Toyotan Vuoden jälleenmyyjä on O.K. Auto Oy, Kouvola

Report this content

Toyota Auto Finland Oy myöntää Vuoden jälleenmyyjä -palkinnon vuosittain sellaiselle autoliikkeelle, jonka toiminta on kuluvan vuoden aikana ollut kokonaisuutena erinomaista liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla mitattuna. Tänä vuonna parhaaksi jälleenmyyjäksi valittiin O.K. Auto Oy:n Kouvolan toimipiste.

Vuoden jälleenmyyjä julkistettiin näyttävin menoin Toyotan jälleenmyyjäkokouksessa Tampereella 14.11.2014. Kouvolan liike on saavuttanut taloudellisesti verrattain haastavassa markkinatilanteessa merkittävän hyviä tuloksia.

Liikkeen myyntipäällikkö Vesa Alastalo ja jälkimarkkinointipäällikkö Jussi Tuominen vastaanottivat Tampereella perinteen mukaisesti palkintonsa: kuvanveistäjä Kimmo Pyykön Guru-patsaan. Suurikokoisempi Iso-Guru -kiertopalkinto on kunniapaikalla esillä kouvolalaisessa Toyota-liikkeessä vuoden 2015 loppuun saakka. Paikallisjohtaja Timo Tuominen oli estynyt tulemaan paikalle Tampereelle, mutta hän pääsi osallistumaan voittoriemuun puhelinyhteyden välityksellä.

– O.K. Auto Kouvola on tehnyt poikkeuksellisen tasalaatuista työtä kaikilla autoliikkeen toiminta-alueilla, kuten automyynnissä, huollossa, varaosa- ja rengasmyynnissä sekä korkean asiakastyytyväisyyden saavuttamisessa. Liike toimiikin laaja-alaisen mallikelpoisesti, toteaa Toyota Auto Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari Skogster.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Toyotan Vuoden jälleenmyyjä on O.K. Auto Oy, Kouvola.
Tweettaa

Lainaukset

O.K. Auto Kouvola on tehnyt poikkeuksellisen tasalaatuista työtä kaikilla autoliikkeen toiminta-alueilla, kuten automyynnissä, huollossa, varaosa- ja rengasmyynnissä sekä korkean asiakastyytyväisyyden saavuttamisessa. Liike toimiikin laaja-alaisen mallikelpoisesti.
Kari Skogster, Toyota Auto Finland Oy, toimitusjohtaja