Turkistuottajat Oyj:n tilinpäätöstiedote tilikaudelta 1.9.2009 – 31.8.2010

Report this content


Hintatason nousu siivitti Turkistuottajat Oyj:n ennätystulokseen

  • Nahkojen hintatason nousu ja lisääntyneet nahkamäärät nostivat Turkistuottajat Oyj:n välitysmyynnin arvon ennätykselliseksi tilikaudella 1.9.2009 – 31.8.2010. Yhtiö välitti tilikauden aikana 9,6 miljoonaa nahkaa (8,7 miljoonaan edellisellä tilikaudella).
  • Välitysmyynnin arvo nousi 78 prosenttia, ja oli 441,8 miljoonaa euroa (248,4 MEUR edellisellä tilikaudella).
  • Kysynnän elpymisen vuoksi niin minkin- kuin ketunnahkojen yleinen hintataso vahvistui voimakkaasti: dollarihinta 52 ja eurohinta 60 prosenttia.
  • Konsernin liikevaihto kasvoi 45 prosenttia ja oli 45,0 miljoonaa euroa (31,2 MEUR).
  • Konsernin liikevoitto oli 7,3 miljoonaa euroa eli 16,2 prosenttia liikevaihdosta (liiketappio 3,9 MEUR eli 12,5 prosenttia liikevaihdosta).
  • Osakekohtainen tulos oli 2,17 euroa (-0,47 euroa).
  • Hallitus ehdottaa 21.1.2011 Kokkolassa kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikauden 1.9.2009 – 31.8.2010 voitonjakokelpoisista varoista jaetaan osinkona osakkeenomistajille 0,90 euroa osaketta kohti, yhteensä 3.240.000 euroa ja että 850.000 euroa siirretään suhdannerahastoon.

 

 Konsernin avainlukuja                                       2009/2010        2008/2009

Kokonaismyynnin arvo, MEUR 441,8 248,4
Liikevaihto, MEUR 45,0 31,2
Liiketulos, MEUR 7,3 -3,9
Tulos ennen veroja, MEUR 10,6 -2,2
Osakekohtainen tulos, EUR 2,17 -0,47
Oman pääoman tuotto, (ROE) % 14,4 -3,1
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) % 12,6 0,5
Hallituksen osinkoehdotus, EUR 0,90 0,42 *)

 *) Tämän lisäksi hallitus päätti yhtiökokouksen valtuuttamana 0,18 euron lisäosingosta osaketta kohden.

Laskentaperiaatteet

Tämän tilinpäätöstiedotteen tiedot perustuvat 30.11.2010 klo 16.00 mennessä yhtiön verkkosivuilla www.ffs.fi julkaistavaan tilintarkastettuun tilinpäätökseen ja hallituksen toiminta­kertomukseen.  Tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset –standardia noudattaen.

Konserni on soveltanut 1.9.2009 alkaen seuraava uusia tai uudistettuja standardeja:

-          IFRS 8 Toimintasegmentit

-          IAS 23 Vieraan pääoman menot

-          IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen

-          IFRS 3 Liiketoimintojen yhdistäminen

-          IAS 27 Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätökset

IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen –standardin muutokset vaikuttavat tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelman esittämistapaan.  Muilla muutoksilla ei ole käytännön vaikutusta.

Liiketoimintakatsaus

Turkikset olivat tilikaudella kansainvälisen muodin kuvassa voimakkaammin kuin kymmeniin vuosiin. Lähes kaikki huippusuunnittelijat sisällyttivät niitä mallistoihinsa, ja pitkäkarvaiset turkikset olivat trendin aallonharjalla. Suomalaisen päätuotteen, siniketun, kysyntä kasvoi selvästi aiemmista vuosista.  Tilikauden ensimmäisestä, syyskuussa järjestetystä huutokaupasta alkaen siniketun­nahkojen hinta lähti ripeästi vahvistumaan ja kaksinkertaistui päättyneen tilikauden aikana.

Tilikaudella rikottiin ennätyksiä: maaliskuun huutokauppa oli sekä välitysmyynnin arvolla (186,7 miljoonaa euroa) että ostajamäärällä (670 asiakasta) mitattuna yhtiön historian suurin yksittäinen huutokauppa, ja koko tilikauden välitysmyynti nousi kaikkien aikojen ennätykseen 442 miljoonaan euroon.

Kansainvälinen talouskriisi alkoi helpottaa jo edellisen tilikauden lopulla. Venäjän, USA:n ja Euroopan talousnäkymät ja –odotukset kohenivat.  Kreikan valtiontalouden romahdus sitä seuranneine poliittisine levottomuuksineen ja spekulaatioineen toi epävakautta EU-alueelle ja heikensi euron ulkoista arvoa.  Kiinan talouskasvun merkitys maailmantalouden veturina korostui selvästi.

Muodin lisäksi ennätyskylmä talvi koko pohjoisella pallonpuoliskolla valoi optimismia turkismarkkinoille. Kipakat pakkaset siivittivät vähittäismyyntiä, ja edellisvuoden epävarman taloustilanteen oloissa tehdyt pukinetilaukset osoittautuivat monilla markkinoilla alimitoitetuiksi. Tilikauden aikana Hongkong/Kiinan turkisostot huutokaupoista lisääntyivät, mikä selittyi osittain sikäläisten kotimarkkinoiden kasvulla: turkisten kysyntä alkoi laajentua myös suurten kasvukeskusten ulkopuolelle.

Huutokauppamyynneillä painotettu Yhdysvaltain dollarin keskikurssi vahvistui viisi prosenttia edelliseen tilikauteen verrattuna. Kysynnän elpymisen vuoksi niin minkin- kuin ketunnahkojen yleinen hintataso vahvistui voimakkaasti: dollarihinta 52 ja eurohinta 60 prosenttia.

Välitysmyynti tilikaudella 1.9.2009 – 31.8.2010

Katsauskaudella 1.6. – 31.8.2010

Turkistuottajat Oyj järjesti tilikauden viimeisellä neljänneksellä huutokaupan 6. – 11. kesäkuuta.  Huutokauppa muodostui jopa odotuksia paremmaksi.  Siinä myytiin 2,4 miljoonaa minkin-, 520.000 ketun-, 31.000 suomensupin- ja 21.000 karakul-lampaannahkaa selvästi vuoden takaista vastaavaa huutokauppaa korkeampiin hintoihin.  Huutokauppaan osallistui 550 asiakasta kaikilta markkina-alueilta, suurimpana ryhmänä kiinalaiset.  Välitysmyynnin arvo oli kuusi­päiväisessä huutokaupassa 163,3 miljoonaa euroa (89,9 MEUR).

Tilikaudella 1.9.2009 – 31.8.2010

Turkistuottajat Oyj järjesti koko tilikauden aikana viisi huutokauppaa ja välitti 6,9 miljoonaa minkin­nahkaa (edellisellä tilikaudella 6,5 milj.), 2,2 miljoonaa ketunnahkaa (1,8 milj.), 450.000 afganistanilaista karakul-lampaannahkaa (280.000) ja 140.000 suomen­supin­nahkaa (110.000). 

Maailmantalouden elpyminen, kylmä talvi ja turkisten vahva asema muodissa heijastuivat Turkistuottajat-konsernin tilikauden välitysmyyntiin: sekä minkin- että ketunnahkojen hintataso nousi selvästi edellistilikaudesta, dollarihinnat 52 prosenttia ja eurohinnat 60 prosenttia.  Huutokauppa­myynneillä painotettu Yhdysvaltain dollarin keskikurssi vahvistui viisi prosenttia edelliseen tilikauteen verrattuna. Välitetty nahkamäärä, 9,6 miljoonaa nahkaa, oli 11 prosenttia edellistilikautta (8,7 milj. nahkaa) suurempi.   Välitysmyynnin arvo kasvoi edellistilikaudesta 78 prosenttia ja oli 442 miljoonaa euroa (248 MEUR). 

 

Huutokauppa Myynti 
1.000 kpl 2009/2010
Myynti
1.000 kpl 2008/2009
Arvo    
EUR 1.000 2009/2010
Arvo  
EUR 1.000 2008/2009
Syyskuu 1.560 1.512 42.633 52.512
Joulukuu 1.070 397 42.025 12.765
Tammikuu 92 39 5.996 2.488
Maaliskuu 3.695 3.367 186.675 89.475
Kesäkuu 3.193 3.327 163.301 89.887
Varastomyynti tilikaudella 38 47 1.182 1.291
Yhteensä 9.648 8.689 441.813 248.418

 

Liikevaihto

Katsauskaudella 1.6. – 31.8.2010

Konsernin liikevaihto oli nahkojen hintatason nousun ansiosta tilikauden viimeisellä neljänneksellä 45 prosenttia edellisvuoden vastaavan neljänneksen liikevaihtoa korkeampi.  Liikevaihto oli 15,6 miljoonaa euroa (10,8 MEUR). 

Tilikaudella 1.9.2009 – 31.8.2010

Koko tilikauden liikevaihto kasvoi edellistilikaudesta niin ikään 45 prosenttia 45,0 miljoonaan euroon (31,2 MEUR) nahkamäärien kasvun ja hintatason nousun ansiosta.  Valtaosa liikevaihdosta, 92 prosenttia (92 %), on turkistuottajilta ja ostajilta perittyjä välityspalkkioita.  Tuottajilta perittyjen välityspalkkioiden osuus oli 29 prosenttia (37 %) ja ostajilta perittyjen osuus 63 prosenttia (55 %) konsernin liikevaihdosta.  Loppu koostui nahkontapalvelujen ja siitoseläinten myynnistä tuottajille, ravintola- ja kongressipalvelujen myynnistä sekä yhtiön omien nahkojen myyntituotoista.  Koti­maisilta asiakkailta, sekä turkistuottajilta että ostajilta, perittyjen välityspalkkioiden osuus oli 15 prosenttia (18 %) ja ulkomaisten asiakkaiden osuus 78 prosenttia (74 %).  Liikevaihdosta 12,9 prosenttia (19,6 %) kertyi tilikauden ensimmäisen kvartaalin aikana, 14,1 prosenttia (11,0 %) toisen kvartaalin, 38,4 prosenttia (34,9 %) kolmannen kvartaalin ja 34,6 prosenttia (34,6 %) tilikauden viimeisen kvartaalin aikana.

Taloudellinen asema ja tulos

Katsauskaudella 1.6. – 31.8.2010

Liiketoiminnan kulut olivat tilikauden viimeisellä neljänneksellä 9,1 miljoonaa euroa (8,9 MEUR).  Nettorahoitustuotot kasvoivat tilikauden viimeisellä neljänneksellä 70 prosenttia edellisen tilikauden vastaavaan neljännekseen verrattuna ja olivat 840.000 euroa (490.000 EUR).  Konsernin viimeisen neljänneksen voitto ennen veroja oli 7,3 miljoonaa euroa (3,1 MEUR).

 

Tilikaudella 1.9.2009 – 31.8.2010

Koko tilikauden kulut kasvoivat kahdeksan prosenttia edellisestä tilikaudesta ja olivat 38,3 miljoonaa euroa (35,4 MEUR).  Kuluista 18,9 prosenttia (21,0 %) kertyi tilikauden ensimmäisen kvartaalin aikana, 29,6 prosenttia (28,4 %) toisen kvartaalin, 27,8 prosenttia (27,5 %) kolmannen kvartaalin ja 23,7 prosenttia (23,2 %) tilikauden viimeisen kvartaalin aikana.  Henkilöstökulut kasvoivat 13 prosenttia 15,5 miljoonaan euroon (13,7 MEUR) ja liiketoiminnan muut kulut neljä prosenttia 17,8 miljoonaan euroon (17,1 MEUR).  Liiketoiminnan muihin kuluihin sisältyvät SAGA-markkinointi­maksut ja IFTF:lle maksettavat edunvalvontamaksut nousivat välitettyjen nahkamäärien kasvun ja hintatason nousun seurauksena yhteensä 20 prosenttia edellisestä tili­kaudesta ja olivat 5,4 miljoonaa euroa (4,5 MEUR).  Turkisnahkojen markkinatilanteen parannuttua oleellisesti tilikauden aikana konsernin liiketulos muodostui tilikauden alussa ennakoitua paremmaksi.  Koko tilikauden liiketulos parani 11,2 miljoonaa euroa ja oli 7,3 miljoonaa euroa voitollinen (3,9 MEUR tappiollinen).

Koko tilikauden netto­rahoitustuotot kaksinkertaistuivat edellisestä tilikaudesta ja olivat 3,3 miljoonaa euroa (1,7 MEUR).  Netto­korko­tuotot olivat 3,8 miljoonaa euroa (2,8 MEUR), valuuttakurssitappiot 0,3 miljoonaa euroa (0,5 MEUR valuuttakurssivoittoja) ja luottotappiot tuottajille myönnetystä rahoituksesta 0,1 miljoonaa euroa (1,6 MEUR). 

Koko tilikauden voitto ennen veroja oli 10,6 miljoonaa euroa (tappio 2,2 MEUR) ja tilikauden voitto 7,8 miljoonaa euroa (tappio 1,7 MEUR).  Oman pääoman tuotto oli tilikaudella 14,4 prosenttia (–3,1 %) ja osakekohtainen tulos 2,17 euroa (-0,47 euroa). 

Konsernin omavaraisuusaste oli 53,1 prosenttia (46,5 prosenttia).  Konsernin maksuvalmius säilyi hyvänä koko tilikauden.  Konsernitaseen loppusumma oli 111,3 miljoonaa euroa (114,3 MEUR).  Osakekohtainen oma pääoma oli 15,94 euroa (14,33 euroa).

Investoinnit ja kehitys

Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 1,5 miljoonaa euroa (2,0 MEUR edellisellä tilikaudella) eli 3,4 prosenttia (6,6 prosenttia) yhtiön liikevaihdosta. Investoinneista 63 prosenttia kohdistui Fur Center –kiinteistön peruskorjaukseen, 31 prosenttia muihin emoyhtiön aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin sekä 6 prosenttia tytäryhtiöiden aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin.

Henkilöstö

Konsernin palveluksessa työskenteli tilikauden aikana keskimäärin 307 henkilöä, kaksi vähemmän kuin edellisellä tilikaudella.  Valtaosa henkilökunnasta työskentelee määräaikaisissa työsuhteissa erilaisissa turkisnahkojen käsittelyyn liittyvissä tehtävissä.

Konsernin henkilöstömäärät olivat seuraavat:

  2009/2010 2008/2009 2007/2008
Henkilöstö keskimäärin 307 309 312
- vakituisessa työsuhteessa 135 134 135
- määräaikaisessa työsuhteessa 172 175 177
Henkilökunnan määrä tilikauden päättyessä 31.8. 207 176
201

 

Kurssikehitys

Yhtiön C-sarjan osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pienten yhtiöiden listalla (Small Cap) teollisuuden ja palveluiden sektorissa. Osakkeiden vaihto oli tilikaudella yhteensä 10,0 miljoonaa euroa ja 1.200.000 osaketta eli 45 prosenttia yhtiön C-osakkeista.  Tilikauden ylin kurssi oli 9,87 euroa, alin kurssi 6,45 euroa ja keskikurssi 8,17 euroa.  C-osakkeen päätöskurssi oli tilikauden lopussa 9,45 euroa, kun se vuotta aiemmin oli 8,33 euroa.  Yhtiön osakekannan markkina-arvo oli 31.8.2010 34,0 miljoonaa euroa (30,0 MEUR).

Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Turkistuottajat Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 21.1.2010.  Yhtiökokous vahvisti tilin­päätöksen, myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle ja päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa osinkona 0,42 euroa osakkeelta.  Osinko maksettiin 2.2.2010. Yhtiökokous päätti edelleen Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:n esityksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen osakeyhtiölain 13 luvun 6 pykälän 2 momentin mukaisesti päättämään enintään 0,18 euron lisäosingosta osaketta kohden. Hallitus päätti 23.6.2010 käyttää tämän valtuutuksen ja lisäosinko maksettiin 17.8.2010

Hallituksen jäseniksi seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka valittiin turkistuottajat Jorma Kauppila, Markku Koski, Pentti Lipsanen, Esa Rantakangas ja Rainer Sjöholm sekä diplomi-insinööri Helena Walldén.  Hallitus valitsi puheenjohtajakseen Jorma Kauppilan ja varapuheenjohtajakseen Markku Kosken.  Yhtiön tilintarkastajana jatkaa Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Jan Rönnberg.

Yhtiökokous hyväksyi lisäksi hallituksen esityksen yhtiöjärjestyksen 2, 4, 9 12 ja 13 pykälien muuttamiseksi.

Riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät

Turkistuottajat Oyj:n toimintaan liittyvät riskit jaotellaan liiketoimintariskeihin, vahinko- ja omaisuusriskeihin, rahoitusriskeihin sekä operatiivisiin riskeihin. Alla selostettuihin riskeihin sisältyy elementtejä useista pääkategorioista. Yhtiö pyrkii hallitsemaan ja rajaamaan riskien mahdollisia vaikutuksia. Mikäli riskit kuitenkin toteutuisivat, ne voisivat merkittävästi haitata Turkistuottajat Oyj:n liiketoimintaa, taloudellista asemaa ja heikentää yhtiön tulosta.

Suhdanteiden ja valuuttakurssien vaihtelut

Voimakkaat suhdannevaihtelut nahkojen hinnoissa sekä se, että Turkistuottajat Oyj:n sopeutuminen näihin vaihteluihin kestää turkiseläinkasvatuksen vuosirytmistä johtuen vähintään puoli vuotta, ovat merkittäviä riskejä yhtiön taloudellisen toiminnan ja tuloksen kannalta. Suurin osa tilikaudella tarjottavista turkisnahoista myydään kysynnän ajoittumisesta johtuen vasta maalis­- ja kesäkuussa järjestettävissä huutokaupoissa, jolloin valtaosa kustannuksista on jo syntynyt.

Kansainvälisen talouskriisin seurauksena Kiinan hallitus aloitti massiiviset elvytystoimet, joiden seurauksena kiinalaiset intoutuivat kuluttamaan. Talouskasvu on maassa jatkunut kotimarkkina­vetoisena. Tilikaudella järjestettyjen huutokauppojen tarjonnoista yli kaksi kolmasosaa myytiin Hongkong/Kiinan markkinoille. Turkistuottajat Oyj:n välitysmyynti on näin ollen entistä enemmän yhden vaikeasti ennakoitavan markkinan varassa.

Yhdysvaltain dollarin ja siihen sidoksissa olevien valuuttojen heikentyminen sen mukana on riski yhtiön liiketoiminnan kannalta.  Valtaosa Turkistuottajat Oyj:n myymistä turkisnahoista viedään euroalueen ulkopuolelle, ja nahkojen maailmanmarkkinahinta määräytyy Yhdysvaltain dollareissa, vaikka yhtiön myyntivaluuttana on euro.   Dollarin vahvistuminen parantaa vastaavasti yhtiön liiketoimintanäkymiä. Valuuttariskien hallintaa selostetaan yksityiskohtaisesti konsernitilinpäätöksen liitetiedoissa.

Turkisten käytön mahdollinen vähentyminen muodin muuttuessa on yhtiölle selvä riski.  Nahkojen hintatason selvä nousu lisää riskiä, että muotiteollisuus etsii Saga-turkiksia korvaavia edullisempia vaihtoehtoja.  Yhtiö pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan kansainvälisen muotimaailman valintoihin Saga Fursin markkinointi- ja tuotekehitystoiminnan avulla. Tavoitteena on, että turkis materiaalina uudistuisi, sen käyttö­tarkoitukset monipuolistuisivat ja se säilyttäisi siten asemansa muodissa.

Imagoriskit ja poliittiset riskit

Turkiksiin liittyvät imagoriskit ja poliittiset riskit ovat yhtiön kannalta merkittäviä, sillä turkiseläinten kasvatuksen ja turkisnahoilla käytävän kaupan oikeutuksen säilyminen on yhtiön liiketoiminnan edellytys.

Turkiseläinten kasvatukseen liittyvät riskit

Yhtiön kannalta on oleellista, millainen kuva turkiseläinten kasvatuksesta välittyy.  Eläinoikeus­järjestöjen toiminta, jonka tarkoituksena on luoda negatiivinen kuva turkiselinkeinosta, on imagoriski koko kansainväliselle turkiskaupalle. Mielikuvatasolla tämä vaikuttaa eurooppalaisiin päätöksentekijöihin, jotka eivät tunne alaa. Tämä on kasvattanut painetta eri maissa sellaiseen lainsäädäntöön, joka tekisi turkiseläinten kasvatuksen kyseisessä maassa kannattamattomaksi, käytännössä mahdottomaksi tai kieltäisi sen.

Turkiseläinten kasvatuksen oikeutukseen liittyvät poliittiset riskit ovatkin pysyneet suurina. Poliittinen ilmapiiri on myönteinen turkiseläinten kasvatusta kohtaan suurissa tuottajamaissa kuten Suomessa ja Puolassa sekä minkinkasvatusta kohtaan Tanskassa.  Tilanne voi kuitenkin muuttua.  Tanskan vähäinen ketunkasvatus on kielletty siirtymäajalla. Neljännessä suuressa tuottajamaassa Hollannissa ketunkasvatus on kielletty, ja parlamentin alahuone on päättänyt minkin­kasvatuksen lopettamisesta, mutta parlamentin ylähuone ei ole hyväksynyt lakia.

Yhtiö kannustaa suomalaisia turkistiloja toimintansa sertifiointiin. Lokakuussa 2010 yli 60 prosenttia Suomen tuotannosta oli sertifioinnin piirissä.  Suomalainen turkistilasertifiointi on vastuullisuutta, jäljitettävyyttä ja läpinäkyvyyttä korostava laatu- sekä ympäristöjärjestelmä, joka kattaa tarhan toiminnan kaikki osa-alueet.  Yhtiö on laajentamassa sertifiointijärjestelmää myös muihin yhtiön toiminnan kannalta merkittäviin tuottajamaihin. Yhtiön tavoitteena on, että Saga-tavaramerkin käyttö liittyy tulevaisuudessa entistä kiinteämmin sertifiointiin.  Sertifiointi­järjestelmällä on Suomessa ulkopuolinen, puolueeton arvioija Inspecta Sertifiointi Oy.

Turkisnahoilla käytävään kauppaan liittyvät riskit

Turkisnahkojen markkina-alueet ovat suurelta osin sellaisia, joissa kaupan­käyntitavat, hallinto ja määräykset poikkeavat EU:sta ja Yhdysvalloista. Erityisesti tämä koskee Kiinaa ja Venäjää, joissa muutokset ovat myös vaikeasti ennakoitavissa.  Turkistuottajat Oyj jatkaa ponnistelujaan sen puolesta, että Kiinan hallitus poistaisi asteittain niitä tuontitulleja, jotka se sai pitää tullessaan WTO:n jäseneksi.

Hollannissa on vireillä ketunnahoilla ja niistä valmistetuilla tuotteilla käytävän kaupan kieltohanke, jonka edistymistä yhtiö seuraa tiiviisti.  Yhdysvalloissa supinnahoilla ja niistä valmistetuilla tuotteilla käytävän kaupan vaikeuttamiseen tähdännyt kauppanimikkeen muutoshanke kariutui toistaiseksi.

Turkistuottajat Oyj pyrkii pienentämään kaupankäyntiin liittyviä riskejä yhteistyössä muun muassa kansain­välistä turkiskauppaa edustavan International Fur Trade Federationin (IFTF), Suomen hallituksen ja Euroopan komission kanssa.

Muutokset turkisnahkojen tuotannossa

Hintojen nousun seurauksena tapahtuva turkisnahkojen tuotannon voimakas kasvu eri puolilla maailmaa voi tulevaisuudessa johtaa ylituotantoon.  Suomesta on jälleen tullut maailman suurin ketunnahkojen tuottaja, mutta tuotanto Kiinassa voi kuitenkin lisääntyä, varsinkin jos sinne myydään hyviä siitos­eläimiä.  Tällä hetkellä kiinalaiset panostavat kuitenkin enemmän minkin­nahkojen tuotantoon, joka on kääntynyt uuteen kasvuun.  Kiinan hallitus tukee kotimaista tuotantoa muun muassa korkeiden tuontitullien avulla.

Mikäli eurooppalaisen turkistuotannon suhteellinen kilpailukyky heikentyy kustannustason nousun ja lainsäädännön muutosten seurauksena, tällä voi olla merkittävä vaikutus turkistuotannon suuruuteen Länsi-Euroopassa. Tämä vaikuttaisi yhtiön keräämiin nahkamääriin.

Turkisnahkojen tuotannon keskittyminen suurempiin yksiköihin merkitsee Turkistuottajat Oyj:lle taloudellisten riskien kasvua. Toisaalta asiakaskunnan muutos lisää yhtiön mahdollisuuksia kasvattaa välitettäviä nahkamääriä. Tämä parantaa yhtiön taloudellista asemaa ja siten yhtiön mahdollisuuksia kestää realisoituvia riskejä.

Rahoitusriskit

Turkistuottajat Oyj:n liiketoimintaan liittyy erilaisia rahoitusriskejä kuten valuuttariski, lyhytaikaiseen rahoitukseen ja kassanhallintaan liittyvä riski, korkoriski, luottoriski ja muu vastapuoliriski sekä hyödykeriski.  Erilaisia rahoitusriskejä ja niiltä suojautumista on kuvattu tarkemmin konserni­tilinpäätöksen liitetiedoissa kohdassa 26.

Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen

Turkistuottajat Oyj:n huutokauppa 20.-25. syyskuuta 2010 oli yhtiön suurin kettuhuutokauppa 20 vuoteen: huutokaupassa tarjottiin runsaat 830.000 ketunnahkaa, mikä oli 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavassa huutokaupassa. Nahat myytiin lähes sataprosenttisesti, ja siniketun hintataso jatkoi vahvistumistaan dollarin kymmenen prosentin heikkenemisestä huolimatta., Lisäksi myytiin runsaat 700.000 minkin-, runsaat 40.000 suomensupin- ja runsaat 20.000 karakul-lampaannahkaa.  Välitysmyynnin arvo oli 103 miljoonaa euroa, mikä oli yli kaksinkertainen verrattuna vastaavaan huutokauppaan vuotta aikaisemmin. 

Arvio liiketoiminnan kehityksestä alkaneella tilikaudella

Turkistuottajat Oyj järjestää alkaneella tilikaudella syyskuussa 2010 pidetyn huutokaupan lisäksi huutokaupat 20 - 22.12.2010, 21 - 25.3.2011 ja 8 - 13.6.2011. Yhtiön tavoitteena on tarjota kyseisissä huutokaupoissa 6,0 miljoonaa minkin-, 1,4 miljoonaa ketun- ja 100.000 suomen­supin­nahkaa sekä 250.000 karakul-lampaan nahkaa.

Minkinnahkojen maailmantuotanto on kasvanut runsaat viisi prosenttia edellisvuodesta.  Kasvu on tapahtunut pääosin Kiinassa. Välitettävien minkinnahkamäärien odotetaan kasvavan hieman.  Ketunnahkojen maailmantuotanto on muuttumaton.  Tilikauden aikana vastaanotettavien ketun­nahka­määrien odotetaan pienenevän, koska edellisellä tilikaudella tuli normaalituotannon lisäksi myyntiin myös pakkas­varastoissa olleita nahkoja.  Tilikauden aikana välitettävien ketun­nahka­määrien odotetaan kuitenkin säilyvän ennallaan, koska osa pakkas­varastoissa olleista nahoista myytiin tilikauden ensimmäisessä huutokaupassa.

Turkisten käyttö on edelleen kasvussa Kiinan kotimarkkinoilla, eikä maan oma nahkatuotanto täytä tarpeita laadultaan eikä määrältään. Myös Venäjän markkinoiden elpyminen ja turkisten suuri suosio kansainvälisessä muodissa ennakoivat hyvän markkinatilanteen jatkuvan.  Turkis­pukineiden vähittäismyyntikausi on kuitenkin vasta alkamassa.  Nykyisen korkean hintatason hyväksyminen vähittäiskaupassa edellyttää taloudellisen tilanteen vakautta ja kunnon talvea.  Mahdolliset vaikeudet vähittäiskaupassa heijastuisivat nopeasti huutokauppahintoihin. Tämä kasvattaisi myös ostajasaamisiin liittyvää rahoitusriskiä alkaneella tilikaudella.

Euroalueen ja Yhdysvaltojen talouksien rakenteelliset ongelmat sekä Kiinan vaihtotaseen jatkuvasti kasvava ylijäämä vaikeuttavat euron ja dollarin välisen kurssikehityksen ennakoimista. Mikäli dollari on tilikauden huutokauppojen aikana selvästi edellistilikautta heikompi, tämä heikentää tilikauden tulosta, ellei nahkojen kansainvälinen hintataso nouse vastaavasti.

Hallituksen voitonjakoehdotus

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat olivat 31.8.2010:

- kertyneet voittovarat 24 248 483,35
- tilikauden voitto   8 428 133,25
- siirrettävä suhdannerahastoon yhtiöjärjestyksen mukaan     -842 813,33
  31 833 803,27

Hallitus ehdottaa 21.1.2011 Kokkolassa kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että

- tilikauden 1.9.2009 – 31.8.2010 voitonjakokelpoisista varoista jaetaan osinkona osakkeenomistajille 0,90 euroa osaketta kohti, yhteensä 3.240.000 euroa,

- 850.000 euroa siirretään suhdannerahastoon

- ja loppu jätetään voittovarojen tilille.

Osingonmaksupäiväksi ehdotetaan 2.2.2011.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Konsernitase IFRS      
       
EUR 1.000      
       
VARAT   31.8.2010 31.8.2009
       
Pitkäaikaiset varat      
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet   23 212 24 278
Aineettomat hyödykkeet   833 1 091
Myytävissä olevat sijoitukset   482 451
Pitkäaikaiset tarhaajasaamiset   788 654
Pitkäaikaiset varat yhteensä   25 316 26 475
       
Lyhytaikaiset varat      
Vaihto-omaisuus   697 649
Korolliset ostajasaamiset   46 029 31 645
Korolliset tarhaajasaamiset   25 072 35 395
Korottomat saamiset   8 070 16 557
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat      
verosaamiset   0 1
Rahavarat   6 167 3 579
Lyhytaikaiset varat yhteensä   86 034 87 827
       
Varat yhteensä   111 350 114 302
       
OMA PÄÄOMA JA VELAT   31.8.2010 31.8.2009
       
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma      
Osakepääoma   7 200 7 200
Ylikurssirahasto   254 254
Muut rahastot   13 470 13 470
Muuntoero   59 59
Arvonmuutosrahasto   165 125
Kertyneet voittovarat   36 234 30 488
Oma pääoma yhteensä   57 382 51 597
       
Pitkäaikaiset velat      
Laskennalliset verovelat   2 893 2 469
Korolliset velat   0 15
Pitkäaikaiset velat yhteensä   2 893 2 484
       
Lyhytaikaiset velat      
Korolliset velat   35 543 47 604
Ostovelat ja muut velat   14 079 12 554
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat      
verovelat   1 452 64
Lyhytaikaiset velat yhteensä   51 074 60 221
       
Velat yhteensä   53 967 62 705
       
Oma pääoma ja velat yhteensä   111 350 114 302
       

 

Konsernin tuloslaskelma          
           
EUR 1.000   1.6.2010- 1.9.2009- 1.6.2009- 1.9.2008-
    31.8.2010 31.8.2010 31.8.2009 31.8.2009
    3 kk 12 kk 3 kk 12 kk
           
           
Liikevaihto   15 575 45 038 10 771 31 158
Liiketoiminnan muut tuotot   -13 551 62 294
           
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö   -1 123 -2 121 -654 -1 631
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut   -2 952 -15 511 -2 220 -13 697
Poistot ja arvonalentumiset   -716 -2 821 -784 -2 890
Liiketoiminnan muut kulut   -4 300 -17 833 -4 531 -17 133
           
Liiketulos   6 472 7 303 2 644 -3 899
           
Rahoitustuotot ja -kulut   839 3 303 493 1 662
           
Tulos ennen veroja   7 311 10 605 3 137 -2 238
           
Tuloverot   -1 868 -2 785 -841 553
           
Katsauskauden tulos   5 443 7 820 2 296 -1 684
           
Muut laajan tuloksen erät          
Eläkevastuuseen liittyvät vakuutusmatemaattiset tappiot   0 -481 -297 -297
IAS 19.58 mukainen taseeseen kirjaamaton eläkesaaminen   0 597 421 223
Myytävissä olevat sijoitukset   33 53 54 -14
Muuntoerot   -1 0 -1 3
Muihin laajan tuloksen eriin sisältyvät verot   -8 -44 -46 23
Katsauskauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen   23 125 131 -62
           
Katsauskauden laaja tulos yhteensä   5 466 7 945 2 427 -1 746
           
Tulos/osake, laimentamaton (EUR) *)   1,51 2,17 0,64 -0,47
*) Tunnuslukua laimentavia tekijöitä ei ole          

 

 

 

Konsernin rahavirtalaskelma      
       
EUR 1.000   2009/2010 2008/2009
    12 kk 12 kk
       
Liiketoiminnan rahavirta      
  Välitysmyynnistä saadut maksut ostajilta   433 197 253 327
  Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut   234 280
  Maksut liiketoiminnan kuluista   -411 038 -254 960
  Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä      
  ja veroja   22 392 -1 354
       
  Maksetut korot liiketoiminnan rahoituskuluista   -1 121 -2 776
  Maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista   -502 -1 725
  Saadut korot liiketoiminnasta   4 685 5 622
  Muut rahoitustuotot liiketoiminnasta   2 549
  Saadut osingot liiketoiminnasta   0 10
  Maksetut välittömät verot   -1 086 -78
Liiketoiminnan rahavirta (A)   24 370 249
       
Investointien rahavirta      
  Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin      
  hyödykkeisiin   -1 548 -2 044
  Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden      
  luovutustuotot   62 59
  Luovutustuotot muista sijoituksista   22 0
Invesointien rahavirta (B)   -1 464 -1 984
       
Rahoituksen rahavirta      
  Lyhytaikaisten lainojen nostot   0 2 499
  Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut   -18 183 0
  Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut   -15 -67
  Maksetut osingot   -2 121 -2 474
Rahoituksen rahavirta (C)   -20 319 -42
       
Rahavirtojen muutos (A+B+C) lisäys (+) /      
vähennys (-)   2 587 -1 778
       
Rahavarat 31.8.   6 167 3 579
./. Rahavarat 1.9.   3 579 5 357
Rahavarojen muutos   2 587 -1 778

 

 

Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista            
                     
    Osake-pääoma Ylikurssi-rahasto Muut rahastot Muunto-
ero
Arvon-muutos-rahasto Kertyneet voitto-
varat
Emo-
yhtiön omistajien osuus
Vähem-mistön osuus Oma pääoma yhteensä
                     
Oma pääoma
1.9.2008
  7 200 254 13 200 57 136 35 016 55 863   55 863
Katsauskauden
tulos
             -1 684  -1 684    -1 684
Muut laajan
tuloksen erät
         2 -10      -54          -62
Osingonjako              -2 520  -2 520    -2 520
Siirto
suhdannerahastoon
           270        -270         0           0
Oma pääoma
31.8.2009
  7 200 254 13 470 59 125 30 488 51 597 0 51 597
                     
                     
                     
Oma pääoma
1.9.2009
  7 200 254 13 470 59 125 30 488 51 597   51 597
Katsauskauden
tulos
             7 820  7 820    7 820
Muut laajan
tuloksen erät
           39      86    125       125
Osingonjako              -2 160      -2 160
Oma pääoma
31.8.2010
  7 200 254 13 470 59 165 36 234 57 382 0 57 382

 

 

Tunnusluvut         
         
    2009/2010 2008/2009  
     12 kk  12 kk  
         
Myynnin arvo, 1.000 euroa   441 813 248 418  
Liikevaihto, 1.000 euroa   45 038 31 158  
Liiketulos, 1.000 euroa   7 303 -3 900  
% liikevaihdosta   16,2% -12,5%  
Tulos ennen veroja, 1.000 euroa   10 605 -2 236  
% liikevaihdosta   23,5% -7,2%  
Tulos/osake, euroa   2,17 -0,47  
Oman pääoma/osake, euroa   15,94 14,33  
Oman pääoman tuotto (ROE) -%   14,4% -3,1%  
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) -%   12,6% 0,5%  
Omavaraisuusaste, %   53,2% 46,5%  
Gearing   0,51 0,85  
Bruttoinvestoinnit, 1.000 euroa   1 548 2 044  
% liikevaihdosta   3,4% 6,6%  
Henkilöstö keskimäärin   307 309  
         
         
Tunnuslukujen laskentaperiaatteet:        
         
Oman pääoman tuotto (ROE) -% = kauden tulos x 100 / oma pääoma *)
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) -% = (tulos ennen veroja + korko- ja muut rahoitus-kulut - luottotappiot) x 100 / (taseen loppusumma - korottomat lyhytaikaiset velat) *)
Omavaraisuusaste, % = oma pääoma x 100 / (taseen loppusumma - saadut ennakot)  
Gearing = (korollinen vieras pääoma - rahat ja rahoitus-arvopaperit) / oma pääoma
Tulos/osake, euroa = kauden tulos / osakkeiden osakeantioikaistu keskimääräinen lukumäärä
Oma pääoma/osake, euroa = oma pääoma / osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilinpäätöspäivänä
         
*) tunnuslukujen jakaja lasketaan tilikauden ja edellisen tilikauden taseen mukaisten lukujen keski-arvona  
         

 

 

 

Annetut vakuudet, vastuusitoumukset ja muut vastuut  
       
EUR 1.000   31.8.2010 31.8.2009
       
Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä ja pantattu saamisia      
       
Lainat rahalaitoksilta   14 370 32 423
Annettu kiinteistökiinnityksiä   54 071 54 071
Annettu yrityskiinnityksiä   2 691 2 691
    31.8.2010 31.8.2009
       
Pantatut saamiset   1 700 340
       
Muut vastuusitoumukset      
       
Takaukset muiden puolesta   0 5 302
       
Johdannaissopimukset      
       
Valuuttatermiinit   29 495 29 856
       
Kiinteistöinvestoinnit      
       
Konserni on velvollinen tarkistamaan vuosina 2007 ja 2008 valmistuneista kiinteistö­investoinneista tekemiään arvonlisäverovähennyksiä, mikäli kiinteistön verollinen käyttö vähenee tarkastuskauden aikana.  Vastuun enimmäismäärä on 135 tuhatta euroa ja viimeinen tarkastusvuosi on 2019.

 

Lähipiiritapahtumat      
       
Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat:  
       
    2009/2010 2008/2009
     12 kk  12 kk
       
Liikevaihto      
- osakkuusyhtiö          2 965 
       9 063
- muu lähipiiri      316 846    309 263
       
Liiketoiminnan muut tuotot      
- emoyhtiö        42 636
    42 636
- osakkuusyhtiö        26 384             0
       
Liiketoiminnan muut kulut      
- emoyhtiö       -25 078     -48 604
- osakkuusyhtiö   -3 519 818 -3 055 016
       
Rahoitustuotot      
- muu lähipiiri         20 582     37 652
       
Rahoituskulut      
- emoyhtiö       -17 436    -48 604
- muu lähipiiri       -27 156    -27 055
       
Saamiset lähipiiriltä      
- osakkuusyhtiö                0     31 795
- muu lähipiiri      252 026    175 760
       
Velat lähipiirille      
- emoyhtiö   -1 004 491    -959 574
- osakkuusyhtiö   -403               0
- muu lähipiiri   -1 778 806 -1 128 347
 
     
       
       
Johdon työsuhde-etuudet      
       
Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet             857          840
       
Johto koostuu hallituksesta, toimitusjohtajasta, toimitusjohtajan sijaisesta ja muusta emoyhtiön johtoryhmästä.
       

 

Vantaalla, 29. marraskuuta 2010

TURKISTUOTTAJAT OYJ

Hallitus

Avainsanat: