Mitä Matkatreffit sokkona -pareille kuuluu nyt?

Report this content

Finnmatkat, Suomi24 Treffit -sivusto ja Matka 2016 -messut lähettivät alkuvuodesta kolme sokkotreffiparia viikoksi aurinkoon. Nyt on aika selvittää, mitä Suomen erikoisimmilla ensitreffeillä tapahtui.

Suomi24 Treffit valitsi erikseen tarkoitusta varten kehitetyillä algoritmeilla kaikkien hakijoiden joukosta toisilleen sopivimmat matkakumppanit. Vajaan 1 500 hakijan joukosta ensitreffeille aurinkoon pääsivät Sari ja Miikka, Paula ja Risto sekä Tiina ja Valtteri.

Sarin ja Miikan matkakohteena oli Gran Canaria. Miikka innostui jopa ottamaan käsivarteensa matkamuistoksi tatuoinnin. Suurta romanssia lomareissun aikana ei kuitenkaan syntynyt, sillä matkan jälkeen Sarin on pitänyt kiireisenä työpaikan vaihdos ja uudelle parisuhteelle ei tällä hetkellä ole aikaa.

- Käytännössä työ täyttää nyt minun elämäni. Miikkaan en ole ollut yhteydessä enkä kyllä juuri keneenkään muuhunkaan, Sari nauraa.

Facebookin kautta parilla on kuitenkin kontakti toisiinsa. Matkatreffit olivat Miikasta ja Sarista hieno kokemus, ja he olivat toistensa mielestä hauskaa matkaseuraa. Sokkotreffeille molemmat uskaltautuisivat jatkossakin.

Paula ja Risto päätyivät tutustumaan toisiinsa paremmin Madeiran lämpöön. Vehreä luonto ja jylhä vuoristo olivat molempien treffikumppanien mieleen. Vaikka matkakohteeseen tutustuttiin yhdessä, pari vietti aikaa myös erikseen. Sporttinen Risto kävi seuraamassa paikallista jalkapallo-ottelua, kun Sari puolestaan päätti ihastella rannalla auringonlaskua. Matkan aikana lopullinen kipinä jäi silti syttymättä.

- Paulan kanssa toivotimme toisillemme kaikkea hyvää. Uusille sokkotreffeille lähtisin uudestaan milloin vain, kunnes se oikea sattuu kohdalle, Risto sanoo toiveikkaana.

Fuerteventura oli Tiinan ja Valtterin matkatreffien määränpää. Lomalaiset vierailivat naapurisaarella Lanzarotella tutustuen viinialueeseen ja Timanfayan tulivuoreen, huristelivat vuokra-autolla shoppailemaan Puerto del Rosarioon ja tietenkin nautiskelivat kuplivaa hotellin parvekkeella. Vuosisadan rakkaustarina ei vielä viikon aikana kuitenkaan puhjennut kukkaan.

-  Varmasti vaihdetaan Tiinan kanssa kuulumiset, jos jossain vaiheessa törmätään, mutta ei sen enempää. Sokkotreffeille uskaltautuisin uudelleen ja itse asiassa olen juuri nyt lähdössä Dominikaaniseen tasavaltaan lomalle, Valtteri huikkaa lentokentältä.

Matkatreffit sokkona -kampanjan toteutti Suomi24 Treffit yhteistyössä Finnmatkojen ja Matka 2016 -messujen kanssa.

Lisätietoja: Finnmatkat, viestintäpäällikkö Julia Melnik p. 0303 60 358 tai 043 826 6674

Oy Finnmatkat Ab on Suomen suurin matkanjärjestäjä, ja se järjestää vuosittain noin 216 000 valmismatkaa. TEMA on Finnmatkojen kulttuuriin ja luontoon erikoistunut kiertomatkajärjestäjä. Finnmatkat kuuluu Pohjoismaiden johtavaan matkanjärjestäjäkonserniin TUI Nordiciin. Se on osa Lontoon pörssissä noteerattua maailman suurinta matkailukonsernia, TUI Groupia, jolla on vuosittain yli 30 miljoonaa matkustajaa 31 maasta.

Avainsanat:

Liitteet & linkit