Mekrijärven Sammalpuronsuon ja Kiukoisensuon ennallistaminen tapahtuu yhteistyöllä

Report this content

Koitajoen kalatalousalue ja Tornator ennallistavat yhteistyössä Ilomantsin Sammanpuronsuon ja Kiukoisensuon. Ennallistamistyöt ovat parhaillaan käynnissä ja niiden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Ennallistaminen toteutetaan FresHabit LIFE IP hankerahoituksella.

Ennallistettava alue sijaitsee Tornatorin maalla ja alueen koko on yhteensä 84 hehtaaria. Sammalpuronsuo ja Kiukoisensuo ovat olleet pääosin puuttomia avosoita, joilla on esiintynyt erityisesti nevarämeita sekä isovarpurämeitä. Kohteet on ojitettu 1950–1960-luvulla metsänkasvun lisäämiseksi, mutta ojitus ei tuottanut ennakoitua tulosta ja alue jäi valtaosiltaan kitu- ja joutomaaksi.

Ennallistamisen tavoitteena on Koitajoen kiintoainekuormituksen vähentäminen ja suoluonnon palauttaminen mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Siten hidastetaan suoluontotyyppien ja -lajien uhanalaistumiskehitystä sekä edistetään riistan elinolosuhteita, marjasatoja ja suon virkistyskäyttömahdollisuuksia. Ennallistamisella on myös pitkällä aikavälillä positiivisia ilmastovaikutuksia, kun turpeeseen sitoutuneen hiilen määrä alkaa vähitellen lisääntyä.

”Uhanlaisen siian monen kutujoen hiekkapohjalle on laskeutunut soiden ojituksen seurauksena kiintoaineista, joka tukehduttaa mätimunat. Haluamme tulevina vuosina puhdistaa siian luontaisia kutupaikkoja ylimääräisestä kiintoaineesta ja siten edistää lajin luontaisen kannan ja geeniperimän säilymistä. Vesien kirkkaus on myös vesilläliikkujien kannalta edistettävä asia.” kertoo Koitajoen kalatalousalueen puheenjohtaja Arto Laatikainen.

Ennallistamisessa soille palautetaan niiden luontainen vesitalous. Ojittamisen jälkeen syntynyt puusto poistetaan lähes kokonaan palauttaen suot takaisin avonaisiksi. Vanhat ja mättäillä kasvavat puut sekä kelot ja hienot lakkapäämännyt kuitenkin säästetään. Lisäksi ojalinjoille tehdään tiiviitä patoja keskimäärin 30 metrin välein, jotta vesi nousee suon pinnan tasalle. Tiheässä olevat padot vähentävät vesistöriskejä. Ennallistamistyöt toteutetaan niin, etteivät ne aiheuta vettymishaittoja ympäröiville maille.

Ennallistaminen on osa Tornatorin monimuotoisuusohjelman mukaisia aktiivisia elinympäristöjen kunnostamistöitä, joiden tarkoituksena on ylläpitää ja lisätä luonnon monimuotoisuutta.


 

Lisätietoja:

Tornator Oyj, ympäristöpäällikkö Heikki Myöhänen, p. 050 4412 253

Koitajoen kalatalousalue, puheenjohtaja Arto Laatikainen, p. 040 3576 001

Pohjois-Karjalan ELY-keskus, vesistöasiantuntija Tiina Käki, p. 029 5026 196

****************************

Tornator on johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö Euroopassa. Se omistaa metsiä Suomen lisäksi Virossa ja Romaniassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2020 noin 118 miljoona euroa ja taseen koko noin 2,0 miljardia euroa. Konserni työllistää suoraan noin 180 henkilöä. Kaikkiaan yhtiön metsät työllistävät suoraan omaa henkilökuntaa sekä yrittäjiä ja heidän työntekijöitään noin 1000 henkilötyövuoden verran. Emoyhtiön omistajat ovat suomalaisia, pääosin institutionaalisia sijoittajia. Tornatorin missio on luoda kestävää hyvinvointia metsästä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia