TULIKIVI VALMISTELEE SUUNNATTUA OSAKEANTIA YLEISÖLLE

Report this content

PÖRSSITIEDOTE 17.9.2013 klo 16.25

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

Tulikivi Oyj (”Tulikivi” tai ”Yhtiö”) valmistelee arviolta enintään 7,5 miljoonan euron suunnattua osakeantia, jossa tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen merkittäväksi Yhtiön uusia A-sarjan osakkeita (”Osakkeet”) yleisölle Suomessa (”Osakeanti”). Osakeanti edellyttää muun muassa ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntää.

Joukko kotimaisia institutionaalisia sijoittajia sekä joukko muita sijoittajia ovat sitoutuneet merkitsemään Osakeannissa annettavia Osakkeita yhteensä enintään noin 6,1 miljoonalla eurolla. Merkintäsitoumuksen ovat antaneet Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Taaleritehdas ArvoMarkka rahasto, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Suomen Kulttuurirahasto, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, Erikoissijoitusrahasto Phoebus sekä joukko muita sijoittajia, sisältäen Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäseniä. Osa merkintäsitoumuksista sisältää tavanomaisia ehtoja. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian antama merkintäsitoumus on ehdollinen sitoumuksen antajan hallituksen hyväksynnälle.

Yhtiö aikoo käyttää Osakeannista saamansa nettovarat taseen vahvistamiseen.

Yhtiön hallitus päättää Osakeannin ehdoista, kuten tarjottavien Osakkeiden määrästä, uusien Osakkeiden merkintähinnasta ja merkintäajasta, sen jälkeen, kun ylimääräinen yhtiökokous on valtuuttanut hallituksen päättämään Osakeannista. Suunniteltu Osakeanti on tarkoitus toteuttaa lokakuun loppuun mennessä huomioiden vallitsevat markkinaolosuhteet. Yhtiö julkaisee arvopaperimarkkinalain mukaisen esitteen ennen Osakkeiden merkintäajan alkamista. Pohjola Corporate Finance Oy toimii Osakeannin pääjärjestäjänä.

Yhtiökokouskutsu on julkaistu tänään erillisellä pörssitiedotteella. Ehdotus Yhtiön uusien A-sarjan osakkeiden liikkeeseenlaskuun liittyvästä valtuutuksesta sekä muut tiedot yhtiökokoukseen liittyen ovat saatavilla Yhtiön verkkosivuilla http://www.tulikivi.fi/konserni/Ylimaarainen_yhtiokokous_2013

TULIKIVI OYJ

Hallitus

Lisätietoja antaa: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, www.tulikivi.com

-   toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen, p. 0207 636 555

-   hallituksen puheenjohtaja Harri Suutari, p. 0400 384 937

Jakelu

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa se olisi laitonta sovellettavien lakien nojalla. Nämä kirjalliset materiaalit eivät ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Pohjola Corporate Finance Oy eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivin Artiklassa 2(1)(e) määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) Isossa-Britanniassa ainoastaan henkilöille (i) jotka ovat ammattimaisia sijoittajia t Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla; tai (ii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille ("high net worth companies, unincorporated associations, etc") (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.