Toyota muuttaa autojen tulevaisuutta – Japan Mobility Show 2023

Report this content
  • Toyota näyttää tulevaisuuden suuntia sekä lähelle että kauas
  • Näytillä useampia uutuusmalleja ja ennen kaikkea erittäin mielenkiintoisia konseptimalleja
  • Kaiken tekemisen ytimessä on liikkuvuuden kuuluminen kaikille sekä kiertotalouden tehostaminen

Toyota on esillä Japan Mobility Show 2023 -tapahtumassa teemalla “Let’s Change the Future of Cars—Find Your Future”. Näyttely on avoinna Tokiossa, Japanissa 26.10. – 5.11.2023 välisen ajan.

Toyotan näyttelytilassa voi nauttia musiikkia ja tanssia sisältävistä esityksistä koko alueen laajuudella. Osastolla on mahdollista myös kokea elämisen monia ulottuvuuksia yhteiskunnassa, jossa liikkuvuus ja liikkuminen on mahdollista kaikille, esimerkiksi räätälöityjen liikkumismuotojen avulla.

Ajoneuvoista nähtävillä ovat mm. Century- ja Crown-mallien uudet tulokkaat sekä useita, tulevaisuutta lähemmäs tuovia konseptimalleja. Toyotan kuukulkuneuvo ja muut hauskat yksityiskohdat tekevät osastolla vierailusta varmasti ikimuistoisen. Esillä olevien mallien teema on selkeä: ”Mobility for All” – eli liikkuvuutta kaikille. Tässä yhteydessä kerromme hieman ensimaistiaisia kahdesta BEV- eli täyssähköisestä konseptimallista.

Kaksi konseptimallia ovat nimiltään FT-3e ja FT-Se.

FT-3e

Crossover-tyyppinen BEV-konseptimalli edustaa seuraavan sukupolven autoa, joka tuo sisältöä asiakkaidemme jokapäiväiseen elämään tarjoamalla aivan uudenlaisen ajokokemuksen ja innovatiivisten teknologioiden mahdollistamat, räätälöidyt palvelut jokaisen maun mukaisesti. Se auttaa myös hiilineutraaliuden ja kirkkaamman yhteiskunnan saavuttamisessa tarjoten mahdollisuuden olla sekä energian että tiedon välittäjänä ajoneuvon ja sitä ympäröivän infrastruktuurin sekä ympäristön välillä.

Ulkodesign yhdistää nerokkaalla tavalla kehittyneen tyylitajun sekä estetiikan kehittämät muodot pitäen kokonaisuuden kuitenkin hallitun yksinkertaisena. Ulkopuoliset näyttöelementit tarjoavat autoa lähestyvälle kuljettajalle tietoa mm. korkeajänniteakun varausasteesta, auton sisälämpötilasta ja auton sisäilmanlaadusta.

FT-Se

Korkean ajodynaamisen suorituskyvyn BEV-malli antaa muodot hiilineutraalin ajan urheiluautolle. Kehitystyössä on hyödynnetty todella laajalti TOYOTA GAZOO Racing -autourheiludivisioonan kokemusta ja ammattitaitoa, onhan heidän tavoitteenaan kehittää ja valmistaa aina parempia autoja moottoriurheilun kautta. FT-Se omaa yhteistä tekniikkaa FT-3e -konseptimallin kanssa keskittyen kuitenkin arkikäyttöä laajempaan käsiteltävyyteen ja aerodynamiikkaan.

Ulkodesignin tavoitteena on ollut mahdollisimman energiatehokas, aerodynaaminen muoto korin leveiden mutta matalien päälinjojen myötä. Seuraavan sukupolven ohjaamodesign tuo kuljettajan tarjolle uudenlaiset, intuitiiviset tavat ohjata autoa sekä suorastaan kadehdittavan erinomaisen ajokokemuksen. Hyvin matala kojelauta tarjoaa loistavan näkyvyyden.

Tälle tiedotteelle liittyvät kuvat löytyvät tästä linkistä.


TOYOTA AUTO FINLAND OY

Tiedotus

Tilaa