Nolla tapaturma -foorumin tasoluokituksia myönnettiin ennätysmäärä

Report this content

Nolla tapaturmaa -foorumin työturvallisuuden tasoluokitukset jaetaan 15.5.2013

Nolla tapaturmaa -foorumi myöntää jälleen työturvallisuuden tasoluokituksia työpaikoille, joissa on pitkäjänteisesti kehitetty työturvallisuutta. Vuoden 2012 tasoluokituksen saa tänäkin vuonna ennätysmäärä työpaikkoja, yhteensä 57 työpaikkaa.

Nolla tapaturmaa -foorumi myöntää vuosittain tasoluokituksia jäsentyöpaikoille, jotka ovat menestyksellisesti edistäneet työpaikkansa työturvallisuutta. Tasoluokituksen tarkoituksena on toimia työpaikkojen apuna turvallisuustason kehityksen seurannassa ja kannustaa työpaikkoja kohti nollaa tapaturmaa. Tasoluokitusta myönnettäessä tarkastellaan mm. työpaikan työtapaturmataajuutta ja tapaturmien vakavuutta. Lisäksi edellytetään, että työtapaturmien tutkinta ja vaaratilanteiden ilmoitusmenettely ovat kunnossa.

Nolla tapaturmaa -foorumin johtoryhmän puheenjohtaja Jari Haijasen mukaan tunnelmat olivat ylimmillään kuluvan vuoden tasoluokituksia käsiteltäessä. Nolla tapaturmaa -foorumin kohta kymmenvuotisen taipaleen lisäksi erityistä tyytyväisyyttä aiheutti runsaasti lisääntyneiden tasoluokitusten lukumäärä.

– Hakemusten runsas määrä oli selkeä osoitus siitä, että tunnustusta kaivataan ja positiivisella palautteella on merkitystä, Haijanen toteaa.

Tällä kertaa tasoluokituksilla palkittiin lähes 20 prosenttia jäsenistöstä. Parhaan kunniamaininnan ”Maailman kärjessä” saaneita työpaikkoja oli yli 20, joista foorumin perusajatuksen toteuttaneita, puhtaan nollan jäseniä oli 13.

– Tämä on hienoa kehitystä, kun ensimmäisenä tasoluokitusvuonna 2004 luokituksen saaneita työpaikkoja oli yhteensä 10 kappaletta, Haijanen muistelee.

Toimittajat ovat tervetulleita kunniakirjojen luovutustilaisuuteen Nolla tapaturmaa -foorumin seminaariin "Asenteella kohti parempaa turvallisuutta" 15.5.2013 Vaasan Tropiclandiaan.

15.5.2013 jaetaan tasoluokitukset seuraaville organisaatioille (yhteyshenkilöt liitteessä).

TASO I - Maailman kärjessä (22 tunnustuksen saanutta)

ALSTOM Finland Oy
Arizona Chemical Oy
Bosch Rexroth Oy
CP Kelco Oy
Danisco Sweeteners Oy
Digita Oy
Eka Synthomer Oy
Forchem Oy
Golder Associates Oy
J. M. Huber Finland Oy
Kemira Oyj, Harjavalta
Kemira Oyj, Pori
MeramaTec Oy
Neste Oil Oyj, Naantalin erikoistuotejalostamo
Norilsk Nickel Harjavalta Oy
PerkinElmer Wallac Oy, Turku
Posiva Oy
Skanska Rakennuskone Oy
Skanska Talonrakennus Oy Pohjanmaan tulosyksikkö
Skanska Talonrakennus Oy Pohjoinen alueyksikkö
Steris Finn-Aqua
Sulzer Pumps Finland Oy
Bottom of Form

TASO II - Kohti maailman kärkeä (12 tunnustuksen saanutta)

BRP Finland Oy
Diacor terveyspalvelut Oy
Fermion Oy
Gasum Oy
Helprint Oy
Momentive Specialty Chemicals Oy
OMG Kokkola Chemicals Oy
Oras Oy
Stora Enso Metsä
STX Finland Oy, Rauma
Tervakoski Oy
Työterveyslaitos

TASO III - Suuntana maailman kärki (23 tunnustuksen saanutta)

BIS Production Partner Oy
Boliden Kokkola Oy
Helsingin Energia
John Deere Forestry Oy, Joensuun tehdas
Konecranes Finland Oy, Hämeenlinna
Lassila & Tikanoja Oyj, Ympäristöpalvelut
Lemminkäinen Talotekniikka Oy
Lujabetoni Oy
LVI-Dahl Oy
Medisize Oy, Kontiolahden tehdas
NCC Rakennus Oy
NCC Rakennus Oy / Talonrakentaminen (TR)
NCC Rakennus Oy, Jyväskylä
Paroc Group
Peikko Finland Oy
Ponsse Oyj
Sandvik Mining and Construction Oy, Turun tehdas
Sappi Finland I Oy
Skanska Oy
Stena Recycling Oy
Stora Enso Oyj Imatran tehtaat
Telinekataja Oy
YIT Rakennus Oy

Nolla tapaturmaa -foorumi on suomalaisten työpaikkojen verkosto, jonka tavoitteena on nolla tapaturmaa -ajattelun edistäminen ja työturvallisuuden jatkuva kehittäminen. Foorumi on toiminut vuodesta 2003. Siihen kuuluu 300 työpaikkaa. Verkostoitumalla Nolla tapaturmaa -foorumin jäsenet saavat käyttöönsä tietoa ja käytännön työkaluja toimintatapojensa uudistamiseksi. Avoin ilmapiiri kannustaa keskustelemaan ja vaihtamaan ideoita.

Foorumiin voivat liittyä jäseniksi kaikki työpaikat työturvallisuuden tasosta, koosta tai toimialasta riippumatta – tärkeintä on tahto kehittää työturvallisuutta. Foorumin toimintaa koordinoi ja kehittää Työterveyslaitos.

Lisätiedot

kehittämispäällikkö Mika Liuhamo, Työterveyslaitos, puh. 030 474 8620, 040 503 9159, mika.liuhamo[at]ttl.fi
Leena Merivirta, Työterveyslaitos puh. 030 474 8677, 043 824 3394, maija-leena.merivirta[at]ttl.fi
www.nollatapaturmaa-foorumi.fi

Palkintojenjakotilaisuuden ohjelma 15.5.

08.30 - 09.30            Ilmoittautuminen ja aamukahvi
09.30 - 09.45            Seminaarin avaus, tervetuloa!
                              aluejohtaja Rauno Hanhela, Työterveyslaitos
09.35 - 10.15            Mekin liityimme foorumiin!
                              työsuojelupäällikkö Jyri-Jukka Laitinen, Itella Oyj
10.15 – 11.00            Työturvallisuuden tasoluokituksen 2012 kunniakirjojen jako
                              johtaja Liisa Hakala, Sosiaali- ja terveysministeriö ja kehittämispäällikkö Mika Liuhamo, Työterveyslaitos
11.00 - 12.00            lounas
12.00 - 13.30            Näin me sen teimme!
                              Tasoluokituksen saaneiden puheenvuorot