HÄIRIÖTTÖMYYS SÄHKÖTYÖMAILLA OHITTAA USEIN TURVALLISUUDEN

Report this content

Julkaistavissa 15.9.2006 Sähköasentajat joutuvat usein tekemään sähkötöitä vaarallisella tavalla jännitteisissä kohteissa, vaikka kohteen pitäisi olla jännitteetön. Sähkötyömailla koetaan monesti, että jännitettä ei voi syystä tai toisesta katkaista. Työn tilaajan vaatimukset tuotannon häiriöttömyydestä sekä asentajien halu olla kuulematta negatiivista palautetta häiriön aiheuttamisesta niin teollisuudelta kuin kuluttajilta menevät turvallisuusasioiden edelle. Nämä tulokset selviävät Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) turvallisuustekniikan laitoksella tehdystä tutkimuksesta.

Turvallisuustekniikan laitoksella on vuodesta 2003 tutkittu sähköalan ammattilaisten sähkötapaturmia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Hankkeessa on tehty sähköalan ammattilaisille kysely, haastatteluja ja työn havainnointia. Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että sähköalan ammattilaiset ovat itsekin sisäistäneet ajatuksen, että sähköjä ei aina voi ottaa pois. Syinä sähköt päällä työskentelyyn ovat muun muassa taloudelliset tekijät, kiire, asenteet ja painostus häiriöttömyyteen. Olisi myös kuitenkin hyvä pysähtyä ajattelemaan sitä, millaisia seurauksia aiheutuu, jos jotain vakavaa sattuu. Sähköalan ammattilaisten mielestä luvattoman jännitetyön vähentämisessä keskeisessä roolissa ovat asiakkaan, tilaajan ja pääurakoitsijan toimintatapoihin vaikuttaminen, töiden huolellinen ennakkosuunnittelu sekä koulutuksen lisääminen ja kehittäminen. Tutkimuksen päätekijät olivat tutkijat Tuuli Tulonen, Johanna Pulkkinen ja Heidi Nousiainen. Tutkimuksen rahoittivat Työsuojelurahasto, Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry, Tapaturmavakuutuslaitosten liitto, Turvatekniikan keskus sekä Tampereen teknillinen yliopisto. Rahoittajien edustajien lisäksi tutkimuksen ohjausryhmään kuuluivat Sähköalojen ammattiliitto ry:n, Sähköinsinööriliitto ry:n, Sähkö- ja teleurakoitsija STUL ry:n ja Energiateollisuus ry:n edustajat. Hanke oli osa valtakunnallista työtapaturmaohjelmaa. Tutkimukseen liittyen järjestetään tänään Helsingissä päätösseminaari, johon saapuu sähköalalla ja sähköalan kanssa yhteistyössä työskentelevien organisaatioiden ja yritysten edustajia sekä viranomaisia. Seminaarissa käsitellään hankkeen keskeiset tulokset ja keskustellaan tulosten hyödyntämisestä sähkötapaturmien vähentämisessä. Lisätietoja: http://turva1.me.tut.fi/sahkopro Tutkija Johanna Pulkkinen, TTY, puh: (03) 3115 2643, etunimi.sukunimi@tut.fi Ohjausryhmän jäsen yli-insinööri Harri Westerlund, TUKES, puh. 010 6052 572 Hankkeen loppuraportti: www.tukes.fi