KINTO Flex on helppo tie Toyota-maailmaan
Vuonna 2021 Toyota Kuukausitilaus -nimellä aloitettu palvelu on neljän vuoden aikana kasvanut voimakkaasti. Matkan varrella nimi on muuttunut KINTO Flex -muotoon, ja se tarjoaa alkuperäisen ajatuksen mukaisesti vaivattoman ratkaisun erilaisiin liikkuvuustarpeisiin. Nyt myös yritysasiakkaat voivat hyödyntää aivan uudenlaista vaivattomuutta.
Alkuperäisen nimensä mukaisesti KINTO Flex tarkoittaa auton kuukausiperusteista vuokraamista. Helppous on haluttu pitää palvelun ytimessä alusta lähtien. Auton käyttäminen onnistuu silloin kun halutaan ja siten kuin halutaan. Palvelun kautta käytettävissä ovat Toyotan suosituimmat henkilöautot ja lisäksi premium-luokan Lexus UX -malli.
Neljän vuoden ikään ehtivä palvelu on tavoittanut jo tuhansia asiakkaita ja sen kautta autot ovat liikkuneet yhteensä yli 13 000 kuukauden ajan. Toyotan asiakaslähtöiseen toimintatapaan kuuluu korkean asiakastyytyväisyyden varmistaminen. Tässä on myös onnistuttu, sillä 96 % kaikista palvelun käyttäjistä ovat palveluun täysin tyytyväisiä – toisin sanoen heidän mielestään mikään ei olisi voinut mennä paremmin.
Houkutteleva hinnoittelu yhdistettynä automaattiseen kuukausiveloitukseen on juuri se syy, miksi tällaiselle palvelulle on kysyntää. Palvelun kuukausihinnoitteluun sisältyy aina kaikki tarpeellinen kuten huollot, renkaanvaihdot ja vakuutukset. Autoa voi pitää joko kuukauden tai sitten niin pitkään kuin haluaa. Tällöin mahdollisesti pitkäaikaiseksi suunniteltu käyttö voidaan katkaista koska tahansa, tai toisaalta lyhytaikaisen autotarpeen muuttuessa jatkuvammaksi taipuu palvelu tähän aivan yhtä vaivattomasti. KINTO Flex onkin helppoudellaan verrattavissa vaikkapa suoratoistopalveluihin.
Uutena palvelumuotona tulivat juuri tarjolle erikoishinnoitellut KINTO Flex -tarjoukset, joissa normaaliakin alhaisemmalla hinnalla auton saa käyttöönsä, mikäli pitoaika on vähintään kolme tai kuusi kuukautta. Lisäksi palvelu tuodaan myös yritysasiakkaiden ulottuville palvelun oltua aiemmin ainoastaan yksityisasiakkaille. Kuluvan vuoden aikana palveluun lisätään henkilöautomallien lisäksi myös Toyotan voimakkaita ja moninaisiin käyttötarpeisiin sopivia hyötyautoja. Jatkossa siis entistä laajempi asiakaskunta voi nauttia tästä loistavasta palvelusta.
Lisätietoa KINTO Flex- palvelusta löytyy verkkosivuiltamme.
TOYOTA AUTO FINLAND OY
Tiedotus