Toyota voitti Vuoden urheilusponsorointi -palkinnon Start Your Impossible -liikkeellään

Report this content

Toyota on voittanut Sponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry:n järjestämän kilpailun Vuoden urheilusponsorointi -kategorian. Toyota ja kampanjan yhteistyökumppani The&Partnership Helsinki palkittiin Helsingissä 15.11.2018 järjestetyssä Sponsorointi & Tapahtumat Awards -tilaisuudessa. Voitto kertoo Toyotan sitoutumisesta paremman liikkuvuuden tarjoamiseen kaikille Start Your Impossible -liikkeen ollessa yksi osa isompaa kokonaisuutta.

Sponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry:n järjestämässä kilpailussa oli kaikkiaan 11 eri kategoriaa sisältäen niin Vuoden sponsorointiteon, Vuoden sponsorointikohteen kuin esimerkiksi Vuoden kulttuurisponsoroinnin.

Voiton tuoneen kategorian lisäksi Toyota oli ehdolla kahdessa muussakin kategoriassa, Vuoden vastuullisuuskampanja- sekä Vuoden sponsorointiteko. Näissä äänestys suosi sekä vastuullisuuskampanjan että sponsorointiteon osalta Alepa-fillareita. Toyota nousi kuitenkin ennen lopullista ääntenlaskentaa näissäkin kategorioissa kärkikahinoihin.

Voiton tuonut kampanja on toteutettu yhteistyössä The&Partnership Helsingin kanssa. ”Tänä päivänä ei riitä, että brändi on tunnettu. Sen pitää myös löytää paikkansa ihmisten elämässä ja sydämissä – juuri näin Toyotan Start Your Impossible -liike tekeekin. On hienoa olla mukana nostamassa esiin suomalaisia sankareita, sekä kannustamassa koko Suomea sisukkaaseen ja pitkäjänteiseen työntekoon. Tämä kampanja on koskettanut meistä jokaista ja liikuttanut hyviin kyyneliin”, kertoo The&Partnership Helsingin vetäjä Client Services Director Sirkku Söderman.

”Tämä palkinto on upea kunnianosoitus siitä työstä, mitä olemme Toyotalla tehneet viimeisten vuosien aikana. Toyota haluaa olla jatkossa muutakin kuin pelkkä autonvalmistaja, ja paremman liikkuvuuden takaaminen kaikille on tärkein päämäärämme", toteaa Toyota Auto Finland Oy:n markkinointijohtaja Mikko Kekäläinen.

”Start Your Impossible -liike on suoraan toiminnan ytimessä päämäärämme toteuttamisessa ja olemme ylpeitä siitä, että yhteistyö määrätietoisten ja lahjakkaiden suomalaisurheilijoiden kanssa palkitaan näin näyttävällä tavalla.”

Lisätietoja kyseisestä tapahtumasta: http://sponsorointijatapahtumamarkkinointi.fi/awards2018/

Lisätietoja Toyotan Start Your Impossible -liikkeestä: https://www.toyota.fi/mobilityforall/index

 

TOYOTA AUTO FINLAND OY

Tiedotus

Tilaa

Multimedia

Multimedia