Tori-sovellus nyt myös Windows Phonelle

Report this content

Tori.fin mobiilikäyttö kasvanut 25 prosenttia viimeisen puolen vuoden aikana

Lehdistötiedote 27. marraskuuta 2014

Suomen suosituinta kauppapaikkaa Toria voi nyt käyttää myös omalla Windows Phone -sovelluksella, jolla voi selata ja jättää ilmoituksia, ottaa suoraan yhteyttä ilmoittajaan, tallentaa hakuja hakuvahtiin sekä merkitä ilmoituksia suosikeiksi. Sovellus tukee Windows Phone 7.5-, 8.0- ja 8.1 -käyttöjärjestelmäversioita.

Torin mobiilikäyttö on ollut vahvassa kasvussa sekä mobiilisivuston että Android- ja iOS-sovellusten kautta. Tällä hetkellä neljännes Torin liikenteestä tulee mobiililaitteilta ja Torin ilmoituksista noin kolmannes jätetään niillä. Kävijämääriä mittaavan Comscoren mukaan Tori.fi oli myös tablettikäytössä Suomen kolmanneksi suosituin sivusto iltapäivälehtien jälkeen.   

"Torin suurimmat plussat käyttäjille ovat helppous ja paikallisuus, jotka molemmat ovat myös mobiilikäytön valtteja. Olemme panostaneet paljon siihen, että käyttäjäkokemus on mahdollisimman sujuva ja että käyttäjä voi personoida palvelun esimerkiksi hakuvahdin ja aloitussivun kautta juuri itselleen sopivaksi", Torin tuotejohtaja Esa Övermark kertoo.

Tuoreella Windows Phone -sovelluksella onnistuu Torin yli 700 000 ilmoituksen selaaminen ja lähialueen tarjonnan tarkistaminen, omien ilmoitusten jättäminen kuvineen kaikkineen, hakujen, suosikkien ja hakuvahtien tallentaminen sekä yhteyden ottaminen suoraan ostajaan joko soittamalla tai tekstiviestillä. Myös kehitysideoita voi lähettää suoraan sovelluksesta.

”Yhteistyömme Tori.fin kanssa on lähtenyt erittäin hienosti liikkeelle. On hienoa nähdä että Tori.fi haluaa palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Windows Phone -sovelluksella saavutamme juuri tämän, eli pystytään tarjoamaan erinomaista käytettävyyttä yhdistettynä mobiililaitteen tarjoamiin ominaisuuksiin”, Microsoftin kumppanuuksista vastaava johtaja Mikael Stendahl sanoo.

Tori.fi:n edustajat ovat lehdistön tavattavissa tänään 27. Marraskuuta klo 16-19 Microsoftin Appyhour -tilaisuudessa Helsingin Hietalahden Kauppahallissa, osoitteessa Lönnrotinkatu 34.

Tori.fi-sovellus Windows Phonelle: http://www.windowsphone.com/fi-fi/store/app/tori-fi/cb099f4e-ab32-4576-af9c-52c68f7ff940

Myös Ääni–blogi kirjoittaa Torin sovelluksesta: http://aani.nokia.fi/2014/11/06/tori-fi-auttaa-tavarat-uuteen-kotiin/

Lisätietoa:

Esa Övermark, Tori.fi, tuotejohtaja, 040-505 1789

Mikael Stendahl, Microsoft, kumppanuuksista vastaava johtaja, 050 5067339

Tori.fi on vuonna 2009 toimintansa aloittanut kauppapaikka, jossa suomalaiset voivat ostaa, myydä ja antaa verkossa tavaraa. Torin kautta toiselle tarpeeton muuttuu jollekin toiselle tarpeelliseksi, kun ihmisten ja perheiden elämäntilanteet ja -vaiheet vaihtuvat. Torin käyttö on helppoa, sillä se ei edellytä rekisteröitymistä. Palvelun käyttäminen on ilmaista niin yksityis- kuin yritysilmoittajillekin. Lisäksi Torin käyttö sopii koko perheelle, sillä jokainen palveluun jätetty ilmoitus tarkistetaan ennen julkaisemista. Torin taustalla on Ruotsin suurin kauppapaikka Blocket.se, jota käyttää päivittäin yli miljoona ruotsalaista. Torin omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group, joka pyörittää vastaavia kauppapaikkoja 27 maassa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia