Alzheimerin taudin kustannukset kasvavat merkittävästi jo siirryttäessä varhaisesta lievään tautivaiheeseen

Report this content

Alzheimerin taudin kustannukset ovat lievässä, keskivaikeassa ja vaikeassa vaiheessa yli kaksin-, kolmin- ja nelinkertaiset varhaiseen tautivaiheeseen verrattuna, osoittavat ALSOVA-tutkimuksen tulokset. Merkittävin kustannusten nousu tapahtui omaishoitajien tarjoamassa valvonnassa ja hoivassa, kun taas sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset nousivat loivemmin taudin edetessä. Tutkimus paljasti, että omaisten tarjoama hoiva ja huolenpito on merkittävä, mutta alitunnistettu kustannus Alzheimerin tautia sairastavien potilaiden hoidossa.

Tutkimuksessa seurattiin omaishoidettavia, Alzheimerin tautia sairastavia henkilöitä viiden vuoden ajan. Tutkittavat rekrytoitiin Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen alueilta. Alzheimerin tauti diagnosoitiin varhaisessa tai lievässä vaiheessa. Alzheimerin taudin vaikeusasteen määrittämiseen käytettiin CDR-SB-luokitusta (Clinical Dementia Rating – Sum of Boxes), joka ottaa huomioon paitsi tiedonkäsittelyn, myös toimintakyvyn ulottuvuudet. Tutkittavia hoidettiin nykykäytäntöjen mukaisesti. Kustannuksia arvioitiin suhteessa taudin vaikeusasteeseen eikä diagnoosista kuluneeseen aikaan, koska taudin etenemisnopeus on yksilöllinen. Vaikeusasteeseen perustuvan tarkastelun mahdollisti tutkimuksen pitkä seuranta-aika. Tutkimus tuo uutta tietoa etenkin varhaisen ja lievän Alzheimerin taudin kustannuksista.

– Merkittävä hoivan tarve ja kustannusten nousu tapahtuu aiemmin kuin usein oletetaan, jo taudin lievässä vaiheessa.  Tämä osoittaa, miten tärkeää on Alzheimerin taudin varhainen diagnoosi ja lääkehoito sekä säännöllinen ja riittävä tuki omaisille taudin alkumetreillä. Kuntien tulisikin suunnata kategorisesti enemmän resursseja Alzheimerin taudin varhaisessa tai lievässä vaiheessa oleviin potilaisiin ja heidän perheisiinsä, toteaa väitöskirjatutkija Viivi Jetsonen.
Tulosten perusteella kattava vaikeusasteen arviointi on tarpeellinen osa Alzheimerin tautia sairastavien seurantaa. Vaikeusasteen arvioinnin tulisi sisältää tiedonkäsittelyn arvioinnin lisäksi myös toimintakyvyn arvio. CDR-SB-luokitus soveltuu hyvin taudin vaikeusasteen seurantaan ja antaa yleistä CDR-luokitusta tarkemman arvion taudin etenemisestä ja muutoksista. Koulutusta sen käyttöön kuitenkin tarvitaan. Luokitusta voidaan käyttää käytännön työssä osana palvelutarpeen arviointia ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden, kuten palveluohjaajien, muistihoitajien, kotihoidon ja lääkärien yhteistyötä. – Alzheimerin tauti koskettaa sairastuneen koko perhettä, eikä ole perheen edun mukaista, jos arviointi on vain yhden toimijan varassa. Tiedon sairastuneen tilanteesta tulee myös kulkea molempiin suuntiin perheen ja sosiaali- ja terveydenhuollon kesken, Jetsonen sanoo.
 

ALSOVA-tutkimushanke on neurologian ja muistisairauksien professori Anne Koiviston johtama Alzheimerin taudin seurantatutkimus. Monitieteellistä tutkimusta koordinoi Itä-Suomen yliopiston kliinisen lääketieteen yksikön neurologian oppiaine ja se on toteutettu yhteistyössä yliopiston sosiaali- ja terveysjohtamisen, hoitotieteen ja farmasian laitosten kanssa.  Tutkimus on osa Jetsosen väitöskirjatyötä.
Tutkimusartikkeli:

Jetsonen V., Kuvaja-Köllner V., Välimäki T., Selander T., Martikainen J., Koivisto AM. Total cost of care increases significantly from early to mild Alzheimer’s disease: 5-year ALSOVA follow-up. Age and Ageing. 2021 July 10. DOI: 10.1093/ageing/afab144. Online ahead of print. PMID: 34255025.

Lisätietoja:

LL, geriatri Viivi Jetsonen, Itä-Suomen yliopisto, kliininen lääketiede / neurologia, p. +358407385000, viivi.tolvanen(at)gmail.com

Tilaa