Suomalaiset vaihtoivat tavaraa Torissa viime vuonna 5,9 miljardilla eurolla

Report this content

Tori.fi-kauppapaikka kasvaa vauhdilla

Tiedote 17.1.2013

Tori.fi kasvatti suosiotaan käytettyjen tavaroiden osto- ja myyntipaikkana vuonna 2012 niin, että myytäviksi ilmoitettujen tuotteiden ja palveluiden arvo kasvoi lähes 250 % edellisestä vuodesta. Viime vuoden aikana kauppapaikassa liikkui tavaraa 5,9 miljardilla eurolla, mikä on reilut 3 % Suomen bruttokansantuotteesta. Ahkerimmat ilmoittajat löytyvät Pohjois-Karjalasta.

Vuonna 2012 myydään-, ostetaan- tai annetaan-ilmoituksia jätettiin noin 1,7 miljoonaa kappaletta, mikä on miljoonan verran enemmän kuin edellisenä vuonna. Eniten pantiin myyntiin huonekaluja ja sisustustarvikkeita sekä autoja ja niiden varaosia. Kasvavia tuoteryhmiä ovat erityisesti vaatteet, lastentarvikkeet ja elektroniikka.

”Ilmoitusmäärän kasvun lisäksi myös myytyjen tuotteiden arvo on nousussa. Tämä kertoo siitä, että hyväkuntoisia tuotteita laitetaan yhä enemmän kiertoon. Kaikki eivät haikaile esimerkiksi  viimeisimpien lastenvaunu- tai soitinmallien perään vaan maksavat mielellään hyvän hinnan laadukkaasta käytetystäkin tuotteesta”, Tori.fi:n toimitusjohtaja Jussi Lystimäki kertoo.

Maantieteellisesti eniten ilmoituksia jätettiin Uudellamaalla, mutta eniten ilmoittelu kasvoi maakunnan väkilukuun suhteutettuna Satakunnassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Ahkerimmat ilmoittajat puolestaan löytyvät Pohjois-Karjalasta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta. Pohjois-Karjalassa jätettiin 56 ilmoitusta sataa asukasta kohden, kun koko maan luku oli 31.

”Kävijät etsivät eniten sisustustavaroita, asuntoja sekä kodinkoneita ja -laitteita. Tässä on tapahtunut siirtymää enemmän kodin ja perheen suuntaan. Yksittäisistä sanoista haetuimmat vuonna 2012 olivat ”Volkswagen”, ”sohva” ja ”lipasto”, Lystimäki jatkaa.

Verkko-ostamisesta on Suomessa tullut yhä suositumpaa. Esimerkiksi Asiakkuusmarkkinointiliiton, Kaupan liiton ja TNS Gallupin Verkkokauppatilaston mukaan suomalaiset ostivat vuonna 2011 verkosta tavaroita ja palveluita yli 10 miljardilla eurolla.

”Verkon käytön kasvu ja uusien käyttäjäryhmien mukaantulo näkyy kuluttajakäyttäytymisessä. Verkko-ostaminen on tuttua kaikille ikäluokille eli verkko ei ole enää vain varhaisten omaksujien ja diginatiivien temmellyskenttä”, valottaa Seppo Roponen, digitaalisen markkinatiedon tuottajan comScoren Suomen edustaja.

Tori.fi-avainlukuja:

  • yhden tai useamman ilmoituksen on jättänyt jo yli 600 000 ihmistä
  • kuukausittain noin miljoona yksittäistä kävijää sivustolla
  • noin 150 ilmoituskategoriaa

Tori.fi vuonna 2012:

  • tavaraa liikkui 5,9 miljardin euron arvosta
  • ilmoituksia jätettiin 1,7 miljoonaa kpl
  • ilmoituksia jätettiin koko maassa 31 kpl sataa asukasta kohden
  • ahkerimmat ilmoittajat löytyvät Pohjois-Karjalasta, 56 ilmoitusta asukasta kohden

Lisätiedot ja maakuntakohtaiset luvut:

Jussi Lystimäki, toimitusjohtaja, puh. 040 549 3218, jussi@tori.fi

Susanna Neiglick, PR- ja viestintäpäällikkö, puh. 050 303 1986, susanna@tori.fi

Seppo Roponen, comScore, puh. 040 555 0456, sroponen@comscore.com

Tori.fi on vuonna 2009 toimintansa aloittanut kauppapaikka, jossa suomalaiset voivat ostaa, myydä ja antaa verkossa tavaraa. Torin kautta toiselle tarpeeton muuttuu jollekin toiselle tarpeelliseksi, kun ihmisten ja perheiden elämäntilanteet ja -vaiheet vaihtuvat. Tori.fi-palvelun käyttö on helppoa, sillä se ei edellytä rekisteröitymistä. Palvelun käyttäminen on ilmaista niin yksityis- kuin yritysilmoittajillekin. Lisäksi Torin käyttö sopii koko perheelle, sillä jokainen palveluun jätetty ilmoitus tarkistetaan ennen julkaisemista. Torin taustalla on Ruotsin suurin kauppapaikka Blocket.se, jota käyttää päivittäin yli miljoona ruotsalaista. Torin omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group. Lisätietoa: www.tori.fi

Avainsanat: