Hannu Savolainen erityispedagogiikan professoriksi - Lisää erityispedagogista ymmärrystä kouluihin
– Kyllä minä olen huolissani lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä käytösongelmista. Erityisesti olen huolestunut siitä, miten niihin pystytään kouluissa vastaamaan. Erot annettavassa tuessa koulujen välillä ovat hyvinkin suuria, kuvailee erityispedagogiikan professori Hannu Savolainen.
– Erityispedagogiikka liittyy näihin asioihin vahvasti. Jotta ongelmat eivät kasautuisi jatkuvasti alueellisesti tai sosiaalisen aseman mukaan, olisi huolehdittava koulujen yleisen tuen kehittämisestä.
Savolainen aloitti professorina Itä-Suomen yliopistossa joulukuun alussa. Paluu tuttuun yliopistoon oli helppo, sillä koti on pysynyt Joensuussa Jyväskylän yliopistossa vietetyistä vuosista huolimatta.
– Jyväskylässä vierähti kahdeksan vuotta. Tässä työssä keskeinen tekijä on ollut tutkijaryhmämme. Nyt kun olemme tilanteessa, jossa olemme tottuneet tekemään tutkimusta yhdessä fyysisestä paikasta riippumatta, ei läsnäolo Jyväskylässä tuntunut enää välttämättömältä. Myös Itä-Suomen yliopistossa on tutkimuskumppaneita, joten tänne oli hyvä palata.
Väärin ymmärretty inkluusio
Erityispedagogiikasta puhuttaessa nousee väistämättä esiin viime vuosina paljon esillä ollut inkluusio. Koulumaailmasta puhuttaessa inkluusiolla viitataan usein siihen, että kaikki oppilaat saavat opiskella yhdessä ilman erityisluokkia tai -kouluja. Toimivaa inkluusiota pidetään osin hyvin haasteellisena koulujen resurssien vähyyden takia. Lisäksi julkisuuteen on nostettu paljon esiin ongelmia inkluusion nimissä, kun koetaan että opettaja joutuu yksin huolehtimaan erilaisista oppilaista ja käytösongelmista.
– Sekä moni tutkija että poliitikko ymmärtää inkluusion väärin. Itse näen sen pitkän aikavälin tavoitteena, johon olemme sitoutuneet, ja josta ei ole paluuta. Se ei tarkoita konkreettisesti sitä, että kaikki oppilaat istuvat aina samassa luokkahuoneessa, vaan inkluusio on ennemminkin sitä, että kaikenlaiset oppijat toivotetaan tervetulleiksi kouluun ja kaikille saadaan riittävä tuki sekä oppimiseen että hyvinvointiin.
Savolaisen mukaan koko koulun kulttuurin on oltava sidoksissa inkluusion ajatukseen.
– Silloin voidaan lähteä miettimään, miten voimme yhdessä tukea jokaista oppijaa tehokkaammin niin, että koulu tuntuu hyvältä jokaiselle. Koulussa ollaan oppimassa asioita, mutta myöskään sosiaalista vuorovaikutusta ei saa unohtaa.
Koko koulun yhteinen toimintamalli
Hannu Savolainen on ollut vuosia vetäjänä ProKoulu-toimintamallia kehittävässä tutkimusryhmässä. ProKoulu on tutkimustietoon perustuva, käyttäytymisen ongelmien ennaltaehkäisemiseen kehitetty koko koulun toimintamalli. Kehitystyö alkoi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen sekä Niilo Mäki Instituutin yhteistyönä ja etenee nyt kuntien omarahoituksen avulla, ja ruotsinkielisissä kouluissa säätiöiden tuella.
Tällä hetkellä oppilaalle annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki jaetaan Suomessa kolmeen tasoon: yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Savolainen kertoo, että ProKoulun puitteissa tehtyjen tutkimusten mukaan koulut kaipaavat apua yllättäen eniten yleisen tuen piirissä.
– Toimintamalli kehitettiin tätä tarvetta varten. Sitä tutkittiin ja kokeiltiin yli 60 koulussa, ja mallia on toteutettu nyt jo yli sadassa koulussa. Näin meillä on suomalaisiin peruskouluihin sopiva, jatkuvasti kehittyvä toimintamalli, jossa koko koululle luodaan yhteiset tavoitteet ja oppilaiden käyttäytymistä ohjataan positiivisen palautteen avulla.
Toisin sanoen toimintamallissa haettiin konkreettisia keinoja siihen, kuinka koulu saadaan inklusiivisemmaksi.
– Inkluusion ajatus on ollut koko ajan siellä taustalla, mutta konkreettisempaa on kehittää koulua sellaiseksi paikaksi, jossa voi elää hyvää arkea niin ettei käyttäytyminen pääse muodostumaan liian suureksi ongelmaksi.
Lisää yhteistyötä opettajien koulutuksen aikana
Nyt kun Suomessa oppimistulokset ovat menneet alaspäin, oppilaiden osaamiserot kasvavat ja nuorten jaksamisesta on syytäkin olla huolissaan, haluaa Savolainen painottaa entisestään oikeanlaisen opettajankoulutuksen tärkeyttä.
– Koulutuksen aikana pitäisi vielä enemmän tuoda esiin erityispedagogista näkökulmaa oppimisen tukemiseen. Yhteistyötä erityisopettajaopiskelijoiden ja muiden opettajaksi opiskelevien välillä pitäisi olla enemmän. Lisäksi harjoitteluita pitäisi mahdollistaa erilaisissa kouluissa, joissa opiskelijat näkisivät realiteetit ja tutustuisivat jo opintojen aikana erilaisiin oppijoihin ja haasteisiin.
Tulevien opettajien tulisi tiedostaa, että esimerkiksi käyttäytymisen ongelmien tunnistaminen on vasta prosessin alku. Siitä seuraava askel on tuen suunnittelu. Sen jälkeen taas mietitään, kuka sen toteuttaa. Nykykoulussa se voi olla kuka tahansa opettaja erityisopettajan ohella.
– Ja erityisen tärkeää on arvioida tuen vaikuttavuutta. Silloin saadaan tietoa siitä, tepsiikö annettu tuki tai tarvitaanko tehokkaampaa tukea vai palataanko alkutilanteeseen.
Tämä prosessi on sisäänkirjoitettu koululakiinkin, mutta tutkimusten mukaan tukitoimissa keskitytään liikaa ongelmien tunnistamiseen, eikä siihen, miten koulun aikuiset antavat tarvittavaa tukea.
– Opettajat eivät pysty näitä asioita yksin ratkomaan, vaan tämä pitäisi saada koulun tukiprosessijohtamisen keskeiseksi asiaksi. Mukana suunnittelussa pitäisi myös aina olla oppilashuoltoon osallistuvia ammattilaisia.
Tutkimusta yhdessä koulujen kanssa
Savolaisen mukaan tärkeintä olisi, että opettajille syntyisi ymmärrys siitä, miten käyttäytymistä voidaan arjessa tukea. Savolainen puhuu mielellään ”tuen liukuportaista”, joissa voidaan siirtyä yleisestä tuesta tarvittaessa hyvinkin joustavasti eteenpäin.
– Ja sellaiset tukikeinot, joilla on takanaan vahva tutkimusnäyttö, ovat aina parempia kuin ne ”kivaksi koetut”. Tutkimuksen ja vankan teoriapohjan avulla voimme myös antaa kasvattajille keinoja ymmärtää asioita ja niiden yhteyksiä paremmin.
Savolainen kiittelee myös koulujen kanssa tehtyä tutkimusyhteistyötä.
– Emme olisi tutkimuksissamme näin pitkällä, jos koulut eivät päästäisi meitä tutkijoita lähelle käytäntöä. Kouluissa tehtävissä interventioissa meidän on pakko miettiä, mikä oikeasti istuu koulun arkeen ja mikä siellä ei toimi ollenkaan. Lisäksi saamme samalla välitöntä palautetta. Yhdessä siis kehitämme suomalaisten koulujen arkea ja jaamme kokemuksia kynnyksettömästi.
HANNU SAVOLAINEN, erityispedagogiikan professori, erityisesti oppimisen vaikeudet ja pedagoginen tuki, 1.12.2021–
S. 1962, Joensuu
Tutkinnot
- Kasvatustieteen tohtori, Joensuun yliopisto, 2001
- Kasvatustieteen lisensiaatti, Joensuun yliopisto 1991
- Kasvatustieteiden maisteri, Joensuun yliopisto, 1988
Dosentti (erityispedagogiikka), Itä-Suomen yliopisto, 2014
Tärkeimmät työtehtävät:
Erityispedagogiikan professori 2014–2021, Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan jäsen 2013–2018
Joensuun / Itä-Suomen yliopiston erityispedagogiikan professori 2007–2013, varadekaani 2010–2013
Erikoistutkija, vt. professori Jyväskylän yliopisto, 2004–2007
Toiminnanjohtaja, Niilo Mäki Instituutti, 1999–2004
Projektikoordinaattori, Joensuun yliopisto, Addis Abeba, Etiopia 1994–1998
Hannu Savolaisen kuva: https://mediabank.uef.fi/A/UEF+Media+Bank/44821?encoding=UTF-8
Lisätietoja:
Hannu Savolainen, hannu.savolainen(at)uef.fi, p. 050 478 6153