United Bankers tuo markkinoille uuden uusiutuvaan energiaan sijoittavan rahaston

Report this content

United Bankers Oyj

LEHDISTÖTIEDOTE 3.8.2023 kello 9:00

 

United Bankers tuo markkinoille uuden uusiutuvaan energiaan sijoittavan rahaston

United Bankers tekee rahastotarjonnassaan uuden aluevaltauksen käynnistämällä uusiutuvan energian kehityshankkeisiin ja uusiutuvan energian voimalaitoksiin sijoittavan rahaston. Erikoissijoitusrahasto UB Uusiutuva Energia on ensimmäistä kertaa avoinna merkinnöille 31.8.2023.

UB Uusiutuvan Energian ensisijaisia sijoituskohteita ovat tuuli- ja aurinkovoimalat. Rahasto voi sijoittaa myös energiaan liittyvään infrastruktuuriin, varastointiin sekä vetyteollisuuteen. Rahasto on SFDR 9 artiklan mukainen ja sen varat sijoitetaan kestäviin sijoituksiin, joilla on ilmastotavoite. UB Uusiutuva Energia voi tehdä sijoituksia koko Euroopan alueella pääpainon ollessa Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Rahaston vaihtoehtorahastonhoitajana toimii United Bankers -konserniin kuuluva UB Rahastoyhtiö Oy.

Yhteiskuntien sähköistäminen nopeutetulla aikataululla on keskeinen keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Valtaosa energiasta syntyy tulevaisuudessa uusiutuvan energian eri lähteistä, ja uusiutuvan energian kysynnän ennustetaan moninkertaistuvan tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana. UB Uusiutuva Energia on rahasto, jonka potentiaali nojaa vahvasti energiamurroksen ja vihreän siirtymän luomaan kasvavaan markkinaan. Samalla rahasto tarjoaa sijoittajille mahdollisuuden lisätä kestävää kehitystä tukevien sijoitusten osuutta salkuissaan. Rahasto on suunnattu sekä yksityissijoittajille että instituutioille.

UB Uusiutuva Energia -rahastolla on ainutlaatuinen kilpailuetu, joka rakentuu yhteistyölle United Bankersin muiden rahastojen kanssa. ”Rahastomme luo huomattavia synergiaetuja eri rahastojen välille. Omat kehityshankkeemme toteutetaan pääosin United Bankersin metsärahastojen omistamille alueille. Yhteistyön ansiosta esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaloiden tarvitsemien maa-alueiden hankinta nopeutuu, mikä edistää kehitystoimintaa ja aikaistaa sekä rahaston arvonnousua että sähkönmyynnin alkamista. Olemme suunnitelleet yhteistyötä myös United Bankersin kiinteistörahastojen kanssa. Niiden omistamien kiinteistöjen katoille voidaan toteuttaa aurinkovoimaloita, jotka parantavat kohteiden energiatehokkuutta ja vuokrattavuutta”, kertoo UB Uusiutuva Energia -rahaston salkunhoitaja Staffan Söderholm.

United Bankersin metsärahastot omistavat yhteensä yli 160 000 hehtaaria metsää Suomessa ja Baltiassa. ”Olemme tunnistaneet metsärahastojemme alueilta jo noin kaksikymmentä mahdollista tuulipuistohanketta. Niille kehitettävien uusiutuvan energian hankkeiden potentiaali on yli tuhat megawattia”, jatkaa puolestaan rahaston salkunhoitaja Tapio Nuotio.

UB Uusiutuva Energia -rahaston salkunhoidosta ja sijoitustoiminnasta vastaa erittäin kokenut ja ammattitaitoinen tiimi, jolla on pitkä tausta hankekehityksestä, rahoituksesta ja energiatoimialasta. Rahaston tiimin muodostavat salkunhoitajina toimivat KTM Staffan Söderholm ja OTM Tapio Nuotio sekä LL.M Heikki Kauppinen, joka osallistuu erityisesti rahaston hankekehitykseen Senior Advisorin roolissa. Sijoitustiimin henkilöiden esittelyt ovat tämän tiedotteen liitteenä.

”United Bankers on rahastovalikoimassaan keskittynyt erityisesti vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin, joiden avulla sijoittajat voivat parantaa salkkujensa hajautusta ja riski-tuottosuhdetta. Nyt aloittava UB Uusiutuva Energia sopii rahastoperheeseemme mainiosti, sillä uusiutuvaan energiaan kohdistuvilla sijoituksilla on tyypillisesti vähäinen korrelaatio osake- ja korkosijoituksiin. Uskon myös, että vallitsevassa ympäristössä uusiutuvaan energiaan kohdistuu suurta kiinnostusta ja näen rahastossa merkittävää kasvupotentiaalia”, sanoo UB Rahastoyhtiön toimitusjohtaja John Ojanperä.

UB Uusiutuva Energia täydentää erinomaisesti United Bankersin reaaliomaisuussijoituksiin keskittyvää rahastovalikoimaa, johon kuuluvat kiinteistöihin ja metsäomaisuuteen sekä kiinteistö- ja infrayhtiöiden osakkeisiin sijoittavat rahastot. Konsernin hallinnoitavat varat olivat vuoden 2022 lopussa noin 4,4 miljardia euroa ja niistä 42 prosenttia oli sijoitettuna reaaliomaisuuskohteisiin.

 

Lisätietoja antavat:

John Ojanperä, toimitusjohtaja, UB Rahastoyhtiö Oy
Sähköposti: john.ojanpera@unitedbankers.fi  
Puhelin: 040 842 3472, 09 25 380 356

Staffan Söderholm, salkunhoitaja, UB Uusiutuva Energia
Sähköposti: staffan.soderholm@unitedbankers.fi
Puhelin: 040 922 6940

Tapio Nuotio, salkunhoitaja, UB Uusiutuva Energia
Sähköposti: tapio.nuotio@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 476 548

Sijoittajaviestintä: ir@unitedbankers.fi

 

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu varainhoidon ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntija. United Bankers -konsernin liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito ja pääomamarkkinapalvelut. Varainhoidossa konserni on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers Oyj on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama, ja konsernin palveluksessa työskentelee 148 työntekijää (FTE) sekä 32 asiamiestä (31.12.2022). United Bankers -konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 48,6 miljoonaa euroa ja operatiivinen liikevoitto 16,6 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 4,4 miljardia euroa (31.12.2022). United Bankers Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Finanssivalvonta valvoo konsernin yhtiöiden toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankersiin osoitteessa www.unitedbankers.fi.

 

Lisätietoa rahastosta: UB Uusiutuva Energia

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.unitedbankers.fi