UB FIGG johti Papticin 27,5 miljoonan euron rahoituskierroksen toista osaa

Report this content

 

United Bankers Oyj

LEHDISTÖTIEDOTE 17.1.2024 kello 11:00

 

UB FIGG johti Papticin 27,5 miljoonan euron rahoituskierroksen toista osaa

UB Forest Industry Green Growth Fund (UB FIGG) johti 27,5 miljoonan euron rahoituskierroksen toista osaa Paptic Oy:hyn, voimakkaasti kasvavaan, puukuitupohjaisia pakkausmateriaaleja valmistavaan yritykseen. Paptic sai päätökseen vuoden 2023 lopussa toisen 4,5 miljoonan euron suuruisen kasvurahoituskierroksen. UB FIGG:n lisäksi kierrokseen osallistui Emerald Technology Ventures, SIG InnoVentures ja EIC Fund. Kaksiosaisen kasvurahoituksen ensimmäisellä kierroksella (ensimmäinen sulkeminen) Paptic keräsi 23 miljoonan euron rahoituksen. Kokonaisuudessaan yhtiö sai kasvurahoitusta vuonna 2023 yhteensä 27,5 miljoonan euron edestä. Rahoituskierroksen johtamisen lisäksi UB FIGG osti myös olemassa olevia osakkeita alkuvaiheen sijoittajilta, mikä tekee siitä Papticin suurimman finanssisijoittajan.

 “Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme päätökseen sijoituksen Papticiin. Olemme seuranneet tiiviisti yrityksen edistymistä ja Papticin tiimin menestystä uusien tuotteiden kehittämisessä sekä yhtiön tekemässä yhteistyössä johtavien maailmanlaajuisten brändien kanssa. Tämä muodostaa vankan perustan menestykselle myös jatkossa, ja lisärahoitus auttaa kiihdyttämään yhtiön kasvua”, sanoo David Walker, UB FIGG -rahaston Senior Partner.

“Paptic ja UB FIGG ovat keskustelleet jo jonkin aikaa tästä sijoituksesta. Prosessin aikana kävi ilmi, että UB FIGG -tiimin syvä asiantuntemus sellu-, paperi- ja pakkausteollisuudesta ja fokusoitu sijoitustoiminta toisi merkittävää lisäarvoa Papticille. Meillä on yhteinen intressi rakentaa liiketoimintaa kestävämmän tulevaisuuden luomiseksi, ja odotan innolla menestyksekkään yhteistyömme jatkumista”, toteaa Papticin toimitusjohtaja ja perustaja Tuomas Mustonen. “Nyt kun rahoituskierros on virallisesti päättynyt, olemme innoissamme voidessamme keskittyä tulevan kasvumme seuraaviin vaiheisiin. Meillä on kunnianhimoinen tavoite saavuttaa 100 miljoonan euron liikevaihto vuonna 2026. Kuluneen vuoden aikana kerätty uusi pääoma antaa meille vahvan aseman investoida henkilöstöömme, myyntikanaviin, teknologiaan ja tuotekehitykseen. Kasvumme perustuu kykyymme palvella kilpailukykyisesti kansainvälisiä brändien omistajia, jotka etsivät kestäviä vaihtoehtoja muovin korvaamiseksi pakkauksissaan.”

 

UB FIGG

UB FIGG -pääomarahasto investoi yrityksiin, jotka ovat keskittyneet muovien ja muiden fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvien materiaalien korvaamiseen, puun ja maatalouden raaka-ainesivuvirtojen jalostusarvon nostamiseen ja tehokkaampaan käyttöön sekä näiden raaka-aineiden laajempaan käyttöön erilaisissa väli- ja loppukäyttökohteissa. Sijoitustensa kautta rahasto on mukana auttamassa metsä- ja bioteollisuutta luomaan ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. UB FIGG on sitoutunut vaikuttavuussijoittamisen kansainvälisiin standardeihin (Operating Principles for Impact Management) ja raportoi sijoitustoimintansa ympäristö- ja ilmastovaikutuksista. UB FIGG aloitti toimintansa tammikuussa 2023 kerättyään sijoitussitoumuksia yli 100 miljoonan euron edestä. UB FIGG -rahaston tavoitekoko on 300 miljoonaa euroa, ja rahasto vastaanottaa sijoituksia ammattimaisilta sijoittajilta, kunnes tavoitekoko on saavutettu tai enintään vuoden 2024 heinäkuuhun saakka.

www.ubfigg.com

 

Paptic

Paptic Oy on vuonna 2015 perustettu kasvuyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Espoossa. Yrityksen kehittämä Paptic® on kuitupohjainen ja kierrätettävä materiaali, jolla voidaan korvata muovit ja muut perinteiset materiaalit pakkauksissa. Paptic®-materiaalit ovat olleet saatavilla teollisessa mittakaavassa vuodesta 2018 lähtien. Nykyään Paptic on 45 ammattilaisen yritys, ja Paptic®-materiaaleja toimitetaan yli 50 maahan.

www.paptic.com

 

Lisätietoja:

David Walker, Senior Partner, UB Forest Industry Green Growth Fund

Sähköposti: david.walker@unitedbankers.com

Puhelin: 040 672 6292

 

Tuomas Mustonen, toimitusjohtaja ja perustaja, Paptic Oy

Sähköposti: tuomas.mustonen@paptic.com

Puhelin: 050 598 7516

 

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu varainhoidon ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntija. United Bankers -konsernin liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito ja pääomamarkkinapalvelut. Varainhoidossa konserni on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers Oyj on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama, ja konsernin palveluksessa työskentelee 163 työntekijää (FTE) sekä 31 asiamiestä (30.6.2023). United Bankers -konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 48,6 miljoonaa euroa ja operatiivinen liikevoitto 16,6 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 4,6 miljardia euroa (30.6.2023). United Bankers Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Finanssivalvonta valvoo konsernin yhtiöiden toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankersiin osoitteessa www.unitedbankers.fi.

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.unitedbankers.fi