Muutoksia Tulikivi Oyj:n johtoryhmässä

Tulikivi Oyj supistaa johtoryhmäänsä neljään henkilöön ja järjestelee johdon vastuualueita uudelleen.

Tulikiven uudeksi talous- ja hallintojohtajaksi on 26.8.2013 nimitetty tekniikan tohtori, DI Jouko Toivanen (s. 1967). Jouko Toivanen on ollut Tulikiven palveluksessa vuodesta 1993 ja johtoryhmän jäsen vuodesta 1995. Uuteen tehtäväänsä Toivanen siirtyy Tulikiven verhous- ja sisustuskivet liiketoimintojen johtajan paikalta. Jouko Toivanen on aiemmin toiminut Tulikiven talousjohtajana vuoteen 2007 saakka. Sisustus- ja verhouskivet yksikköihin tullaan nimittämään uusi vetäjä myöhemmin. Talousjohtajan tehtäviä hoitanut Risto Vidgren ei jatka yhtiön palveluksessa.

Myynti- ja markkinointijohtajaksi on nimitetty FM Anu Vauhkonen (s. 1972). Anu Vauhkonen on ollut Tulikiven palveluksessa vuodesta 1998 ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2001. Uuteen tehtäväänsä Vauhkonen siirtyy Tulikiven viestintä- ja markkinointijohtajan tehtävästä. Vauhkosen alaisuuteen on yhdistetty kotimaan myynti, markkinointi ja viestintä sekä tuotekehitys. Kotimaan myyntijohtajana toiminut Juha Sivonen ei jatka yhtiön palveluksessa.

Rakennusmestari Ismo Mäkeläinen (s. 1962) jatkaa Tulikiven tuotanto- ja hankintajohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä. Ismo Mäkeläinen on ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2009.

Tulikivi ilmoitti 23.8.2013 antamassaan tiedotteessa toimitusjohtajan vaihdosta. Aiemmin päätoimisena hallituksen puheenjohtajana toiminut OTK ja KTK Heikki Vauhkonen (s. 1970) nimitettiin uudeksi toimitusjohtajaksi.

Muutosten jälkeen johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen, tuotanto- ja hankintajohtaja Ismo Mäkeläinen, myynti- ja markkinointijohtaja Anu Vauhkonen sekä talous- ja hallintojohtaja Jouko Toivanen. Aiemmin johtoryhmässä olleet liiketoimintajohtaja Martti Purtola ja vientijohtaja Michel Mercier jatkavat yhtiön palveluksessa.

Edellä mainitut henkilömuutokset pienentävät johtamisen kustannuksia vuositasolla noin 0,6 Me. Muutoksesta aiheutuu yhtiölle noin 0,6 Me kertaluonteinen kulu kolmannelle vuosineljännekselle.

Uuden johtoryhmän keskeisenä tehtävänä on mittavan tulosparannusohjelman läpivienti yhtiössä. Ohjelmalla tavoitellaan 7 miljoonan euron parannusta vuotuiseen liiketulokseen ennen kertaeriä vuoden 2015 loppuun mennessä.

TULIKIVI OYJ

Hallitus

Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.tulikivi.com

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, www.tulikivi.com
- toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen, p. 0207 636 555
- hallituksen puheenjohtaja Harri Suutari, p. 0400 384 937

Avainsanat:

Yrityksestä

Pörssinoteerattu perheyritys Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat Tulikiven, joka on maailman suurin lämpöä varaavien tulisijojen valmistaja. Tulikivellä on kolme tuoteryhmää: Tulisijat, Sauna ja Sisustus. Tulikivi ja sen asiakkaat arvostavat hyvinvointia, sisustamista ja bioenergian hyötyjä. Tulikiven liikevaihto on noin 40 Me, josta viennin osuus on puolet. Tulikivellä työskentelee noin 250 ihmistä.