Työterveyslaitos julkaisi ohjeen sisäilmasto-ongelmien ratkaisemiseksi työpaikoilla

Report this content

Työterveyslaitos tiedottaa 10/2016, Helsinki 22.2.2016

Sisäilmasto-ongelmat ovat edelleen yleisiä työpaikoilla. Ne vaativat usein monen eri ammattilaisen asiantuntemusta ja yhteistyötä. Työterveyslaitos on julkaissut ohjeen ongelmien ratkaisun tueksi.  

Sisäilmasto-ongelmien selvittämisestä ovat vastuussa monet toimijat, kuten johdon, kiinteistön hallinnan ja työsuojelun edustajat. Ongelmat voivat olla monitahoisia, jolloin niiden selvittämiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan usean eri ammattilaisen asiantuntemusta ja yhteistyötä. Tilojen käyttäjiä on usein kymmeniä, jopa satoja, minkä vuoksi selvitys- ja ratkaisuprosessissa vaaditaan suunnitelmallista etenemistä sekä säännöllistä, vuorovaikutteista viestintää.

Työterveyslaitos on laatinut sisäilmasto-ongelmien ratkaisuprosessia käsittelevän ohjeen työpaikoille. Ohje on saatavilla maksuttomana verkkokirjana.

Kirja antaa vastauksia pohdintoihin, miten tulee edetä jos epäilee työpaikalla sisäilmasto-ongelmaa. Teoksessa otetaan kantaa eri toimijoiden rooleihin ja vastuisiin ongelmien selvittelyssä. Kirjassa kerrotaan myös, keitä ratkaisuprosessiin tarvitaan ja kuka on pätevä asiantuntija.

─ Sisäilmastoselvitysten tekijöiden tulee tuntea työpaikkojen erityispiirteet esimerkiksi mittaustuloksia tulkitessaan, johtaja Sanna Lappalainen, yksi kirjan kirjoittajista Työterveyslaitokselta, korostaa.

− Tärkeä osuus kirjassa on varattu pohdinnoille, miten altistumisolosuhteita voidaan arvioida, jotta työterveyshuolto voi puolestaan arvioida sisäilmasto-ongelman terveydellistä merkitystä työntekijöille, Lappalainen kuvaa.

Työpaikoilla, kuten kouluissa, sisäilmastoon liittyviä asioita tarkastellaan sekä terveydensuojelu- että työsuojelulainsäädännön näkökulmista. Tällöin on huolehdittava eri toimijoiden ja viranomaisten välisestä yhteistyöstä kirjassa ohjeistetun selvitys- ja ratkaisuprosessin mukaisesti. Työterveyslaitos järjestää myös koulutusta ohjeesta selvitysten tekijöille, sisäilmaryhmille, linjajohdolle ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Ohjeen laatimiseen perustettua hanketta ohjasi ja rahoitti sosiaali- ja terveysministeriö ja sen yhteistyökumppaneina olivat Aluehallintovirasto (työsuojeluvalvonta), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sekä Säteilyturvakeskus.

Tärkeintä sisäilmaongelmien selvittämisessä on toimijoiden välinen yhteistyö. Jokaisella toimijalla on kuitenkin myös oma roolinsa. Keskeisten toimijoiden rooleja tiivistettynä: 

Työnantaja

  • arvioi haitta- ja vaaratekijät ja niiden merkityksen työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle (TT-laki)
  • usein sisäilmanryhmän puheenjohtajana
  • vastaa siitä, että tilojen käyttäjät tuntevat sisäilmasto ongelmien haittailmoitusmenettelyn ja keskeiset toimintatavat ongelmien ratkaisemisessa.

Työterveyshuolto

  • arvioi olosuhteiden terveydellisen merkityksen
  • tekee sisäilmakyselyt, kerää ja arvioi terveystiedot, antaa tietoja ja neuvoja  
  • Työterveyshuoltolaki ohjaa ja velvoittaa työterveyshuoltoa

Kiinteistön omistaja

  • vastaa siitä, että rakennus täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset (maankäyttö ja rakennuslaki)
  • johtaa usein sisäilmaryhmän toimintaa työantajan kanssa.

Tilojen käyttäjä

  • käyttää tiloja sovitusti ja ilmoittaa haitoista
  • sisäilmaryhmässä edustus

Lisätiedot:

johtaja Sanna Lappalainen, Työterveyslaitos, p. 040 715 2204, sanna.lappalainen(at)ttl.fi,

vanhempi asiantuntija Katja Tähtinen, Työterveyslaitos, p. 043 825 5468, katja.tahtinen(at)ttl.fi

”Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen” –teos: http://urn.fi/URN:ISBN%20978-952-261-608-1%20(PDF)

Sisäilma ja sisäympäristö –verkkosivut (www.ttl.fi): http://www.ttl.fi/fi/tyoymparisto/sisailma_ja_sisaymparisto/sivut/default.aspx

Lisätiedot koulutuksista: www.ttl.fi/koulutus

Mediapalvelut

Kristiina Kulha, viestintäpäällikkö
Työterveyslaitos, Helsinki
puh. 030 474 2551, 040 548 6914,
kristiina.kulha[at]ttl.fi

Tiina Kaksonen, viestintäassistentti 
Työterveyslaitos, Oulu
puh. 030 474 3015, 050 364 3158
tiina.kaksonen[at]ttl.fi

www.ttl.fi

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin tutkija, kehittäjä ja asiantuntija, joka edistää työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden hyvinvointia. Laitos on itsenäinen, sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva julkisoikeudellinen yhteisö. Rahoituksesta 50 % tulee valtion budjetista. Toimipisteitä on viidellä paikkakunnalla, päätoimipiste on Helsingissä.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia