Prisma Piispanristi saa valmistuttuaan virtaa auringosta
S-ryhmästä tulee Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja, kun kauppojen katoille asennettaan lähitulevaisuudessa tuhansia aurinkopaneeleja. Turun Osuuskauppa on mukana hankkeessa.
– Tavoitteenamme on lisätä uusiutuvan energian käyttöä tulevina vuosina. Jo nyt merkittävä osa käyttämästämme sähköstä on omalla tuulivoimalla tuotettua. Näemme myös aurinkosähkössä potentiaalia, kiinteistöpäällikkö Antti Heikkilä Turun Osuuskaupasta kertoo.
Toimipisteiden katoille asennettavat paneelit tuottavat sähköä kiinteistöjen omaan käyttöön.
– Myymälämme kuluttavat sähköä eniten kesällä, jolloin energiaa tarvitaan erityisesti kylmälaitteisiin ja jäähdyttämiseen. Aurinkoisina kesätunteina parhaimmillaan kaikki kiinteistön kuluttama sähkö voisi tulla auringosta. Vuositasolla aurinkosähkön osuus on noin 10 prosenttia kiinteistöjen käyttämästä sähköstä. Ensimmäinen Turun Osuuskaupan aurinkovoimala rakennetaan Piispanristin Prisman katolle loppuvuodesta ja otetaan käyttöön uuden Prisman avautuessa keväällä 2019. Voimalan lopullinen koko täsmentyy vielä suunnittelun edetessä, Heikkilä jatkaa.
Järjestelmän toimittaa Fortum ja käytännön asennuksesta vastaa ARE.
Turun Osuuskauppa on mukana S-ryhmän ilmastotavoitteessa paitsi aurinkosähköhankkeen myötä, myös muilla energiansäästötoimenpiteillä.
- Jo nyt monissa myymälöissämme on hiilidioksikylmälaitokset. Käytännössä hyödynnämme uusinta tekniikkaa olevia hiilidioksidipohjaisia kylmäjärjestelmiä, joilla saavutetaan jopa 50 prosentin energiansäästö. Kylmälaitteet jäähtyvät hiilidioksidilla, eikä niissä kierrä enää lainkaan ympäristölle haitallisia kemiallisia aineita. Suosimme myös ovellisia tai kannellisia kylmäkalusteita ja valaistukseen valitsemme energiatehokkaat led-valot. Lisäksi meillä on useampi maalämmöllä lämmitettävä kohde ja maalämpöä suositaan aina, kun pohjaolosuhteet sen vain mahdollistavat. Olemme myös korvanneet öljylämmitysjärjestelmiä modernilla lämpöpumpputekniikalla, joka vähentää ilmastolle haitallisia päästöjä. Yhteensä energiansäästö toimenpiteet ja -investoinnit ovat viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana tuoneet 2,5M€ säästön energiankulutuksessa. Energiansäästötoimenpiteet ja muiden omien prosessien tehostaminen mahdollistavat osaltaan halpuutuksen, Heikkilä summaa.
Suomen suurin aurinkosähköhanke tukee S-ryhmän uutta, kunnianhimoista ilmastotavoitetta. Kaupparyhmän tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä miljoona tonnia vuoteen 2030 mennessä yhdessä yrityskumppaneiden kanssa.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, kiinteistöpäällikkö Antti Heikkilä, puh. 010 764 4008
TOK on yli 153 000 varsinaissuomalaisen talouden omistama osuuskauppa. Turun Osuuskauppa toimii päivittäis- ja erikoistavarakaupassa, liikennemyymälä-, matkailu- ja ravitsemis- sekä tavaratalokaupassa 20 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille.