Koe Nan – aito Thaimaa pohjoisen kumpuilevien vuorten välissä

Report this content

Villin luonnon ja kaukaisen sijainnin vuoksi Nanin maakunta avautui ihmisille vasta noin sata vuotta sitten. Se ei ollut kovin tunnettu edes thaimaalaisten keskuudessa 1900-luvun loppupuolelle saakka. Nanin pohjoista maakunta on edelleen täynnä tutkimattomia, aitoja maisemia. Siellä voit kokea maaseutukyliä ja kumpuilevia vuoria kaukaisissa paikoissa, joissa asuu yli 10 etnistä ryhmää, mukaan lukien Tai Lue -kulttuuri ja sen etninen perintö.


Vaikka Nanin maakunta on edelleen raa'an kaunis ja aito, kehitys ja modernisointi ovat saavuttaneet myös tämän kaukaisen alueen. Nan Nakhonin lentokentälle lennetään nyt Bangkokista ja Chiang Maista, joten matkailijoiden on nyt entistä helpompi tutustua rentoon ja viehättävään vanhaankaupunkiin, pieniin mutta kulttuurisesti rikkaisiin kyliin, suuriin riisipeltoihin, kahviplantaaseihin ja majesteettisiin vuoriin. Tai Lue -kulttuuri on peräisin juuri tältä alueelta, ja sen perinnön voi tuntea esimerkiksi nauttiessasi kahvia Ban Tai Lue -kahvilassa riisipellon keskellä. Tai Luen tunnetulla kudontatekniikalla valmistettuja tuotteita sekä perinteisiä kangas- ja tekstiilituotteita löytyy Lamduan Textilestä.

Whisper of Love Wat Phuminissa
Wat Phuminin temppelistä löytyy Thaimaan upeimpia seinämaalauksia. Parhaiten säilyneet maalaukset kuvaavat buddhalaisia legendoja ja Tai Lue -kansan arkipäivää. Yksi tunnetuimmista maalauksista on nimeltään Whisper of Love. Se kuvaa tatuoitua miestä, joka kuiskaa rakkauden sanoja naiselle – Pu Marn Ya Marn. Paikallinen legenda kertoo, että jos sinä ja rakastettusi toivotte ikuista rakkautta Pu Marn Ya Marnin edessä, rakkaudestanne tulee ajaton seinämaalauksen tavoin.

Kansallispuistot
Nanin maakunnassa on jopa seitsemän kansallispuistoa. Niistä tunnetuin on Doi Phu Khan kansallispuisto. Se on myös ainoa, josta löydät harvinaisen kauniin vaaleanpunaisen Chomphu Phu Kha -kukan, joka kukkii helmikuussa. Kansallispuisto on loistava tapa tutustua Thaimaan luontoon. Puiston vaellusreittien varrella on kauniita vesiputouksia ja upeita näköalapaikkoja viidakon peittämiin vuoriin ja laaksoihin. Kansallispuistoissa voi myös yöpyä.

Wat Phra That Khao Noi
Korkealla sijaitseva temppeli tarjoaa upeat panoraamanäkymät. Täällä on myös yhdeksän metriä korkea kultainen buddhapatsas, joka katsoo alhaalla laaksossa sijaitsevaan Nanin kaupunkiin. Nauti upeista auringonlaskuista, jotka heijastuvat kullatuista temppelirakennuksista. Voit joko ajaa paikalle autolla tai kiivetä yli 300 porrasta ylös. Joka tapauksessa matka on vaivan arvoinen.

Bo Kluean suolakaivokset
Bo Kluea tarkoittaa suolakaivoksia, ja kohteessa näet juuri niitä. Tässä pienessä kylässä voit kokea maailman ainoat vuorisuolakaivokset. Seuraa koko prosessia ja näe, kuinka kyläläiset uuttavat vuorisuolan kaivoksista ja keittävät sen. Tämä on perinteinen ja kestävä tapa, jota on käytetty jo vuosituhansien ajan. Tämä aikamatka kylän perinteisiin ei varmasti jätä ketään kylmäksi.

Long Boat -festivaali
Nanin Longboat-kilpailu on vuosittainen tapahtuma, joka tarjoaa paljon viihdettä ja jännitystä ja tuo maakuntaan paljon kävijöitä. Tapahtuma on yksi monista thaimaalaisista perinteistä, joiden alkuperä on Ayutthaya-kaudella (noin 600 vuotta sitten). Festivaalin aikana käytetyt veneet on valittu huolellisesti ja valmistettu erityisestä puusta, joka kuvastaa uskoa tiettyyn alueeseen. Veneitä ohjaavilla soutajilla on useiden vuosien koulutus ja kokemus. Jos haluat kokea venefestivaalit, kannattaa vierailla Nanissa syys- tai lokakuussa, koska vesi on silloin korkeimmillaan.

Nauti paikallisista makuelämyksistä
Thaimaa on todellinen ruokamaa, joten muista tutustua myös paikallisiin makuihin. Wat Phuminin ulkopuolella järjestettävillä viikonloppumarkkinoilla on tarjolla mielenkiintoisia ruokalajeja, kuten friteerattuja sirkkoja. Hueanhom-ravintola tarjoaa paikallisia erikoisuuksia, joita ovat esimerkiksi som khao soi (burmalaisvaikutteinen nuudelikeitto), khanom chin nam ngiao (riisinuudelit ja liha-verikastike) sekä erilaisia kalacurryja. Jos sokerihammastasi kolottaa, kannattaa käydä Auntie Nimsissä (Raan Kong Wan Pa Nim), jossa on tarjolla monia thaimaalaisia jälkiruokia (khanom) ja kookosjäätelöä.

Johan Englundh, SpoilConcept Communication
Puh.: 46 (0)739 82 34 00
S-posti: johan.englundh@spoilconcept.se

Thaimaan matkailutoimisto
Tourism Authority of Thailand (TAT) perustettiin vuonna 1960. Se on Thaimaan ensimmäinen organisaatio, joka vastaa erityisesti matkailun edistämisestä maassa. Vuonna 2002 avattu Tukholman toimisto vastaa Pohjoismaiden ja Baltian alueesta. Tukholman toimisto antaa matkustamiseen liittyvää tietoa suurelle yleisölle, matkatoimistoille ja medialle sekä toimii edistääkseen Pohjoismaiden ja Baltian asukkaiden matkoja Thaimaahan. Lue lisää osoitteessa www.tourismthailand.org/fi.

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia