United Bankers Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Report this content

 

United Bankers Oyj

Pörssitiedote 23.3.2022 kello 15:50

 

United Bankers Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

 

United Bankers Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 23.3.2022 yhtiön pääkonttorilla Helsingissä. Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi varsinainen yhtiökokous järjestettiin 8.5.2021 voimaan tulleen väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista annetun lain (375/2021) nojalla ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa kokouspaikalla. Yhtiön osakkeenomistajat osallistuivat kokoukseen ja käyttivät osakkeenomistajan oikeuksiaan äänestämällä ennakkoon. Kokouksessa oli edustettuna 19 osakkeenomistajaa, jotka edustivat noin 37,8 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Yhtiökokous kannatti yksimielisesti kaikkia yhtiökokoukselle tehtyjä ehdotuksia.

United Bankers Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätöksiä:

Varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat:

Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2021, hyväksyi palkitsemisraportin vuodelta 2021 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Tilikaudelta 1.1.–31.12.2021 maksettavaksi osingoksi vahvistettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti yhteensä 0,80 euroa osakkeelta. Yhtiökokous vahvisti maksettavaksi varsinaista osinkoa 0,70 euroa osakkeelta ja juhlaosinkoa 0,10 euroa osakkeelta United Bankersin 35-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Osingonjaon täsmäytyspäivä on 25.3.2022 ja maksupäivä 1.4.2022.

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin seitsemän (7). Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Johan Linder, Antti Asunmaa, Rainer Häggblom, Tarja Pääkkönen, Lennart Robertsson ja Eero Suomela. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Rasmus Finnilä. Hallituksen toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkioita korotetaan siten, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiota 35 000 euroa (2017–2021: 30 000 euroa) ja hallituksen jäsenelle, joka ei työskentele United Bankers konsernin palveluksessa, maksetaan vuosipalkkiota 25 000 euroa (2017–2021: 20 000 euroa). Palkkiot kattavat koko toimikauden ja valiokuntatyön. Matkakustannukset korvataan yhtiön matkustuspolitiikan mukaan. United Bankers konsernin palveluksessa työskenteleville hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota.

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Oy Tuokko Ltd toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Oy Tuokko Ltd on ilmoittanut KHT Janne Elon toimivan päävastuullisena tilintarkastajana. Tilintarkastajalle päätettiin maksaa palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Muut yhtiökokouksen päätökset:

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta. Hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien osakkeiden kokonaismäärä voi olla enintään 150 000 osaketta, mikä vastaa noin 1,44 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2023 asti ja se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 19.3.2021 antaman valtuutuksen päättää yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta siltä osin kuin sitä ei ole käytetty.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavasti: Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden kokonaismäärä voi olla enintään 700 000 yhtiön uutta tai hallussa olevaa osaketta, mikä vastaa noin 6,70 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2023 asti. Valtuutus kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 31.3.2020 antaman valtuutuksen päättää osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siltä osin kuin sitä ei ole käytetty.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

 

Pöytäkirja yhtiökokouksen päätöksistä julkistetaan suomenkielisenä, ja se tulee saataville United Bankers Oyj:n verkkosivuille https://unitedbankers.fi/fi/oyj/sijoittajat/hallinnointi/yhtiokokous 6.4.2022 mennessä.

 

Hallituksen järjestäytymiskokouksen 23.3.2022 päätökset

 

Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Johan Linderin ja varapuheenjohtajaksi Lennart Robertssonin.

 

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Eero Suomela ja jäseniksi Rainer Häggblom ja Johan Linder. Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Johan Linder ja jäseniksi Antti Asunmaa, Tarja Pääkkönen ja Lennart Robertsson.

 

Johan Linder, Tarja Pääkkönen, Lennart Robertsson ja Eero Suomela ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista.

 

Lisätietoja antaa:

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 25 380 236

 

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu varainhoidon ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntija. United Bankers -konsernin liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito ja pääomamarkkinapalvelut. Varainhoidossa konserni on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers Oyj on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama, ja konsernin palveluksessa työskentelee 137 työntekijää (FTE) sekä 31 asiamiestä (31.12.2021). United Bankers -konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 43,8 miljoonaa euroa ja operatiivinen liikevoitto 14,4 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 4,8 miljardia euroa (31.12.2021). United Bankers Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Finanssivalvonta valvoo konsernin yhtiöiden toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankersiin osoitteessa www.unitedbankers.fi.

 

 

JAKELU:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

https://unitedbankers.fi/fi