Kaupan alan nuoret työntekijät ovat ylpeitä työpaikastaan

Report this content

Kaupan ala on merkittävä nuorten työllistäjä. Lähes 40 000 nuorta työskentelee vähittäiskaupan alalla.  Työterveyslaitoksen Esimiehenä kaupan alalla (Esika) –tutkimus kumoaa käsityksen siitä, että nuoret eivät sitoutuisi työpaikkaansa. Nuorten, 18–24 vuotiaiden myymälätyöntekijöiden työpaikkaan sitoutuminen on samalla tasolla kuin vanhempienkin työntekijöiden. Lisäksi noin 60 prosenttia nuorista on ylpeitä voidessaan kertoa työpaikastaan muille.

Vaikka nuorten kokemukset kaupan töistä ovat pääosin myönteisiä, kuormittaviakin asioita töissä on. Tutkimustulosten mukaan nuoria kuormittaa työssä vaihtelun puute. He kokevat myymälätyön yksitoikkoisemmaksi kuin vanhemmat työntekijät. Lisäksi nuoret kokevat työhön leipääntymistä eli innostuksen, motivaation ja keskittymiskyvyn puutetta useammin kuin vanhemmat työntekijät.

– Näitä työn kuormitustekijöitä tasapainottavat kuitenkin työn voimavarat. Nuoret esimerkiksi kokevat työpaikan ilmapiirin ja työkavereiden tuen jonkin verran myönteisempinä kuin vanhemmat ikäryhmät, kertoo tutkija Sara Lindström Työterveyslaitoksesta.

Moni nuori saa ensimmäisen työpaikkansa ja tutustuu työelämään kaupassa. Myymälätyöntekijöiden esimiehiä Lindström neuvoo panostamaan perehdytyksen ohella työelämän pelisäännöistä keskusteluun. Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet ovat usealla työuraansa aloittavalla epäselviä.

Esimiehenä kaupan alalla (Esika) -tutkimuksen tuottaa uutta tietoa vähittäiskaupassa toimivista esimieskäytännöistä ja muutosten hallinnasta. Tutkimuksen toteuttaa Työterveyslaitos yhteistyössä Palvelualojen ammattiliitto PAM:n ja Kaupan Liiton kanssa. Rahoittaja on Työsuojelurahasto.

Lisätiedot

tutkija Sara Lindström, Työterveyslaitos, puh. 043 824 4521, sara.lindstrom[at]ttl.fi
vanhempi tutkija Irja Kandolin, Työterveyslaitos, puh. 040 8311 692, irja.kandolin[at]ttl.fi)

Lisää aiheesta

Hankkeen verkkosivut
Kaupan ala – alku nuoren työuralle


Ohjeita nuoren myymälätyöntekijän esimiehelle

1. Panosta nuoren perehdyttämiseen
- työtehtävään perehdyttäminen
- nuoren oikeudet
-velvollisuudet työnantaja kohtaan

2. Esimiehenä voit vaikuttaa
- kerro työhön liittyvistä odotuksista ja rohkaise itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn
- anna nuorelle mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön

3. Tue ja kannusta
- kannusta nuorta kertomaan ideoitaan ja ajatuksiaan työtehtävien toteuttamiseksi
- muista positiivisen palautteen merkitys

4. Hyödynnä nuoren osaamista
- vaihtele nuoren työtehtäviä, siten tuet osaamisen kehittymistä ja työssä koettua innostumista.

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin tutkija, kehittäjä ja asiantuntija, joka edistää työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden hyvinvointia. Laitos on itsenäinen, sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva julkisoikeudellinen yhteisö. Toimipisteitä on kuudella paikkakunnalla, päätoimipiste on Helsingissä. Työntekijöitä on vajaat 750.