Toyotan uutuudet paljastettiin Genevessä

Report this content

Toyota esittelee parhaillaan Geneven autonäyttelyssä uuden Yaris-mallinsa sekä sen räväkän Yaris GRMN -version. Maailman ensi-iltansa saa i-TRIL Concept, joka visioi Toyotan kaupunkiajokkia vuonna 2030. Esillä on myös koko TOYOTA GAZOO Racing -kattaus: Yaris WRC, TS050 Hybrid ja Dakar Hilux.

YARIS

Segmenttinsä ylivoimaista suosikkia, Toyota Yarista rekisteröitiin viime vuonna Suomessa 3 254 autoa, ja koko Euroopassa yli 208 000 kpl. Hybriditekniikasta on tullut jo aiemmin yksi Yarisin valteista ja Euroopassa noin 40 % kokonaismyynnistä onkin hybridiversioita. Genevessä nähtävät ulkonäön ja sisustan uudistukset on toteutettu Toyotan Nizzassa sijaitsevassa ED2 -muotoilukeskuksessa. Huomionarvoista on, että ensimmäistä kertaa Euroopassa tehdyt tuoteparannukset ja -uudistukset otetaan sellaisenaan käyttöön myös Japanissa myytävään Vitz-sisarmalliin.

Yarisia on valmistettu Ranskan Valenciennessa vuodesta 2001, ja se omaa täten vahvan eurooppalaistaustan. Kokonaistuotantomäärä ylitti vuonna 2016 kolmen miljoonan auton rajapyykin. Yarista viedään Ranskasta Euroopan ulkopuolellekin, esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja tiettyihin Aasian maihin.

Moniulotteisiin uudistuksiin on panostettu paljon. Tuoteparannuksiin käytettiin massiiviset 90 miljoonaa euroa, jonka myötä Yaris on saanut 900 uutta osaa. Niiden myötä ajettavuus, varustelu ja muotoilu ovat harpanneet reilusti eteenpäin.

Uusi Yaris on olemukseltaan vahva. Etu- ja takaosan muotoilut henkivät aiempaa aktiivisempaa ja dynaamisempaa läsnäoloa. Jo ennestään voimakasta laatumielikuvaa on jalostettu ulkonäön ja sisätilojen yksityiskohdilla sekä uusilla ulkovärivaihtoehdoilla. Myös hallintalaitteisiin ja niiden käytettävyyteen on tehty parannuksia.

Toyotan sitoutuminen yhä turvallisempien autojen valmistukseen näkyy Yarisin varustelussa: kaikissa malliversioissa on vakiona esimerkiksi Toyota Safety Sense -varustus, johon kuuluu törmäyksiä ennakoiva Pre-Collision -järjestelmä automaattisella hätäjarrutustoiminnolla, kaistavahti ja automaattiset kaukovalot. Active varustelusta lähtien kokonaisuus täydentyy liikennemerkkien tunnistusjärjestelmällä.

Luokassaan ainulaatuinen hybridiversio on kuulunut Yaris-tarjontaan jo vuodesta 2012. Uudistuneessa Yaris Hybridissä yhdistetyn ajon kulutus on 3,3 l/ 100 km ja vastaavat hiilidioksidipäästöt vain 75 g/km. Ajomelun vaimentamiseen erityisesti kiihdytystilanteissa on kiinnitetty uudistuksessa paljon huomiota. Esimerkiksi moottorikiinnikkeiden, alustarakenteen ja vetoakseleiden toteutusta on kehitetty edelleen. Ajo-ominaisuuksien ja ohjattavuuden parantamiseksi iskunvaimentimet ja sähköinen ohjaustehostin on hienosäädetty.

Moottorivaihtoehdoissa uusi 1,5 litran bensiinimoottori korvaa aiemman 1,33 litran vaihtoehdon. Uutuusmoottori tarjoaa jopa 12 % aiempaa parempaa käytännön ajon taloudellisuutta mutta silti 10 % paremmat teho- ja vääntölukemat. Huipputeho on 82 kW (111 hv) ja maksimivääntö 136 Nm. Taloudellisuuden ja tehokkuuden yhdistelmän yhtenä aikaansaajana on VVT-iE (Variable Valve Timing – intelligent Electric Motor) -järjestelmä, joka mahdollistaa moottorin toiminnan sekä Otto- että Atkinson-sykleillä.

Ensimmäiset uudet Yarisit saadaan Suomeen huhti-toukokuun vaihteessa.

YARIS GRMN

Yaris-mallistoa tulee täydentämään erittäin suorituskykyinen Yaris GRMN -versio. Sen inspiraatiolähteenä on toiminut Toyotan paluu rallin MM-sarjaan Yaris WRC:llä. Versio tulee olemaan ainutlaatuinen vaihtoehto luokassaan – 1,8 litran moottori on mekaanisesti ahdettu. Se tuottaa tehoa yli 155 kilowattia (yli 210 hevosvoimaa). Toyotan eurooppalaistiimit saivat vastattavakseen urheilumallin sisä- ja ulkototeutuksen sekä täysiverisen ralliauton ilmettä mukailevan väritoteutuksen. Yaris GRMN:n jarru- ja alustatoteutus on japanilaiskäsialaa. Kiihdytysaika 0-100 km/h nopeuteen on luokkansa nopein. Malli tulee myyntiin Euroopassa alkuvuodesta 2018.  

i-TRIL    

Maailmanensi-iltansa saava i-TRIL Concept on myös Toyotan merkittävä lanseeraus Genevessä. Toyota Motor Europen kehittämässä, yhtiön nizzalaisessa ED2 -designkeskuksessa muotoillussa sähköajokissa nähdään useita innovaatioita jotka ilmentävät Toyotan pyrkimystä tehdä yhä parempia ja ympäristöystävällisempiä liikenteen sovelluksia.

i-TRIL kertoo myös pääjohtaja Akio Toyodan määrittämästä yhtiön sitoutumisesta tuoda intohimoa ja ajonautintoa kaikkiin tulevaisuuden Toyota-ajoneuvoihin. Sähköautokin voi herättää positiivisia tunteita ja saada pulssin kiihtymään.

Tyypilliseksi tällaisen auton käyttäjäksi on määritetty pienessä tai keskikokoisessa kaupungissa asuva, 30–50-vuotias naisihminen jolla on kaksi lasta ja eloisa elämänlaatu. Konseptissa on 1+2 -istumajärjestys, aktiivinen korin kallistusjärjestelmä ja mahdollisuus liikkua autonomisesti. Se tarjoaa vaihtoehdon A- ja B-segmentin automalleille, sähköautoille ja moottoripyörille. i-TRIL on 2 830 mm pitkä ja 1 460 mm korkea. 600 kg painavan auton toimintamatka yhdellä latauksella on yli 200 km.

TOYOTA GAZOO Racing

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, Toyotan osastolla on esillä täysi valikoima TOYOTA GAZOO Racing -autoja.

Esillä on luonnollisesti Suomessa Tommi Mäkisen johdolla kehitetty Yaris WRC, jolla Jari-Matti Latvala kartturinsa Miikka Anttilan kanssa on aloittanut Toyotan rallipaluuvuoden uskomattoman upeasti. Seuraava osakilpailu on 9.-12.3. Meksikossa, jossa tiimi on parhaillaan valmistautumassa poikkeuksellisen kuumien olosuhteiden vaatimuksiin.

Osallistuessaan erittäin vaativiin kilpaluokkiin, kuten FIA World Rally Championshipiin (WRC), FIA World Endurance Championshipiin (WEC) sekä Dakariin, Toyota laittaa autonsa äärimmäiseen rasitukseen tähdätessään yhä parempien autojen valmistamiseen.

TOYOTA AUTO FINLAND OY

Tiedotus

 

Toyotan Motor Europen mediapankki: newsroom.toyota.eu

Toyota Auto Finlandin mediapankki: http://news.cision.com/fi/toyota-auto-finland-oy

 

Tilaa