Turkishuutokaupassa rikottiin taas ennätyksiä

Report this content

Minkinnahkojen myynti saatiin tänään loppuun Turkistuottajat Oyj:n 20.3 alkaneessa ja perjantaina 25.3 päättyvässä myyntikauden suurimmassa huutokaupassa, jossa tarjolla olleet 2,5 miljoonaa minkinnahkaa vaihtoivat omistajaa kauden aiempia noteerauksia selvästi korkeampiin hintoihin. Kaikkien Saga®-minkinnahkojen keskihinnaksi muodostui yli 47 euroa. Korkeimmat hintanoteeraukset saatiin lyhytkarvaisista velvet-laatuun kuuluvista minkinnahoista. Tänään myyntivuorossa oli 750.000 ruskeaan ryhmään kuuluvaa Scanglow®-minkinnahkaa. Koko tarjonta myytiin sataprosenttisesti.

- Tiesimme kysynnän olevan vahvaa kansainvälisten muotiviikkojen ja  -messujen perusteella, mutta nyt saavutettu hintataso on ennätyksellisen korkea, toimitusjohtaja Pertti Fallenius sanoo.  Myös asiakasmäärä, yli 700 kansainvälistä ostajaa, on poikkeuksellisen suuri.  

Pukineita kaikille maailman markkina-alueille valmistava Hongkong/Kiina oli minkinnahkojen suurin ostaja, mutta kysyntä oli vahvaa kaikilla markkinoilla. Hankintoja tehtiin niin Venäjälle, Italiaan, Kreikkaan kuin Koreaan.

Minkinnahkojen jälkeen myyntivuoroon tulevat mm. erilaiset Saga® -ketunnahat ja Saga® -suomensupinnahat.

TURKISTUOTTAJAT OYJ


Lisätietoja: viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä, puh. 050 512 0322

Turkistuottajat Oyj on maailman ainoa turkishuutokauppayhtiö, joka tarjoaa sataprosenttisesti sertifioituja nahkavalikoimia. Turkistuottajat Oyj -konsernin kokonaismyynnin arvo tilikaudella 2009/10 oli 441,8 MEUR ja liikevaihto 45 MEUR. Päämarkkina-alueemme ovat Eurooppa, Venäjä ja Kaukoitä. Turkistuottajat Oyj myy ainoana turkishuutokauppayhtiönä Saga ®-tavaramerkkiin oikeutettuja turkisnahkoja. www.ffs.fi