Tulikiven tulisijat täyttävät maailman tiukimmat ympäristömääräykset

Report this content

Tulisijojen CE-merkintä tulee pakolliseksi kesällä 2013

Rakennustuotteiden CE-merkintä muuttuu kaikissa EU-jäsenmaissa pakolliseksi heinäkuussa 2013. Tulisijojen CE-merkinnän yksi edellytys on tuotteiden päästöjen hyötysuhteen ja paloturvallisuuden testaus ilmoitetussa laboratoriossa. Puun polttamisen kansainväliseen tutkimustyöhön aktiivisesti osallistuvan Tulikiven tulisijoilla on ollut jo pitkään CE-merkintä ja Tulikiven teknologia on hyväksytty ympäri maailman. Tulikiven tuotteet läpäisevät maailman tiukimmatkin päästönormit. Yhtiö on käynnistänyt myös hankkeen, joka tähtää suomalaisten tietoisuuden parantamiseen puun oikeaoppisesta polttamisesta sekä vanhojen korkeapäästöisten tulisijojen uudistamiseen.

Tulikivi on lämpöä varaavien tulisijojen edelläkävijä ja sitoutunut puhtaamman polttotekniikan edistämiseen tuotekehityksessään.  CE-merkintää varten Tulikiven varaavista tulisijoista suurin osa testataan VTT Expert Services Oy:n testauslaboratoriossa. Testauksessa mitataan muun muassa palamisen päästöjä ja lasketaan puun polton hyötysuhde. CE-merkinnän vaatiman päästömittauksen lisäksi VTT tekee Tulikiven tulisijoille myös muita mittauksia esimerkiksi kokonaishiilivetyjen-, typen oksidien ja hiukkasten päästöjen mittauksia, joita vaaditaan jo monissa Euroopan maissa. Testeissä määritetään myös tulisijan suojaetäisyydet ja tuotteelle soveltuvan savupiipun lämpötilaluokka.

– Tulikivi suunnittelee vähäpäästöisiä tulisijoja, joiden hyötysuhde on korkea. Otamme puhtaan palamisen tavoitteen tuotekehityksessämme huomioon kahdella eri tavalla. Ensisijaisesti kehitetään polttotekniikkaa, jossa palaminen saadaan hallittua optimoimalla palamisilman syöttöä. Näin taataan puhtaan palamisen kolme edellytystä, eli kaasujen sekoittuminen, riittävä lämpötila ja riittävä viipymäaika. Tulikiven patentoima pyörrepesä-polttotekniikka on tämän kehitystyön tulosta. Toisaalla haemme myös aktiivisesti ratkaisua savukaasujen puhdistamiseen pienpolttoon sopivan teknologian avulla, kertoo Tulikiven tuotekehityspäällikkö Jari Sutinen.

Tulikiven patentoimassa pyörrepesässä palamiskaasut palavat loppuun hallitusti ja erittäin puhtaasti. Perinteisen vanhan tulisijan hiilimonoksidi- eli häkäpäästöt ovat noin 3 500 ppm (parts per million). Maailman tiukin päästönormi sallii tulisijalle vain 1 300 ppm:n hiilimonoksidipäästöt, mutta Tulikiven pyörrepesä pudottaa päästön lähes puoleen tästä.

Tulikiven tavoitteena on puhtaampien tulisijojen Suomi

Puhtaamman hengitysilman edistämiseksi Tulikivi käynnisti vuonna 2007 Puhtaampien tulisijojen Suomi -hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä suomalaisten tietoisuutta puun oikeaoppisesta polttamisesta sekä edistää vanhojen korkeapäästöisempien tulisijojen uudistamista. Tulikivi myös osallistuu aktiivisesti puun polton päästöjä ja terveysvaikutuksia selvittävään kansainväliseen tutkimustoimintaan ja hyödyntää tuloksia tuotekehityksessään.

Kaikissa EU-jäsenmaissa 1.7.2013 alkaen pakollinen tulisijojen CE-merkintä todistaa, että rakennustuote täyttää EU-direktiivin tiukat turvallisuus- ja muut vaatimukset. CE-merkintä on haettava myös vain Suomessa myytäville tuotteille. Tulikivi otti ensimmäisenä suomalaisena tulisijavalmistajana käyttöön CE-merkin varaaville uuneille.

Tulikivi neuvoo  – Polta puita oikein
  • Tutustu huolellisesti tulisijasi käyttöohjeisiin ja käytä sitä aina ohjeiden mukaan
  • Polta vain kuivaa puuta
  • Varmista tulipesän hapensaanti
  • Joissakin taloissa koneellinen ilmastointi pitää takan polttamisen ajaksi kytkeä pois päältä
  • Tulipesää ei saa laittaa liian täyteen
  • Puut kannattaa sytyttää päältä. Kun tuli sytytetään päältä, puu palaa kaikkein puhtaimmin ja saastuttaa vähiten
  • Tulipesä on hyvä puhdistaa jokaisen polton jälkeen
  • Tuhkapesät kannattaa tarkistaa ja tyhjentää tarpeeksi usein
  • Tulisijan hormi on nuohottava säännöllisesti
Merkittävä osa puun pienpoltosta syntyvistä pienhiukkaspäästöistä aiheutuu väärästä polttotavasta, kuten liian märkien puiden käytöstä ja liian vähäisestä ilman saannista johtuvasta ns. kitupoltosta. Poltosta aiheutuvia ongelmia on havaittu eniten pientalovaltaisissa taajamissa, joissa käytetään pääasiassa vanhoja tulisijoja.


Lisätietoja:
                                       
Tulikivi Oyj, www.tulikivi.fi, Puhtaampien tulisijojen Suomi
tuotekehityspäällikkö Jari Sutinen, puh. 0207 636 285,  jari.sutinen@tulikivi.fi
viestintäjohtaja Anu Vauhkonen, puh. 0207 636 560,  anu.vauhkonen@tulikivi.fi

Viestintä:          
PR- ja viestintätoimisto Promode Oy, puh. (09) 170 070
Heidi Azinur, heidi.azinur@promode.fi / viestintä ja kuvamateriaali

Kuvapankki:                                    
www.tulikivi.fi -> medialle ->kuvapankki

Kuluttajatiedustelut:                
Tulikivi Oyj, puh. 0403 063 000

Jälleenmyynti:                                                                 
Tulikivi-studiot kautta maan

Pörssinoteerattu perheyritys Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat Tulikiven, joka on maailman suurin lämpöä varaavien tulisijojen valmistaja. Tulikivellä on kolme tuoteryhmää: Tulisijat, Sauna ja Sisustus. Tulikivi ja sen asiakkaat arvostavat hyvinvointia, sisustamista ja bioenergian hyötyjä. Tulikiven liikevaihto on yli 50 Me, josta viennin osuus on puolet. Tulikivellä työskentelee noin 350 ihmistä.

Avainsanat:

Liitteet & linkit