvelun käyttö on helppoa, sillä se ei edellytä rekisteröitymistä. Palvelun käyttäminen on ilmaista niin yksityis- kuin yritysilmoittajillekin. Lisäksi Torin käyttö sopii koko perheelle, sillä jokainen palveluun jätetty ilmoitus tarkistetaan ennen julkaisemista. Torin taustalla on Ruotsin suurin kauppapaikka Blocket.se, jota käyttää päivittäin yli miljoona ruotsalaista. Torin omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group. Lisätietoa: www.tori.fi.

Avainsanat: