United Bankers Oyj selkeyttää ja yksinkertaistaa konsernirakennettaan

Report this content

United Bankers Oyj

PÖRSSITIEDOTE 19.6.2023 kello 09:30

 

United Bankers Oyj selkeyttää ja yksinkertaistaa konsernirakennettaan

United Bankers suunnittelee konserninsisäisiä yritysjärjestelyitä, joiden tavoitteena on konsernirakenteen selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen. Vuoden 2023 aikana on tarkoitus toteuttaa järjestely, jolla vähennetään United Bankers -konsernin yhtiöiden lukumäärää ja keskitetään toimiluvallinen toiminta kahteen tytäryhtiöön, arviolta 1.1.2024 alkaen.

Nykyinen konsernirakenne, johon kuuluu kolme erillistä sijoituspalveluyritystä, johtuu historiallisista syistä ja on syntynyt muun muassa aiempien yrityskauppojen tuloksena. Suunnitellun konsernirakenteen järjestelyn tavoitteena on selkeyttää hallintoa ja liiketoimintarakenteita, ja sitä kautta tehostaa toimintoja. Päällekkäisten toimilupien karsimisella on mahdollista saavuttaa välittömiä kustannussäästöjä. Pitkällä aikavälillä järjestelyn tavoitteena on lisätä mahdollisuuksia toimintojen keskittämiseen sekä resurssien käytön optimointiin ja tehostamiseen.

Konsernirakenteen selkeyttämisjärjestely on tarkoitus toteuttaa United Bankersin sataprosenttisesti omistamien tytäryhtiöiden sulautumisina ja jakautumisena. UB Securities Oy jakautuu osakeyhtiölain mukaisessa kokonaisjakautumisessa, jossa vastaanottavina yhtiöinä ovat UB Omaisuudenhoito Oy ja uusi jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä perustettava, United Bankersin täysin omistama osakeyhtiö (jäljempänä ”Uusi UB Securities”). UB Securities Oy:n olemassaolo lakkaa jakautumisen täytäntöönpanopäivänä. UB Omaisuudenhoito Oy vastaanottaa kaikki toimiluvalliset toiminnot, mukaan lukien rahoitusvälineiden säilytys- ja hoitopalvelut.

Uusi UB Securities tulee harjoittamaan Corporate Finance -neuvontapalvelutoimintaa, eli neuvontaa yrityskauppojen ja -järjestelyiden yhteydessä sekä Nasdaq Certified Adviser -toimintaa.

Lisäksi tarkoituksena on samanaikaisesti jakautumisen kanssa, mutta erillisinä järjestelyinä toteuttaa UB Pankkiiriliike Oy:n ja UB Pankkiiriliike Oy:n vakuutusasiamiehenä toimivan tytäryhtiön UB Life Oy:n sulautumiset UB Omaisuudenhoito Oy:hyn osakeyhtiölain mukaisissa sisar- ja tytäryhtiösulautumisissa. UB Pankkiiriliike Oy:n nykyiset sidonnaisasiamiehet siirtyvät UB Pankkiiriliike Oy:n sulautumisen täytäntöönpanossa UB Omaisuudenhoito Oy:n sidonnaisasiamiehiksi. Konsernijärjestelyn myötä tarkoituksena on keskittää konsernin vakuutusliiketoiminta Suomeen ja sulkea UB Lifen Luxemburgissa sijaitseva sivuliike.

Tytäryhtiöiden hallitukset ovat tänään allekirjoittaneet jakautumis- ja sulautumissuunnitelmat. Jakautumisen täytäntöönpano edellyttää, että Finanssivalvonta myöntää UB Omaisuudenhoito Oy:lle UB Securities Oy:ltä vastaanottaman liiketoiminnan harjoittamiseen tarvittavat toimiluvan laajennukset. Konsernijärjestelyiden suunniteltu täytäntöönpanopäivä on 31.12.2023. Täytäntöönpanopäivä voi kuitenkin muuttua rekisteröintiin liittyvistä tai muista syistä johtuen.

United Bankers -konsernissa on tällä hetkellä neljä toimiluvallista yhtiötä, jotka kaikki ovat United Bankers Oyj:n kokonaan omistamia tytäryhtiöitä. Kolmella niistä, eli UB Omaisuudenhoito Oy:llä, UB Securities Oy:llä ja UB Pankkiiriliike Oy:llä on sijoituspalvelulain mukaiset sijoituspalveluyrityksen toimiluvat. UB Rahastoyhtiö Oy:llä on rahastoyhtiön toimilupa ja vaihtoehtorahaston hoitajan toimilupa.

 

Lisätietoja antaa:

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 25 380 236

 

Sijoittajaviestintä: ir@unitedbankers.fi


United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu varainhoidon ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntija. United Bankers -konsernin liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito ja pääomamarkkinapalvelut. Varainhoidossa konserni on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers Oyj on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama, ja konsernin palveluksessa työskentelee 148 työntekijää (FTE) sekä 32 asiamiestä (31.12.2022). United Bankers -konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 48,6 miljoonaa euroa ja operatiivinen liikevoitto 16,6 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 4,4 miljardia euroa (31.12.2022). United Bankers Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Finanssivalvonta valvoo konsernin yhtiöiden toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankersiin osoitteessa www.unitedbankers.fi.

 

 

JAKELU:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.unitedbankers.fi