Sanna Kulmala TYÖ2030-ohjelmajohtajaksi uudistukset ja innovaatiot mielessään

Report this content

Kokenut työelämän kehittäjä Sanna Kulmala on valittu TYÖ2030-ohjelman johtajaksi. Kulmalalla on pitkä kokemus työelämän kehittämisestä yritysten strategisen HR-toiminnon näkökulmasta. Koulutukseltaan hän on johtamiseen ja organisaatioiden kehittämiseen erikoistunut kauppatieteiden maisteri Oulun yliopistosta. Kulmala siirtyy tehtävään muutostoimisto Ellun Kanoista.  

Työ2030 tiedottaa 13.4.2021 

Uusia innovaatioita, osaamisen kehittämistä ja työhyvinvointia korostava TYÖ2030 on osa hallitusohjelmaa. Ohjelmajohtajan tehtävä on sijoitettu Työterveyslaitokseen, joka vastaa TYÖ2030-ohjelman operatiivisesta toteuttamisesta. Ohjelman vastuuministeriöitä ovat sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. 

TYÖ2030 luo tulevaisuuden kilpailukykyä tuomalla yhteen tutkimuksen, työmarkkinat, julkisen sektorin ja yritykset. Kevään aikana ohjelmassa käynnistyvät jälleen kehittämistä ja kokeiluja mahdollistavat toimiala- ja aluehankkeet sekä johtamisverkosto. 

Ohjelmassa on kyse ennen kaikkea puitteiden ja mahdollisuuksien luomisesta työelämän uudistumiselle. Yhtenä perusajatuksena on, ettei työpaikkojen tarvitse yksinään yrittää keksiä ratkaisuja, vaan kokeiluja tehdään yhdessä ja onnistuneita käytäntöjä levitetään laajemmalle. Ohjelmassa on erityistä sen yhteistyöhön ja luottamukseen perustuva näkökulma. 

– Hyvä työ on sellaista, joka antaa tekijälleen enemmän kuin ottaa. Jokaisella on oikeus hyvinvointia lisäävään työhön. TYÖ2030-ohjelmassa on mukana juuri se joukko toimijoita, joilla on kaikki mahdollisuudet tehdä tämä todeksi, sanoo Sanna Kulmala. 
 
– TYÖ2030-ohjelmassa minua innostaa erityisesti ajatus, että sen avulla syntyy työelämään jotain uutta, josta emme vielä edes tiedä, mitä se on. Teknologinen muutos mahdollistaa muutokset työelämässä, mutta etätyö tai digitaaliset työvälineet eivät vielä tuo kilpailuetua – se tulee isommista rakenteiden ja toimintatapojen uudistamisesta ja innovaatioista, Kulmala huomauttaa.  

 – Koronapandemia on sysännyt digitalisaation ja uusien teknologioiden hyödyntämisen kunnolla käyntiin, ja saanut monet katsomaan työn tekemisen tapoja uudesta kulmasta. Meillä on sekä tarve että mahdollisuus kehittää työelämää laajalta pohjalta, ja juuri tätä yhteistyötä Sanna tulee meille rakentamaan, sanoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula.  

Lisätietoja

Pääjohtaja Antti Koivula, Työterveyslaitos, p. 043 825 0036, antti.koivula@ttl.fi 
Ohjelmajohtaja Sanna Kulmala, p. 040 411 6378, sanna.kulmala@ttl.fi 
Johtaja Liisa Hakala, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja tasa-arvo-osasto, p. 0295 163 566, liisa.hakala@stm.fi

TYÖ2030 - työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma 

  • TYÖ2030-ohjelmassa kehitetään uudenlaisia toimintatapoja yhdessä työpaikkojen, toimialojen ja asiantuntijoiden kanssa sekä kannustetaan kokeiluihin. Toimintatapoja uudistamalla voidaan vaikuttaa työllisyyteen, talouteen, kilpailukykyyn sekä Suomen työelämäbrändiin maailmalla.  

  • Vuonna 2020 käynnistynyt TYÖ2030-ohjelma on osa pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaa, ja sen on tarkoitus jatkua yli hallituskausien aiempien kansallisten työelämän kehittämisohjelmien tapaan.  

  • Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa ohjelman yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä työmarkkinajärjestöjen ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Ohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastaa Työterveyslaitos. Yhteistyössä ovat mukana Akava, Business Finland, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kirkon työmarkkinalaitos, KT Kuntatyönantajat, Opetushallitus, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sitra, STTK, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen Yrittäjät, Työterveyslaitos, työ- ja elinkeinoministeriö, Työturvallisuuskeskus ja Valtion työmarkkinalaitos   

  • Lisätietoja: www.tyo2030.fi 



Mediapalvelut

Juha Hietanen, mediaviestinnän erityisasiantuntija
Työterveyslaitos, Helsinki
puh. +358 50 477 32 67
juha.hietanen[at]ttl.fi

Päivi Lehtomurto, mediaviestinnän erityisasiantuntija
Työterveyslaitos, Helsinki
puh. +358 50 4156 309
paivi.lehtomurto[at]ttl.fi

Aineistopankki & asiantuntijamme: Medialle - Työterveyslaitos (ttl.fi)

TYÖ2030

TYÖ2030 on osa Sanna Marinin hallitusohjelmaa. Kehittämisohjelman toimenpiteet vaikuttavat työllisyyteen, talouteen, työhyvinvointiin ja työurien jatkumiseen. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa yhteistoimintaan ja luottamukseen perustuvaa työkulttuuria Suomen kilpailuvahvuutena, nostaa Suomi digiaikakauden johtavaksi työelämäinnovaatioiden kehittäjäksi ja työhyvinvointi Suomessa maailman parhaaksi vuoteen 2030 mennessä. Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa ohjelman yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työmarkkinakeskusjärjestöjen ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Ohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastaa Työterveyslaitos.

Avainsanat: