Thaimaan provinssille ASEAN-järjestön siisteimmän turistikaupungin palkinto

Report this content

Nan, pieni monikulttuurinen provinssi, joka sijaitsee Nan-joen varrella Pohjois-Thaimaassa, sai ASEAN-järjestön siisteimmän turistikaupungin palkinnon. Palkinto on tulosta provinssin viranomaisten ja paikallisten ihmisten tiiviistä yhteistyöstä, jonka avulla pyritään varmistamaan kotien ja katujen siisteys. Nan toimii hyvänä esimerkkinä muille provinsseille, ja se onkin yksi houkuttelevimmista kaupungeista.

ASEAN-järjestö myönsi provinssille Clean Tourist City -standardin vuosiksi 2018–2020 tammikuun 26. päivänä 2018 järjestetyssä ASEAN Tourism Forumissa. Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta kaupungeille, jotka kiinnittävä huomiota ympäristön hygieniaan ja varmistavat vihreät ja siistit maisemat. Ehdokkaiden on täytettävä yleisiä ympäristönhallintatoimenpiteitä, siisteyttä, jätehuoltoa, ympäristönsuojelua koskevan tietoisuuden levittämistä, vihreitä tiloja, terveyttä ja turvallisuutta, kaupunkiturvallisuutta, turismi-infrastruktuuria ja tiloja koskevat kriteerit.

- Olemme tietoisesti pyrkineet välttämään roskaamista tai vaikeasti hajoavien aineiden, kuten muovipussien ja vaahtomuovipakkauksien kuluttamista. Aiomme myös käynnistää kampanjoita biohajoamattomien pakkauksien ja säiliöiden käytön vähentämiseksi. Tähän osallistuvat kaikki Nanin asukkaat. Toivomme näyttävämme matkailijoille hyvää esimerkkiä Nanin kauniin kulttuurin näkemisestä ja levittävämme sanaa, jotta myös muut provinssit voivat toimia samoin ja tehdä rakkaasta maastamme siistin ja vihreän, sanoo Paisan Vimonrat, Nanin provinssin kuvernööri.

Phra Phuttha Maha Udom Mongkhon Nanthaburi Si Nan Buddha Image in Phrathat Khao Noi Temple

Nan on hiljainen ja rauhallinen provinssi, jossa on useita vaikuttavia temppeleitä, hieno museo sekä laadukkaita ravintoloita ja baareja kaupungin joenvarsialueella. Provinssissa on yhteensä kuusi kansallispuistoa, joista yksi on upea Doi Phukhan kansallispuisto. Nanissa on paljon myös maataloutta, erityisesti riisin ja hedelmien kasvatusta. Tämän ansiosta se on ihanteellinen vaellus-, ekoturismi- ja seikkailukohde. Provinssissa kuulee paljon erilaisia kieliä ja näkee monenlaisia kulttuureita, jotka koostuvat erilaisista ryhmistä, kuten paikalliset Thai Yuan, Thai Lue, Thai Puan, Thai Khoen ja Thai Yai.

Tämä palkinto on tunnustus, joka voi lisätä provinssin suosiota pitkällä aikavälillä. Se voi rohkaista useampia matkailijoita käymään Nanissa ja samalla edistää provinssin matkailualaa. Thaimaa alkoi äskettäin edistää kestävää matkailua. Yhdessä Thaimaan pörssin kanssa Thaimaan matkailutoimisto (TAT) on käynnistänyt CSR & SET in the Local -aloitteen, joka pyrkii houkuttelemaan lisää pörssiin listautuneita thaimaalaisia yrityksiä ottamaan osaa TAT:n kestävän matkailun edistämiseen. Aloite tarjoaa tietoja paketeista ja yritysten sosiaalisen vastuun toimenpiteistä yrityksille ja organisaatioille, jotka haluavat olla vuorovaikutuksessa paikallisten yhteisöjen kanssa. Kiinnostuneet yritykset tai organisaatiot voivat ostaa paketteja Amazing Thailand go Local -sivustolta ja kerätä "onnellisia pisteitä", joita ne voivat lahjoittaa haluamilleen yhteisöille.

- Yhdessä Thaimaan pörssin kanssa haluamme kannustaa yhä useampia yrityksiä tukemaan kestävää matkailua ja yhteisöjen kehittämistä. Lisäämällä paikallisiin yhteisöihin ja toissijaisiin kohteisiin kohdistuvien matkojen kysyntää voimme ohjata lisää tuloja juuritasolle, sanoo Eurblarp Sriphiromya, Thaimaan matkailutoimiston Pohjoismaista ja Baltian maista vastaava johtaja

Tämä on yksi vuoden useista aloitteista, joissa Thaimaan matkailutoimisto on ollut mukana. Toinen projekti on nimeltään Upcycling the Oceans, ja sen tavoitteena on kasvattaa ihmisten tietoisuutta merien muovijätteestä sekä rajoittaa saastumista keräämällä muovia ja tekemällä siitä vaatteita ja asusteita.

Johan Englundh, SpoilConcept Communication
E-post: johan.englundh@spoilconcept.se
Tel: 46 (0)739 82 34 00

Thaimaan matkailutoimisto
Tourism Authority of Thailand (TAT) perustettiin vuonna 1960. Se on Thaimaan ensimmäinen organisaatio, joka vastaa erityisesti matkailun edistämisestä maassa. Vuonna 2002 avattu Tukholman toimisto vastaa Pohjoismaiden ja Baltian alueesta. Tukholman toimisto antaa matkustamiseen liittyvää tietoa suurelle yleisölle, matkatoimistoille ja medialle sekä toimii edistääkseen Pohjoismaiden ja Baltian asukkaiden matkoja Thaimaahan. Lue lisää osoitteessa www.tourismthailand.org/fi.

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Nan, pieni monikulttuurinen provinssi, joka sijaitsee Nan-joen varrella Pohjois-Thaimaassa, sai ASEAN-järjestön siisteimmän turistikaupungin palkinnon. Palkinto on tulosta provinssin viranomaisten ja paikallisten ihmisten tiiviistä yhteistyöstä, jonka avulla pyritään varmistamaan kotien ja katujen siisteys. Nan toimii hyvänä esimerkkinä muille provinsseille, ja se onkin yksi houkuttelevimmista kaupungeista.
Tweettaa

Lainaukset

Olemme tietoisesti pyrkineet välttämään roskaamista tai vaikeasti hajoavien aineiden, kuten muovipussien ja vaahtomuovipakkauksien kuluttamista. Aiomme myös käynnistää kampanjoita biohajoamattomien pakkauksien ja säiliöiden käytön vähentämiseksi. Tähän osallistuvat kaikki Nanin asukkaat. Toivomme näyttävämme matkailijoille hyvää esimerkkiä Nanin kauniin kulttuurin näkemisestä ja levittävämme sanaa, jotta myös muut provinssit voivat toimia samoin ja tehdä rakkaasta maastamme siistin ja vihreän
Paisan Vimonrat, Nanin provinssin kuvernööri.
Yhdessä Thaimaan pörssin kanssa haluamme kannustaa yhä useampia yrityksiä tukemaan kestävää matkailua ja yhteisöjen kehittämistä. Lisäämällä paikallisiin yhteisöihin ja toissijaisiin kohteisiin kohdistuvien matkojen kysyntää voimme ohjata lisää tuloja juuritasolle
Eurblarp Sriphiromya, Thaimaan matkailutoimiston Pohjoismaista ja Baltian maista vastaava johtaja