Neljä arvokasta suokokonaisuuttaa suojeluun Etelä-Savossa

Report this content

Ympäristöministeriö, Etelä-Savon ELY-keskus ja Tornator Oyj tiedottavat

Tornator Oyj on sopinut Etelä-Savon ELY-keskuksen kanssa neljän arvokkaan suokokonaisuuden suojelusta. Kohteet kuuluvat soidensuojelun täydennysehdotuskohteisiin ja ne suojellaan HELMI-ohjelman puitteissa. Suojeltavien alueiden yhteispinta-ala on yli 160 hehtaaria. Kohteet sijaitsevat Heinäveden ja Pieksämäen alueilla ja osa niistä kuuluu maakuntakaavojen suojelukohteisiin.

”Tämän suokokonaisuuden myötä olemme suojelleet jo 3000 hehtaaria suota uudessa Helmi-ohjelmassa. Suot ovat yksi eniten heikentyneistä ja edelleen lajistoltaan köyhtyvistä elinympäristöistämme ja jopa puolet soiden luontotyypeistä on uhanalaisia koko maassa. Soidensuojelu on monimuotoisuuden vahvistamisen ohella myös ilmastoteko, sillä luonnontilaiset suot toimivat hiilinieluina ja -varastoina”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

"Uusien suojelualueiden perustaminen on ennallistamisen ohella Tornatorin keskeisiä toimenpiteitä suoluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi", kertoo yhtiön ympäristöpäällikkö Heikki Myöhänen.

Heinävedellä suojellaan Juurikkajoen, -järven ja -selän rantoihin rajautuva ojittamaton ja puustoltaan luonnontilainen 54,5 ha suoalue. Suojeltavaan alueeseen sisältyy myös useita luonnontilaisia korpia ja suon sisään jääviä kangasmaasaarekkeita sekä lähijärvien puustoisia saaria.

Heinäveden Leväsensuon ja Haisevanpuron suojelualue on laajuudeltaan 15 hehtaaria käsittäen luonnontilaisia rämeitä ja korpia. Haisevanpuron alue sijaitsee kapeana, noin 2,5 kilometrin mittaisena nauhana Haisevanpuron varressa. Suolla vallitsevia suotyyppejä ovat joenvarsisuot, puustoiset piensuot sekä uhanalaiset korvet.

Pieksämäellä sijaitseva Isosuon ja Lihavanlamminsuon alue käsittää kaksi suota, jotka ovat kapean kannaksen kautta yhteydessä toisiinsa. Isosuo on rimpipintainen aapasuo ja Lihavanlamminsuo on tyypillinen karu rahkakeidas. Suot muodostavat yhdessä erittäin merkittävän ja pinta-alaltaan 85 hehtaarin suuruisen keidas-aapasuokokonaisuuden, jonka eteläosassa on myös vanhoja ja paikoin runsaslahopuustoisia kangasmetsiä.

Pieksämäellä sijaitseva Suurisuo on arvokas, vesitaloudeltaan lähes luonnontilainen eteläinen aapasuo. Suojeltavasta noin kuuden hehtaarin suuruisesta alueesta suurin osa on kalvakka- tai lyhytkorsinevaa, eteläosassa esiintyy rimpinevaa ja pohjoisosassa on laaja korpialue.

Helmi-ohjelma

Ympäristöministeriön asettama Helmi-elinympäristöohjelma vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvaa luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Samalla hillitään ilmastonmuutosta ja edistetään siihen sopeutumista. Helmi-ohjelman toimet tarttuvat Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Ohjelmassa suojellaan ja ennallistetaan soita, kunnostetaan lintuvesiä ja kosteikkoja, hoidetaan perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä kunnostetaan ranta- ja vesiluontoa. Toiminta perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Suojeltavista alueista saa korvauksen ja valtio tukee kunnostus- ja hoitotoimia. Ohjelman ensimmäinen suojelualue oli Tornatorin omistama Haukisuon Helmi Juuassa.


Tornator Oyj: Heikki Myöhänen, ympäristöpäällikkö, puh. 050 441 2253, etunimi.sukunimi@tornator.fi

Etelä-Savon ELY-keskus: Tiina Hämäläinen, luonnonsuojeluasiantuntija, puh. 029 502 4112, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Ympäristöministeriö: Antti Heikkinen, ministeri Mikkosen erityisavustaja, puh. 050 348 1406, antti.heikkinen@ym.fi

Tornator on johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö Euroopassa. Se omistaa metsiä Suomen lisäksi Virossa ja Romaniassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2019 noin 106 miljoona euroa ja taseen koko noin 1,8 miljardia euroa. Konserni työllistää suoraan noin 180 henkilöä. Kaikkiaan yhtiön metsät työllistävät suoraan omaa henkilökuntaa sekä yrittäjiä ja heidän työntekijöitään noin 1000 henkilötyövuoden verran. Emoyhtiön omistajat ovat suomalaisia, pääosin institutionaalisia sijoittajia. Tornatorin missio on luoda kestävää hyvinvointia metsästä.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Tornator Oyj on sopinut Etelä-Savon ELY-keskuksen kanssa neljän arvokkaan suokokonaisuuden suojelusta. Kohteet kuuluvat soidensuojelun täydennysehdotuskohteisiin ja ne suojellaan HELMI-ohjelman puitteissa. Suojeltavien alueiden yhteispinta-ala on yli 160 hehtaaria.
Tweettaa

Lainaukset

Tämän suokokonaisuuden myötä olemme suojelleet jo 3000 hehtaaria suota uudessa Helmi-ohjelmassa. Suot ovat yksi eniten heikentyneistä ja edelleen lajistoltaan köyhtyvistä elinympäristöistämme ja jopa puolet soiden luontotyypeistä on uhanalaisia koko maassa. Soidensuojelu on monimuotoisuuden vahvistamisen ohella myös ilmastoteko, sillä luonnontilaiset suot toimivat hiilinieluina ja -varastoina.
ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen