Rahoitusta työelämän alueelliseen kehittämiseen

Report this content

TYÖ2030-ohjelman tiedote, julkaisuvapaa 10.11.2020 klo 9:00 (Työterveyslaitos ja sosiaali- ja terveysministeriö tiedottavat)

TYÖ2030-ohjelma on myöntänyt rahoituksen kolmelle aluepilotille, joissa kokeillaan uusia työelämän kehittämistapoja eri alueilla Suomessa. Rahoituksen saivat vuosiksi 2020-2021 Etelä-Savon ja Lapin aluepilotit sekä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ELY-keskusten yhteinen aluepilotti.

Pilotit tekevät yhteistyötä muiden samoja aiheita käsittelevien hankkeiden ja tahojen kanssa. Yhteistyökumppaneita voivat olla esimerkiksi alueen yritykset, oppi- ja tutkimuslaitokset sekä viranomaiset.

Piloteissa testataan myös toimintamallia, jossa niin sanottu työelämävalmentaja valmentaa ja aktivoi työelämän kehittämistä työpaikalla sekä verkostoi alueen eri työelämätoimijoita.

Aluepilottien kokemusten pohjalta on tarkoitus luoda laajemmin levitettävissä oleva alueellisen työelämän kehittämistoiminnan malli yritysten ja muiden organisaatioiden tueksi.

TYÖ2030 on hallitusohjelman hanke, jonka toimenpiteet vaikuttavat työllisyyteen, talouteen, työhyvinvointiin ja työurien jatkumiseen. Tavoitteena on nostaa Suomi digiaikakauden johtavaksi työelämäinnovaatioiden kehittäjäksi ja työhyvinvointi Suomessa maailman parhaaksi vuoteen 2030 mennessä

”Olemme asettaneet ohjelmalle kunnianhimoiset tavoitteet. Ne voidaan saavuttaa, jos ohjelmatyötä tehdään sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Aluepiloteissa ideana on lujittaa ja hyödyntää alueen omaa osaamista. Samalla alueen omat vahvuudet ja erityispiirteet voidaan ottaa laajasti huomioon”, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen, joka on TYÖ2030-ohjelman vastuuministeri.

Lisätiedot

Tutkimusprofessori Tuomo Alasoini, Työterveyslaitos, puh. 030 474 2577, etunimi.sukunimi@ttl.fi

Johtaja Liisa Hakala, STM, puh. 0295 163 566, etunimi.sukunimi@stm.fi

TYÖ2030-ohjelma Työterveyslaitoksen verkkosivuilla: www.ttl.fi/tyo2030

Mediapalvelut

Kristiina Kulha, viestinnän erityisasiantuntija
Työterveyslaitos, Helsinki
puh. 030 474 2551, 040 548 6914,
kristiina.kulha[at]ttl.fi


Tiina Kaksonen, viestinnän erityisasiantuntija
Työterveyslaitos, Oulu
puh. 030 474 3015, 050 364 3158
tiina.kaksonen[at]ttl.fi

www.ttl.fi

Työ2030-ohjelmassa (Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma) kehitetään uudenlaisia toimintatapoja suomalaiseen työelämään yhdessä työpaikkojen, toimialojen ja asiantuntijoiden kanssa. Ohjelman tavoitteena on vauhdittaa toimintatapojen uudistamista ja uuden teknologian hyödyntämistä työpaikoilla, vahvistaa yhteistoimintaan ja luottamukseen perustuvaa työkulttuuria sekä nostaa Suomi digiaikakauden johtavaksi työelämäinnovaatioiden kehittäjäksi ja työhyvinvointi Suomessa maailman parhaaksi vuoteen 2030 mennessä. Koronakriisistä selviytyminen ja siitä toipuminen ovat nostaneet nämä tavoitteet vielä entistä tärkeämmiksi ja ajankohtaisiksi.

Ohjelma on osa pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaa. Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa ohjelman yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä työmarkkinajärjestöjen ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Ohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastaa Työterveyslaitos.

Avainsanat:

Lainaukset

Olemme asettaneet ohjelmalle kunnianhimoiset tavoitteet. Ne voidaan saavuttaa, jos ohjelmatyötä tehdään sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Aluepiloteissa ideana on lujittaa ja hyödyntää alueen omaa osaamista. Samalla alueen omat vahvuudet ja erityispiirteet voidaan ottaa laajasti huomioon.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen