Työterveyslaitos muistuttaa työpaikkoja riskinarvioinnin päivittämisestä koronapandemian jatkuessa

Report this content

Työterveyslaitoksen tiedote, julkaistavissa torstaina 19.8.2021 klo 8
Työnantajan tehtävä on arvioida koronatartuntojen riski työpaikalla ja päivittää riskinarviointia tartuntatilanteen muuttuessa ja rokotekattavuuden parantuessa. Koska työpaikat ja niissä tehtävät työt ovat hyvin erilaisia, on jokaisen työpaikan arvioitava oma tilanteensa ja riskinsä. Työterveyslaitos on päivittänyt ohjeensa riskinarvioinnin tekemiseen. 

Riskin suuruuteen vaikuttavat muun muassa alueellinen tartuntatilanne, työn luonne, etätyömahdollisuudet, lähikontaktien määrä, matkustustarpeet, hygienian taso sekä uutena tekijänä rokotettujen työntekijöiden määrä.

 – Tärkeintä tällä hetkellä on se, että riskinarvioinnit pidetään ajan tasalla, jotta pystytään tekemään työjärjestelyt fiksusti ja minimoimaan altistumisriskit työpaikalla, sanoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula.
– Samalla työnantajan tulee erityisesti huomioida, että osalla työntekijöistä on vasta yksi rokotus. Rokotustilanne kuitenkin paranee nopeasti, lisää Koivula.

 Maskeja tarvitaan edelleen, hygieniasta ja turvaväleistä on huolehdittava 

Maskien käyttöön koronarokotus ei tuo muutoksia, sillä rokotus ei välttämättä estä viruksen levittämistä. Työterveyshuollosta kannattaa pyytää apua rokotusten tuomien muutosten arviointiin. 

– Riskinarvioinnissa tulee huomioida työn tekemiseen liittyvien riskien lisäksi myös muut tilanteet työpaikalla kuten tauot, muistuttaa johtaja Tommi Alanko Työterveyslaitoksesta.

 – Hyvästä hygieniasta ja riittävistä etäisyyksistä on edelleen pidettävä kiinni ja oireilevien työntekijöiden on mentävä nopeasti testiin. 

Ohjeita riskinarviointiin  

Työterveyslaitoksen koronaohjeista löytyy useita ohjeita riskinarviointiin.  

Aluehallintoviraston (AVI) työsuojelusivuilla Tyosuojelu.fi on myös ohjeita riskien arviointiin  Ks. Vaarojen selvittäminen ja arviointi,  Kysymyksiä ja vastauksia koronasta ja työsuojelusta  

Lisätiedot: 

Tommi Alanko, Työturvallisuus-yksikön johtaja, Työterveyslaitos, puh. 040 719 2521, tommi.alanko@ttl.fi



Mediapalvelut

Juha Hietanen, mediaviestinnän erityisasiantuntija
Työterveyslaitos, Helsinki
puh. +358 50 477 32 67
juha.hietanen[at]ttl.fi

Päivi Lehtomurto, mediaviestinnän erityisasiantuntija
Työterveyslaitos, Helsinki
puh. +358 50 4156 309
paivi.lehtomurto[at]ttl.fi

Aineistopankki & asiantuntijamme: Medialle - Työterveyslaitos (ttl.fi)

Hyvinvointia työstä

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa. Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot. Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.

Tietoa meistä: www.ttl.fi  Sosiaalinen media: @tyoterveys Twitter | Facebook | Linkedin

Avainsanat: