United Bankers Oyj:n suunnattu osakeanti Suomen Pankkiiriliike Oy:n myyjille

Report this content

United Bankers Oyj

YHTIÖTIEDOTE 12.4.2019 kello 9:45

United Bankers Oyj:n suunnattu osakeanti Suomen Pankkiiriliike Oy:n myyjille

United Bankers Oyj:n hallitus on tänään päättänyt suunnatusta maksullisesta osakeannista osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. Suunnatussa osakeannissa UB Pankkiiriliike Oy:n, aiemmalta nimeltään Suomen Pankkiriiliike Oy, entisille osakkeenomistajille annetaan merkittäväksi United Bankersin uusia A-sarjan osakkeita yhteensä 377 079 kappaletta. Merkitsijät ja merkittävät osakemäärät ovat tämän tiedotteen liitteenä. Uusien osakkeiden määrä vastaa noin 3,76 prosenttia yhtiön osakekannasta annin jälkeen.

Suunnattu osakeanti liittyy yrityskauppaan, jossa United Bankers hankki 28.11.2017 allekirjoitetun osakevaihtosopimuksen mukaisesti Suomen Pankkiiriliike Oy:n koko osakekannan. Yhtiön osakkeet annetaan vastikkeena sovitusta lisäkauppahinnasta, joka perustuu UB Pankkiiriliikkeen ja sen tytäryhtiöiden liiketoiminnan kehitykseen vuonna 2018 sekä hallinnoitavien varojen määrään 31.12.2018. Osakkeiden merkintähinta on 7,3591 euroa osakkeelta, mikä vastaa United Bankersin osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia First North Finland -markkinapaikalla aikavälillä 12.2.-11.4.2019. Hallituksen osakeantipäätös suunnatusta osakeannista perustuu ylimääräisen yhtiökokouksen 8.1.2018 hallitukselle antamaan osakeantivaltuutukseen.

Uudet osakkeet tuottavat osakkeenomistajien oikeudet, kun osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin ja yhtiön osakasluetteloon. Uudet osakkeet merkitään kaupparekisteriin arviolta 15.4.2019 ja haetaan kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalla mahdollisimman pian. Yhteensä 317 991 vastikeosaketta on luovutusrajoituksen kohteena erikseen sovitun mukaisesti. Osakeannin jälkeen United Bankersin osakkeiden kokonaismäärä on 10 041 909 kappaletta.

Lisätietoja:

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 25 380 236

Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Oaklins Merasco Oy, puhelin: 09 6129 670.

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu varainhoidon ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntija. United Bankersin liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito ja pääomamarkkinapalvelut. Varainhoidossa konserni on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers Oyj on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama, ja konsernin palveluksessa työskentelee 130 työntekijää (FTE) sekä 34 asiamiestä (2018). United Bankers -konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 33,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 7,3 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 2,9 miljardia euroa (2018). United Bankers Oyj on ollut listattuna First North Finland -markkinapaikalla marraskuusta 2014 lähtien. Finanssivalvonta valvoo konsernin yhtiöiden toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankers -konserniin osoitteessa www.unitedbankers.fi.