United Bankers Oyj:n osakepohjainen kannustinjärjestelmä avainhenkilöille

Report this content

United Bankers Oyj

YHTIÖTIEDOTE 29.1.2020 kello 09:00

United Bankers Oyj:n osakepohjainen kannustinjärjestelmä avainhenkilöille

United Bankers Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä ja sen ehdoista. Järjestelmän tarkoituksena on tukea konsernin liiketoimintastrategiaa sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan ja arvon kehitykseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Uusi kannustinjärjestelmä käsittää vuotta 2020 koskevan ansaintajakson sekä kolmen vuoden ansaintajakson koskien kalenterivuosia 2020-2022. Uusi järjestelmä täydentää yhtiön aikaisempia, vielä voimassaolevia 27.2.2018 ja 15.2.2019 julkistettuja vastaavia osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä.

Yhtiön hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Sekä yhden että kolmen vuoden mahdollinen palkkio perustuu hallituksen asettamien konsernin taloudellisten tavoitteiden sekä kullekin avainhenkilölle asetettujen yksilötason tavoitteiden saavuttamiseen. Mahdollinen palkkio kultakin ansaintajaksolta maksetaan ansaintajakson päätyttyä, yhdessä tai enintään neljässä erillisessä erässä noin kolmen vuoden aikana. Palkkio maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Työ- tai toimisuhteen voimassaoloaikana avainhenkilö tai hänen määräysvaltayhteisönsä ei saa myydä kannustinjärjestelmän kautta saamiaan yhtiön osakkeita niiltä osin kuin avainhenkilön ja hänen määräysvaltayhtiönsä yhteenlasketun osakeomistuksen arvo yhtiössä alittaa kyseisen avainhenkilön kiinteän bruttovuosipalkan määrän.

Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu tällä hetkellä kymmenen henkilöä. Järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 125 000 United Bankers Oyj:n A-osakkeen arvoa, mikä mahdollistaa nykyisten avainhenkilöiden lisäksi tulevien avainhenkilöiden liittymisen kannustinjärjestelmään. Ohjelman kokonaisarvo, arvioituna tätä tiedotetta edeltävän kaupankäyntipäivän keskikurssin perusteella, on noin 1,1 miljoonaa euroa. Järjestelmän puitteissa kolmen vuoden aikana maksettavista palkkioista noin 25 prosentin osuus, yhteensä enintään 31 250 osaketta, maksetaan yhtiön A-osakkeina ja loput rahana. Tällä pyritään minimoimaan kannustinjärjestelmän diluutiovaikutus yhtiön nykyisille osakkeenomistajille. Kannustinjärjestelmän perusteella avainhenkilöille annettavat osakkeet voivat olla uusia osakkeita tai joko osittain tai kokonaan markkinoilta hankittuja yhtiön osakkeita.

Osakepohjaisella kannustinjärjestelmällä ei arvioida olevan osakkeen arvoa laimentavaa vaikutusta. Järjestelmän avulla yhtiö vastaa luottolaitostoiminnasta annetussa laissa asetettuihin johdon palkitsemista koskeviin vaatimuksiin. Samalla järjestelmä sitoo johdon ja omistajien pitkän aikavälin tavoitteet yhteen.

UNITED BANKERS OYJ

Hallitus


Lisätietoja:

Johan Linder, hallituksen puheenjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: johan.linder@united bankers.fi
Puhelin: 0400 603 830, 09 25 380 221

Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Oaklins Merasco Oy, puhelin: 09 6129 670.

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu varainhoidon ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntija. United Bankers -konsernin liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito ja pääomamarkkinapalvelut. Varainhoidossa konserni on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers Oyj on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama, ja konsernin palveluksessa työskentelee 139 työntekijää (FTE) sekä 32 asiamiestä (6/2019). United Bankers -konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 33,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 7,3 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 3,2 miljardia euroa (6/2019). United Bankers Oyj on ollut listattuna First North Growth Market Finland -markkinapaikalla marraskuusta 2014 lähtien. Finanssivalvonta valvoo konsernin yhtiöiden toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankers -konserniin osoitteessa www.unitedbankers.fi.

Tilaa